Tyo ennen huvia vai onko tyo osa huvia?

Taalla reissunpaalla tapahtuu jatkuvasti mahtavia asioita, joten on vaikeaa valita mista kirjoittaa ja mista ei. Auto aiheutti paljon huolta ja murhetta, mutta on nyt edes jonkinmoisessa kunnossa. Tosin eilen se paatti olla kaynnistymatta ennen kuin annoimme sille hieman virtaa toisesta autosta. Ollaan mietitty sen tarkistuttamista, joka on pakostakin tehtava ennen kuin voimme lahtea ajamaan outbackiin.

Viikontakaisten autohuolien jalkeen seuraava tavoite oli saada tyota Hunter Valleyn viinialueelta. Ilman sen suurenpia suunnitelmia lahdimme ajamaan ja paadyimme lopulta Hunter Valley YHA:aan katsomaan olisiko siella tyotarjouksia. Respasta nappasimme viitisen numeroa, mutta niista ei tyota irronnut. Olimme jo lahtemassa pois kun sattumalta Heli tormasi mkieheen joka vihjaisi, etta hostellin omistajalla, Markilla, saattaisi olla tietoa tyopaikasta. Markin kaverilla olikin poimijan paikat kahdelle seuraavaksi paivaksi, joten majoituimme hostellin alueelle teltallamme. (On halvempaa, mutta kuitenkin kaikki hostellipalvelut kaytossa.) Hostellin pihalla on aivan mielettoman upea pihasauna ja uima-allas. Heti ensimmaisena iltana oli pakko kokeilla kuinka hyvat loylyt saunasta oikein saa. Kokemus oli uskomaton, jopa eksoottinen saunan tuoksuessa eukalyptukselle ja kunnon loylytkin sielta sai. Lisaksi viela paasi hyppaamaan viilentavaan altaaseen. Paratiisi.

Mutta ei mitaan hyvaa jos ei joitain huonoakin. Seuraavaksi aamuksi sovittu tyo peruuntui ailahtelevan saan vuoksi. Emme antaneet sen lannistaa vaan hommasimme seuraavana paivana uuden paikan Taiwanilaisilta telttanaapureiltamme saamallamme numerolla. Nyt oli taas tyopaikka seuraavaksi aamuksi Tyrrell'sin viinitilalla, mutta jalleen se peruuntui saan vuoksi. Saksalaiset ystavamme kysyivat hyvantahtoisesti omalta tyonantajaltaan meille toita ja olisimmekin paasseet sinne toihin, mutta valitsimme kuitenkin Tyrrell'sin varmistettuamme toiden alkavan seuraavana aamuna ja kestavan ainakin kolme paivaa.

Torstai aamuna sitten viimein suuntasimme 1858 perustetulle Tyrrell'sin viinitilalle vain kymmenen minuutin ajomatkan paahan majapaikastamme. Edellisena paivana olimme kayneet jo tutustumassa paikkaan omasta mielenkiinnosta, kayty kierroksella ja maisteltu viineja. Ensimmaisena kateemme lyotiin mahdoton maara papereita taytettavaksi. Australian byrokratia iskee jalleen! Saimme siis kotilaksyja illaksi. Itse tyo on kohtuu helppoa, revitaan vain rypaletertut viinipensaista ja heitetaan ampariin. Tosin paivan paatteeksi on ylta paalta ravassa ja ekan paivan jalkeen oli sormet rakoilla. Seuraavaksi paivaksi hommattiin sitten hanskat. Eipa se silti oikein tyolta tunnu kun vilkaisee upeita maisemia. Joka puolella levittaytyvia viinitarhoja ja ymparoivia kukkuloita. Palkkaakin lupasivat maksaa...

Olemme myos viettaneet kulinaristisia hetkia iltaisin hostellilla. Omistaja Mark on grillannut makkaraleipia ja japanilaistytot kokkasivat aivan uskomattoman hyvaa sushia. Kyseessa oli kasvisversio, mutta ensimmaiseksi sushi-kokemukseksi taydellinen. Edellisiltana saksalaispojat paistoivat banaani, herkkusieni-pitzaa koko hostellille omistajan valtuuttamina. Parasta pitzaa ikina.


