Australian Grand Prix radalla ja kaduilla

Viime sunnuntaina kavimme haistelemassa kisatunnelmia Melbournen Albert Parkin radalla kun nyt kulmilla oltiin. Moni muukin oli paikalle lahtenyt ja lammin paivakin onneksi saatiin. Menimme paikalle viisi tuntia ennen formuloiden starttia katselemaan sivukisoja ja varaamaan paikkoja ensimmaisen mutkan kohdalta. Sivukisatkin olivat mielenkiintoisia kun radalla nahtiin Minit, Aussie Race Cars, Porchet, V8 Supercars ja mielenkiintoinen kisa ralliauton, V8 superauton ja Formula 1:n valilla. Tietenkin ralliauto sai eniten etumatkaa ja viimeisena radalle lahti Formula 1. Superauto ajoi maalisuoralla voitoon ja Formulakin sai toiset lahes kiinni. Formuloiden lahtoa tietenkin kaikki odottivat ja viimein se koittikin. Tunnelma sahkoistyi hetkeksi lahtovalojen syttyessa ja sammuessa. Heti ensimmaisessa mutkassa oli hassakkaa kolmen auton kolaroidessa ja niinhan siina kavi, etta Heikki Kovalaisen kisa oli sita myoten selva. Kisan edetessa kiersimme rataa ympari ja paasimme katselemaan kilpureita lahietaisyydella niiden viuhahtaessa alytonta vauhtia ohitse. 308,5 km/h oli kovin hetkellinen nopeus kisan aikana. Radan vierella paasi myos todella haistelemaan tunnelmaa pakokaasujen haistessa selvasti tuliselle englantilaissinapille. Lopulta 58 kierroksen jalkeen saatiin voittajakin selville ja todellinen tuhkimotarina siita sitten syntyi uuden Brawn-tallin ottaessa kaksoisvoiton. Valitettavasti paiva ei oollut suomalaisten Raikkosenkin keskeytettya kisan loppupuolella. Se ei kuitenkaan mielia masentanut vaan nautimme taysin siemauksin hienosta kokemuksesta. Hyva Suomi!

Kun olemme jo jonkin verran myos itse ratin takana istuneet ja tehneet huomioita liikennekulttuurista talla puolella palloa niin tassa pieni kooste niista:

1. Liikenne on vasemmanpuoleinen, joten autoissa rattikin sijaitsee vaaralla puolella. Yllattavan nopeasti siihen kuitenkin tottui. Liikenteessa silti vaistetaan oikealta tulevaa kuten Suomessakin. Eika muuten riita, etta ratti ja vaihdekeppi sijaitsevat "vaaralla puolella" vaan myos vilkku ja tuulilasinpyyhkimet on vaarinpain. Aluksi siis tuppasi lyomaan pyyhkimet paalle, kun piti vilkuttaa risteyksessa. Enaa se ei ole ongelma, mutta kylla tassa yksi paiva loin pitkat paalle, kun tarkoitus oli tuulilasinpesunestetta ruiskuttaa. Vanhat tavat istuvat yllattavan sitkeasti.


2. Liikenne ympyroissa vilkutetaan miten sattuun. Kaikki vilkuttavat keskelle ympyraa, eivatka valttamatta vilkuta minnekaan pain poistuessaan. Aivan uskomattoman karmeaa. Siinapa sitten arvailet, etta kuka on menossa minnekin.


3. Ohituskaistoja maanteilla loytyy kiitettavan useasti, mutta niissakin on omat erikoisuutensa. Ensinnakin niiden loppuessa normaalikaista paattyy, joten kaikkien on vaihdettava ohituskaistalle jossain vaiheessa. Myos vastaantulevat voivat ohittaa kayttamalla ohituskaistaa, jos se vaan on vapaana. Tuplaviiva on ainoastaan kohdissa, jossa nakyvyys on erittain huono. Ja nahtavasti se on kansainvalinen tapa, etta se kaikkein hitainkin kuski loytaa kaasupolkimen ohituskaistan alkaessa.


4. Moottoriteilla max nopeus on vain 110km/h, tosin pohjois-terratorion aavikkoteilla ei ole nopeusrajoituksia ollenkaan. Moottoriteilla myos U-kaannokset ovat mahdollisia niille merkityilla kohdilla. Tosin ollaan nahty U-kaannoksen tekeminen kylmasti kaistojen valisen ruohikon ylityksenakin. Nain Australiassa.


5. Moottoriteiden laidassa on pyoraily sallittu. Liittymien kohdalla on vain varoitus pyorailijoiden ja autojen mahdollisesta vaarasta tormata toisiinsa.


6. Useat tiet ovat erittain kehnossa kunnossa, mutta siitakin huolimatta paikalliset ajavat niita taysilla heittelehtivalla ajotyylillaan ja "no worries"-asenteellaan.


7. Ajoluvan taalla saavat jo 16-vuotiaat, tosin autoissa on oltava edessa ja takana L (learning) -kyltti ja vieressa joku ajokortin omaava. Kun vaadittavat 100 tunnin ajoharjoittelu maara tulee tayteen ja ikaa 17-vuotta, he saavat P (practice) -kyltin, jonka jalkeen autoa saa ajaa itsenaisesti. Virallisen ajokortin saa sitten 18-vuotiaana.


8. Liikennemerkit ovat samoilla vareilla kuin Suomessa, mutta siihen yhtalaisyydet loppuukin. Hirvivaroituksia taalta on turha etsia, mutta sitakin enemman kenguru, koala ja vompatti varoituksia. Valitettavan usein kuoleita kenguruita nakyykin tien laidoilla.


9. Turistipaikkoihin ja lahinpaan levahdysalueelle ohjaavissa kylteissa ei useinkaan ole kilometreja maaranpaahan, vaan sen sijaan ajoaika esim. seuraava huoltoasema 10 min. Kummallista.


10. Tien varret ovat myos taynna kyltteja, joissa varoitetaan rattiin nukahtamisesta, muistutetaan taukojen pitamisesta, varoitetaan ylinopeudesta, kehoitetaan kayttamaan turvavyota tai kielletaan ajamasta humalassa. Ja naita kytteja on todella paljon! Mutta osa on ihan hauskoja ja huumorilla hoystettyja, eika taalla pelata sanoa asioita suoraan esim. "If you drink and still drive, you are bloody idiot!"
    

Pelkoa ja iloa Australiassa

Paljon on taas tapahtunut sitten viimeisen kirjoituksen. Parasta edeta jarjestyksessa ja aloittaa Canberrasta, jossa tiemme ranskalaistyttojen kanssa erosivat. Canberraan ihastuimme molemmat ja kolmen paivan aikana kiersimme kaikki kaupungin lukuisat museot ja vierailimme parlamentissa. Hienointa oli, etta kaikki olivat ilmaisia, asia, jota suomalaisen on vaikea sisaistaa. Parlamentista kavimme katsomassa kyselytuntia, jossa parlamentin jasenet esittivat kysymyksia ministereille. Istunnosta tuli melkoinen vaittely kun oppositio kritisoi hallituksen toimia ja molemmat osapuolet solvasivat toisiaan. Vaittelijat olivat kuin pikkupojat hiekkalaatikolla ja juttujen taso valilla tyylia: ...mutta sun aitis on... Vierailimme myos Coclington Green Gardensissa, josta myos pidimme valtavasti. siella oli esilla pienoismalleja tunnetuista rakennuksista ympari maailman, rakennettuna ympari suurta puistoa.

Canberrasta jatkoimme matkaa kohti itarannikolla sijaitsevaa Edenia matkanvarrella olevissa pikkukylissa pysahdellen. Cooma, Bega, Pambula ja Merimbula osuivat reitille. Pimbula ja Bombala sen sijaan jaivat reitilta syrjaan. Merimbulassa kavimme tutstumassa osterifarmille ja paasimme maistamaan tuoreita ostereita. Paljon mielenkiintoista tietoa saimme naista erikoisista elaimista. Edenissa vietimme pari yota ja kavimme delfiiniristeilylla. Sattui hieno saa ja tallaiselle risteilylle olimme halunneet jo pitkaan, odotimme kovasti delfiinien nakemista. Risteilyn jalkeen olimme haltioissamme. Naimme kolme eri parvea ja parhaimmillaan 8 delfiinia ui aivan veneen edessa hyppien ja pinnalta happea ottaen. Olivat todella nopeita ja upeita elaimia. Kuvia napsimme pari sataa siina toivossa, etta edes muutama onnistuisi. Kylla sielta pari kelvollista joukosta loytyikin.