Hostellissa asustaa paljon mielenkiintoisia ihmisia eri puolilta maailmaa. Heihin tutustumalla saa valilla todellisia kulttuurikokemuksia. Suomalaisiin ei vielakaan olla tormatty (eika ruotsalaisiakaan onneksi viela ole nakynyt), mutta kolme virolaistyttoa pitaa taalla majaansa. Tyota on nyt viela ainakin muutamaksi paivaksi, mutta sato on kohta poimittu, joten matka jatkuu taas ensiviikolla.

Autoiluko kallista?

Auto saatiin kuntoon vaikka siina aikaa menikin, mutta nyt on laturi vaihdettu ja pitaisi paasta taas tien paalle. Ei kaynyt onneksi edes pahasti kukkaron paalle, silla Ian, Jumalan miehena, veloitti tyosta oikeastaan vain kilometrikulut. Kulujahan autosta tietysti tulee, mutta osan saa takaisin jos ja kun sen saa myytya. Jakopaanhihna olisi hyva vaihtaa, Mattsin kommenttiin vastatakseni, ja se pitaisi todellakin tehda silla sen viiseimista vaihdosta ei oltu merkitty kilometreja ja niita on autollamme riittavasti. Onhan se romu, mutta ompahan ainakin oma. Kunhan pysyy kasassa viela viitisen kuukautta niin voimme olla tyytyvaisia.

Ei ole ainakaan tylsaa

Paatimme lahtea rannikkoa pitkin ajelemaan kohti etelaan, ajatuksena kayda tiedustelemassa Hunter Valley viinialueelta toita. Alkumatka sujui mainiosti, ja ruuanlaittokin onnistuu omatoimisesti, koska ystavamme Paavo varusti meita automatkaa varten. Saimme matkalle mukaan kaasukeittimen, tyokaluja, paistinpannun, kattilan, astioita ja kaksi todella paksua telttapatjaa. Valitettavasti luonto oli vain paattanyt, etta nyt jo yli 6 viikkoa kestanyt auringonpaiste talla alueella riittaa, ja seuraavaksi olisi vuorossa vesisadetta ja myrskylukemiin yltavaa tuulta. Rohkeasti kuitenkin hankimme teltan. Ensimmainen yo teltassa oli hieman vilpoinen, eika oloa parantanut yhtaan se, etta aamuseitsemalta herasimme siihen, etta tuuli nappasi paallimmaisen telttakankaan lentoon. Eipa ollut haavi heratys, eika oikein paiva siita paljoa parantunut.

Saa on tosiaan niin kurja, etta suunnitelmamme viettaa mukavia lomapaivia suurten jarvien alueella, oli tuhoon tuomittu. Suuntasimme siis seuraavaksi kohti lahinta kaupunkia, Newcastlea. Aamulla autoomme syttyi palaamaan varoitusvalo akkua koskien. Auto kuitenkin kaynnistyi hyvin, ja hetken matkaa ajettuamme valokin sammui. Sama valo kuitenkin syttyi uudestaan Newcastleen paastyamme ja talla kertaa emme pitkalle ajaneet, kun autosta meni kaikki tehot.

Eipa siina auttanut muuta kuin Jonin lahtea urhoollisesti etsimaan meille apua. Sattumalta lahikadulta loytyi David, joka oli valmis auttamaan. Miehet kavivat ostamassa uuden akun ja asensivat sen paikalleen. Ja hienosti auto sen jalkeen kaynnistyi, mutta varoitusvalo paloi edelleen, eika matkanteho onnistunut kolmea korttelia pidempaan.

Eli taas apua pyytamaan. Muutama kaverus kokeili omat poppakonstinsa, mutta auto ei hievahtanutkaan. Sitten paikalle sattui Larry, joka ajelutti meita paikasta toiseen apua kysymaan ja lopulta kuskasi meidat paikalliseen hostelliin, silla nain viikonloppuna ei apua tuntunut olevan tavoitettavissa. Hostellin respasta saimme kuitenkin puhelinnumeron elakkeella olevalle automekanikko Ianille, joka saapui autoa tarkastamaan. Kaatosateessa auton korjaaminen ei ole varmaan mitaan mukavinta puuhaa, eika kaikkia tarvittavia osiakaan ollut saatavilla, joten auton korjaaminen siirtyi huomiselle. Pitakaa siis peukkuja pystyssa, etta Ian saa huomenna meidan automme korjattua, muuten jai meidan roadtrip hieman lyhkaiseksi.