Edenista paatimme jatkaa kohti Melbournea Lakes Entrancen kautta. Viime aikoina oli kaikki sujunut niin hyvin, etta se ennakoi tulevaa epaonnea. Nain unen, jossa automme hajosi taas. Niinhan siina sitten kavi, etta ennen kuin Lakes Entranceen ehatimme akkuvalo vilkahti kojelaudassa. Pysaytimme auton tienlaitaan n. 15 km seuraavasta Orbost nimisesta pikkukaupungista. Tarkistin auton ja kaikki vaikutti aivan normaalilta. Kokeilimme jatkaa matkaa, mutta Hondan moottorista kantautuvat aanet ja vilkkuva akkuvalo jattivat yrityksen lyhyeksi. Ei siina auttanut kun pysayttaa ja lahtea kysymaan apua laheisesta talosta. Talon pihalla ollut innokas vahtikoira heratti lopulta talon asukkaiden huomion ja talon isanta lahti kanssamme autoa katsomaan. Totesimme, etta autolla ei pysty ajamaan, joten han kutsui meidat luokseen siksi aikaa kun keksimme mita tilanteelle voisi tehda. Taas oli lauantai 14 paiva (edellinen perjantai 13) ja satoi vetta aivan kuin viime kerralla Newcastlessa. Talon pariskunta osoittautui vieraanvaraisiksi ja ystavallisiksi, tosin hieman omalaatuisiksi. John ja Brenda tunsivat Orbostin ainoan autokorjaamon tyontekijat, joten he soittivat yhdelle mekaanikolle, joka lupasi tulla automme hinauttamaan vaikka olikin lauantai ja kello lahenteli jo kuutta. Autoa katsottuaan mies totesi, etta laturimme on taas hajonnut! Hinaus ei maksanut meille mitaan silla se maksettiin Johnin Roadside Assistance -palvelusta. Viikonlopun vuoksi kukaan ei autoamme katsoisi ennen maanantai aamua, joten John ja Brenda tarjoutuivat majoittamaan meidat niin pitkaksi aikaa kuin tarpeen. Niista paivista tulikin sitten muistelemisen arvoisia!

Kohta 60 vuotiaat entiset hipit kertoivat hurjia tarinoita menneisyydestaan ja viime vuosista heidan muutettuaan Melbournesta maajussien keskelle Orbostiin. Kyseinen pariskunta saa kylla omiin ympyroihinsa juuttuneet farmarit pois tolaltaan. Illanmittaan jutut muuttuivat aina vaan lennokkaimmiksi. Saimme kayttoomme Budha-huoneeksi kutsutun varamakkarin ja viikonvaihde siina vierahti odotellessa ja juttuja kuunnellessa. Maanantaiaamuna lopulta lahdimme korjaamolle kyselemaan ehtisivatko he vilkaista autoamme ja antaa kustannusarvion. Lupasivat katsoa autoa jo samana iltapaivana ja soittaa sen jalkeen. Soittoa ei koskaan kuulunut, joten vietimme jalleen yhden illan murehtien saammeko autoa ollenkaan kuntoon, kuinka kauan se kestaa ja ennenkaikkea maksaa. Tiistaiaamuna lahdimme uudestaan kysymaan automme peraan, mutta yllatykseksemme naimmekin sen korjaamon parkkipaikalla. Yllatyksemme oli taydellinen kun mekaanikko kertoi, etta automme on taysin kunnossa eika maksa mitaan! Automme moottorissa oleva kansi oli irronnut hiukan ja hangannut laturin hihnaa aiheuttaen koko homman. Naps vaan ja kansi paikalleen ja auto oli taas kunnossa. Lopulta kolme yotamme Orbostissa tuli maksamaan vain liittymisemme Roadside Assistance -palveluun varmimmaksi vakuudeksi, seka 1,20 euroa, jotka annoimme vanhoista rahoista ja esineista pitavalle Johnille. Hanelta saimme vuodelta 1950 peraisin olevan yhden pennyn kolikon. Australian rahana oli tuolloin punta, joten hienon muiston siita saimme.

Sanottuamme hyvastit Johnille, Brendalle ja Billy-koiralle, paasimme jatkamaan taas matkaa kohti Melbournea, Lakes Entrancen kautta. Seuraavana paivana saavuimme kaupunkiin ja saimme heti kokea sen suuruuden. Valtavalle alueelle levittaytyvassa Melbournessa asuu 2/3 Victorin vaestosta 3,7 miljoonaa ihmista. Ajoimme tietysti suoraan keskustaan ennen kuin paasimme majoittumaan hivenen keskustan ulkopuolelle. Melbournea tutkimme ilmaisilla City Cirkle Trameilla. Kaupungissa on yksi maailman suurimmista ratikka verkostoista. Vaikka kaupunki on iso, jos jaksaa kavella, paasee kavellen myos katevasti liikkumaan. Kavimme Austaralian suurimmalla Casinolla ja jaimme jopa voitolle, silla liittymalla jaseneksi saa $5 kateista rahaa. Kavimme myos Eureka Skydeck 88:ssa, joka on etelaisen pallonpuoliskon korkein asuinrakennus. Nakymat 88:sta kerroksesta olivat huikeita ja kun sattui viela kirkas saa, niin mikas sen parempi. Nyt paasimme tutustumaan myos Melbournen tennispyhattoon, tosin vain pari kuukautta myohassa. Melbournessa tapasimme uudestaan myos Hunter Valleysta tutut saksalaispojat ja taiwanilaiset ystavamme.

Pidimme kaupungista, mutta halusimme pois keskustasta, joten otimme suunnaksi Phillip Islandin. Heti ensimmaisena iltana suuntasimme saaren ykkos matkailuvaltteja eli pikku pingviineja katsomaan. Kyseiset pingviinit ovat maailman pienin pingviinilaji (sinipingviini), jotka palaavat joka ilta pimean tultua kalastusretkeltaan rantaan ruokkimaan poikasiaan. Jotkut yksilot taivaltavat jopa kaksi kilometria sisamaahan paastakseen pesalleen. Menimme paikalle jo hyvissa ajoin odottamaan ensimmaisten pingviien ilmestymista rantaveteen. Puoli tuntia ennen kuin pingviinien oli tarkoitus tulla, yksi pieni pingviini ilmestyi rantaan hammastelemaan missa kaikki kaverit ovat. Vaarallista touhua tulla rantaan ilman pimean turvaa, silla heti oli nuori merikotka valmiina nappaamaan eksyneen sankarin, mutta onneksi pikkukaveri kerkesi takaisin mereen ennen kotkan kynsiin joutumista. Lopulta pimean laskeuduttua pingviinit alkoivat keraantya rantaan ja lahtivat noin 50 yksilon ryhmissa vaappumaan kohti pesapaikkojaan. Lumoutuneina katselimme tunnin verran satojen pingviinien joka paivaista vaellusta kotiin.

Talla hetkella oleilemme edelleen Phillip Islandilla ja telttailun sijasta olemme majoittuneet paikalliseen YHA:aan, jossa saamme ilmaisen majoituksen ja ruuan tyota vastaan. Erittain toimiva systeemi silla olemme jo kaksi kertaa muuttaneet parempaan huoneeseen. Nykyinen huoneemme on jo ihan luksustasoa. Seuraavaa siirtoa miettiessa lomailemme ja tutustumme lahialueisiin. Mielessa on kaynyt, josko sita menisi katsomaan formula-kauden avausta Melbourneen.

Ystavien Mardi Gras

Taasen ollaan Newtownissa, Sydneyssa. Tultiin kuin kotiimme, vallattiin vaan talla kertaa Chrisin huone, hanen ollessa Singaporessa kaymassa. Oli mukavaa tavata uudestaan muut tutut talon asukkaat. Kaupungilla tormasimme myos viime kaynnilla tutustumaamme tulista ruokaa kokanneeseen sudanilaiseen Damieniin. Lisaksi talossa on paljon viikonloppu vieraita, joten kaikki huoneet ovat taynna ihmisia. Joni siis nukkuu siskonpedissa kolmen naisen kanssa, silla Hunter Valleysta mukaamme lahti kaksi ranskatarta Julie ja Elodie. Suurin piirtein samanlainen matkasuunnitelma kun on, niin on jarkevampaa matkata yhdessa. Oli se vaan uskomaton suoritus saada kaikkien matkatavarat mahtumaan autoomme, silla jo ennen Hunter Valleyhin tuloamme automme perakontti ja takapenkki olivat taynna omia rojujamme.