Auton hankinta

Auton ostaminen Australiassa ei olekaan niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella. Viime viikolla saimme kokeamusta byrokratiasta joka paihittaa jopa Suomen papereiden sekaamisen. Australia on iso maa, joten auton hankinta on melkeimpa valttamatonta jos haluaa kokea sen suuruuden ja nahda paikat joihin ei ole muuta kuljetusta. Olimme suunnitelleet auton hankkimista jo ennen matkaa ja hiukan ajatusta kypsyteltyamme paatimme ryhtya toimeen.

Viikko sitten maanantaina Redcliffen paikallinen suomalaisyhteiso kokoontui joka kuukautiselle tapaamiselleen merenrannalle. Oli hiukan kummallista tavata paljon suomalaisia kun kolmeen viikkoon ei ollut kovin montaa nakynyt. Tuli kylla heti kotoinen ja hyvin suomalainen olo. Muutenkin suomalaisuus nakyy nyt kun asumme suomalaisessa talossa; on syoty karjalanpiirakoita munavoilla, puhuttu suomea ja saunottu alakerran saunassa. Rannassa sitten tutustuttiin paikallisiin suomalaisiin ja erityisesti 50 vuotta maassa asuneeseen Paavoon joka heti autonostohankkeista kuultuaan tarjoutui lahtemaan kanssamme autokaupoille. Tottakai suostuimme ja han kutsui meidat kotiinsa vierailulle seuraavaksi paivaksi ja samalla voisimme kiertaa laheiset autokaupat. Tiistaina siis alkoi varsinainen autonmetsastys. Kiersimme monia paikkoja kysellen halpoja mutta hyvakuntoisia autoja. (Voitte kuvitella, etta sellaisia ei aivan heti loydykaan.) Kun mitaan oikeanlaista ei loytynyt kaytiin valilla kahvittelemassa. Edellisella viikolla olimme pistaneet merkille jo yhden 93 Ford Falconin joka sopi meidan hintahaarukkaamme ja naytti ihan hyvakuntoiselta, joten paatimme lahtea viela sita katsomaan. Paikalle saavuttaessa pihan portit olivat kiinni ja mainoskyltissa myyjan numero. Soitettuamme ja kerrottuamme kiinnostuksemme pihalla olevaan autoon, karautti myyja paikalle vartissa. Siina sitten kauppaa hierottiin ja autoa syynattiin. Kayntiin se ei lahtenyt koska akku oli tyhjentynyt, joten sovimme palaavamme parin tunnin paasta kun myyja olisi vaihtanut uuden akun ja hoitanut muut hommansa. Palattuamme tehtiin lisaa kauppoja ja tuumattiin, etta tassa voisi nyt olla meille sopiva auto. Tosin hieman turhankin iso 6 sylinterinen 4 litrainen moottori. Lopulta sitten koeajettiin ja tasainen oli kyyti. Paatimme ostaa siita itsellemme auton ja sovimme tulevamme seuraavana aamuna rahojen kanssa paikalle.

Auton ostoon sisaltyy loputon maara paperityota ja niiden kanssa paasimme askartelemaan keskiviikkoaamuna. Auton papereihin kuuluu todistus tiekelpoisuudesta, todistus siita, etta se ei ole varastettu tai velallinen (pankin), rekisterointitodistus seka lukematon maara muita papereita, joiden tarkoitusta emme tarkemmin tieda. Ostaakseen auton Queenslandista (tai jostain muusta osavaltiosta) tulee todistaa asuvansa kyseisessa paikassa. Tahan tarkoitukseen tarvitaan joko todistus vuokranmaksusta tai sitten virallinen lomake siita, etta asustaa jonkun nurkissa. Joten, aamulla kun olimme selvitelleet kaikki autoon liittyvat paperit ja latoneet 2000 dollaria poytaan, lahdimme myyjan kanssa rekisterointitoimistoon. Siella piti esittaa kolme henkilollisyystodistusta, passi, luottokortti seka pankkikortti (jostain syysta toditeeksi ei kelvannut Suomen eika myoskaan kansainvalinen ajokortti). Lisaksi tama virallinen paperi siita, etta asumme Helin sedan vaimon serkun luona. Hanen piti viela se todistaa ja allekirjoittaa tama virallinen paperi. Mutta, koska Anneli oli sina paivana poissa eika nain ollen voinut todistusta kirjoittaa, jouduimme poistumaan ja luovuttamaan auton takaisin myyjalle. Jalleen ladottiin 2000 taalaa poytaan, talla kertaa olimme saajapuolella. Sovimme (jalleen kerran) myyjan kanssa tapaamisen seuraavaksi aamuksi, jolloin olisimme saaneet puuttuvan todistuksen kuntoon.

Toiveikkaana lahdimme seuraavana aamuna ostamaan autoamme uudelleen. Johan olimme edellispaivana tunnin ajan sen omistaneet. Hetken odoteltuamme karauttaa myyja paikalle ja ilmoittaa, etta automme moottori oli edellisiltana keittanyt yli ja oli nyt korjaamolla. Tama oli kuulemma tapahtunut melkein heti kun olimme edellispaivana hypanneet pois kyydista. Ensimmainen ajatus oli, etta hitto mika saka kun ei jaanyt meidan kasiin, mutta myyjan selittelyt kavivat aina vain epamaaraisemmiksi ja auto kuulemma olisi korjaamolla monta viikkoa eika hanella ollut meille mitaan muutakaan autoa myytavaksi. Kaikesta paistoi lapi, ettei kyseyinen englantilaisherrasmies halunnut romuaan enaa meille myyda. Tietenkin otti paahan oikein kovasti kun jo kerran olimme auton ostaneet. Paatimme, etta kyseinen auto ei ollut meita varten ja hieman tunteita jaahdyteltyamme otimme auton lainaan ja lahdimme kiertamaan kauppoja uudelleen.

Muutamaa autoa koeajettiin ja paljon taas kierrettiin ja lopulta eksyimme pihalle, jossa oli myynnissa kalliimman puoleisia maastureita ja henkiloautoja. Olimme jo paattaneet lahtea muualle kun toimistosta syoksyi myyja kysymaan tarvitsemmeko apua. Kerroin, etta etsimme halpaa 2-3 tonnin autoa, ei taida taalta loytya? Mutta kuinka ollakaan oli han juuri edellispaivana vaihtanut 91 Honda Accordin. Auto naytti heti todella lupaavalta, ei ollenkaan silta kuin kaikki Fordin ruoskat joita olimme katselleet. Lisaksi auto oli valmiiksi rekisterissa. Kun olimme kiinnostuneita soitti myyja samantien mekaanikolle joka tarkasti auton ja vaihtoi muutaman osan. Kavimme viela koeajolla ja paatimme ostaa siita hyvakuntoisen Hondan. Kavimme viela myyjan pyynnosta rekisterointitoimistossa kyselemassa voisimmeko saada asiakasnumeron auton ostoa varten. No, emme tietenkaan silla meilta odotetusti puuttui jos jonkin moista paperia.

Seuraavana paivana myyja tuli hakemaan meidat ja auto odotti pihassa pestyna, paremmat renkaat alla. Talla kertaa menimme myyjan vaimon kanssa yhdessa rekisterointitoimistoon ja pienen ihmettelyn ja papereiden siirtelyn jalkeen selvisimme paperisodasta voittajina. Auto on tarkoituksiimme aivan loistava 2 litarainen, automaatti, ilmastointi, vahakulutuksinen (8,5l/100km), kaikin puolin siisti. Hinnaksi tuli varaosien, renkaiden, toiden ja paperiensiirtelymaksujen jalkeen 2200 dollaria (1100 euroa). Tuollaisella summalla ei Suomesta saa yhtaan mitaan, jota voisi autoksi kutsua.


Kylla vaan oli hienoa lahtea ajamaan omaa autoa ja kerrankin tuntui, etta onni suosii rohkeaa (ja pitkapinnaista). Nyt kun olimme onnellisia autonomistajia oli vuorossa viela yksi virallinen osuus ennen koeajelua Gold Coastille, autovakuutus. Kaikeksi ihmetykseksi se sujui ilman sen suurempaa draamaa ja saimme Hondamme vakuutettua pahan varalle. Sitten otimme suunnaksi kultarannikon, joka sijaitsee noin 80 km Brisbanesta etelaan. Pahaksi onneksi olimme Brisbanen kohdalla hieman neljan jalkeen, joten juutuimme ruuhkaan vajaaksi tunniksi. Siita eteenpain matka sujui joutuisasti kun kaytossa oli kolmesta neljaan kaistaa. Kun sitten perille paastiin oli kello kuitenkin jo niin paljon, etta ei huvittanut enaa samana paivana ajaa takaisin, paatimme jaada yoksi Surfers Paradiseen. Loysimme upean hotellin ja saimme viimeisen vapaan huoneen; olohuone, keittio, iso parveke uima-altaalle pain, makuuhuone king size vuoteella, kylpyamme... Pitkan ja paikoin ahdistavan viikon jalkeen alkoi tuntua silta, etta elama jalleen hymyilee. Nautimme lampimasta illasta uima-altaalla ja erittain kuumassa porealtaassa (taytyi olla kuumaa koska Heliakin hirvitti). Yritimme myos koeajaa hotellin hoyryhuonetta, jota saunaksikin vaitettiin, mutta huone oli jaakylma, eika seinassa olevasta napista tapahtunut mitaan. Nappia painamalla "saunan" oli tarkoitus lammeta kymmenessa minuutissa. Taysin tyhja arpa. Asia meita kuitenkin lahinna hymyilytti. Seuraava aamu aloitettiin urheilullisesti pelaamalla tennista hotellin kentalla paljain jaloin (ei ollut mukana kuin varvastossut). Yhden eran tennismestaruus ratkesi Helin eduksi lukemin 6-4. Pirtean aamun jalkeen paasimme nauttimaan kultarannikon 20 kilometria kasittavista rannoista. Eipa voi muuta sanoa kuin, etta meressa uimisesta ei voi saada tarpeekseen. Vesi on alyttoman lamminta ja ilma viela lampimampaa. Aalloilla ratsastellessa menee halposti tuntikin yhteen soittoon vedessa. Ja nyt kun meilla on auto, niin hommasimme tanaan bodyboardin, joka on surfilautaa pienempi ja tarkoitettu vatsallaan lautailuun. Ei malta odottaa, etta paasee sita testaamaan.

Suunnitelmissa on jatkaa kohta matkaa. Ainoa kysymys on mihin tassa voi jatkaa silla pohjoisessa on pahimmat tulvat miesmuistiin ja etelassa riehuu metsapaloja (bushfire), jotka ovat vaatineet jo useita ihmishenkia. Pohjoisesta on uutisoitu muunmuassa tapahtuma, jossa Cairnsissa ollut reppureissaaja kertoi krokotiilin uiskennelleen hotellinsa aulassa. Tanaan on uutisoitu krokotiilin syoneen yhden ihmisen. Talla hetkella me olemme taysin turvallisella alueella, mutta jos johonkin aiotaan lahtea on vaistamatta suunnattava joko pohjoiseen tai etelaan silla lannessa ei ole muuta kuin aavikkoa. Taman hetkisena suunnitelmana on lahtea kohti Etela-Australiaa.

Lopuksi viela hiukan Australiatietoutta. Tarun mukaan kapteeni James Cook kysyi eraalta alkuasukkaalta, mika tuo omituinen loikkiva otus on. "Kenguru", hanelle vastattiin. Cook valitti taman tiedon oikopaata koko muulle maailmalle. Vasta paljon myohemmin saatiin selville, etta sana kangaroo tarkoitti alkuasukkaiden kielessa "En tieda".