Yksi syy Sydneyn tuloomme oli tana viikonloppuna ollut Mardi Gras, yksi homojen ja lesbojen suurimmista juhlista. Juhliin kuuluu suuri paraati, jonka halusimme nahda. Paikalle paastyamme kaupunki oli jo pullollaan ihmisia, mutta onneksi ystavamme Japanista olivat menneet varaamaan paikkoja jo viisi tuntia ennen kulkuetta, joten mekin paasimme erittain hyville paikoille eturiviin. Taaimmaiset toivat omia jakkaroita ja laatikoita mukanaan jotain nahdakseen.

Paraati oli aivan mieleton! Aluksi naimme dikes with bikes kulkueen, jossa nahkaan tai ei mihinkaan pukeutuneet lesbot ja homot ajoivat ohitse moottoripyorilla. Seuraavat 2,5 tuntia ohitsemme tanssi iloisesti kaiken ikaisia, kokosia ja nakoisia lesboja ja homoja seka hurjan nakoisia transuja. Juhlijoiden iloisuus tarttui itseenkin ja tapahtuma oli kylla mieleenpainuva kokemus. Yksi paraatin tarkoitus on edistaa suvaitsevaisuutta ja homojen oikeuksia yhteiskunnassa.

Huomen aamulla jatketaan matkaa ranskalaisten kanssa kohti maan paakaupunkia Canberraa, jossa tiemme todennakoisesti eroavat. Saatamme kuitenkin saada uudet matkakumppanit japanilaistytoista jos he paattavat matkata kanssamme Tasmaniaan.

Hulluja nuo englantilaiset

Edelleen olemme Hunter Valleyssa ja toita ollaan tehty epasaannollisesti. Tyonantajamme Johnno ei aina kerro etukateen onko seuraavana paivana toita, joten tassa yhtenakin aamuna soitimme yhdelle viinitiloista ja paasimme sinne paivaksi toihin. Kovin olivat tyytyvaisia ja paivan paatteeksi maistelimme porukalla viineja ja saimme viela pullot mukaamme. Tyopaivien kestot ovat myos epasaannollisia. Saatamme tehda vain pari tuntia tai sitten tayden paivan. Paivan aikana saatamme myos tehda toita useallakin eri tilalla. Silla tavalla tosin paasee nakemaan kaikenmoista, silla eilen teimme tilalla jonka historialliseen kartanoon paasimme tyopaivan jalkeen tutustumaan. Yo kartanossa maksaa kuulemma vaivaiset 2000 dollaria! Mutta ei se viela mitaan, silla laheisesta Morpethin pikkukaupungista, jossa riittaa pikkuputiikkeja, loytimme miehen mittaisen pehmokarhun joka maksoi mojovat 7000 dollaria.

Yksi reissun tavoitteista oli paasta nakemaan Rugbya livena. Viime viikonloppuna sitten lahdimme katsomaan viiden minuutin ajomatkan paahan Cessnockiin neljan ottelun harjoitus turnausta. Ensimmaisessa pelissa paikallinen Cessnock Guanas pelasi Newcastlelaisista kylanmiehista ja oldtimereista kerailtya comboa vastaan. Osa kerailyeran pelaajista pelasi selvasti lainahousuilla tai aikaa sitten liian pieniksi jaaneilla poksyilla. Tuomarit olivat myos kylanmiehia ja joukkueet vaihtoivat keskenaan pelaajia kesken ottelun. Pelin taso oli kuvattua luokkaa, eika kaikkia maaleja edes jaksettu laskea. Ei myoskaan viimeista lapijuoksua, jossa yksi jo parhaat paivansa elanyt pelaaja innostui karkuun paastessaan niin kovasti, etta tormasi juoksunsa paatteeksi maalitolppaan matkahtaen selaalleen maahan. Oudosta maalien laskemisesta huolimatta paikalliset sentaan voittivat.

Seuraavasta pelista naimme vain lopun, mutta pelaajat olivat olemukseltaan jo huomattavasti urheilullisempia. Kolmas peli kaytiin Newcastle Knigtsien ja Cronulla Sharksien kakkosjoukkueiden kesken ja oli jo todella vauhdikas ja viihdyttava. Peli tosin ratkesi jo ensimmaisella puoliajalla Knightsien tehdessa nopeaan tahtiin 30 pistetta hienoilla suorituksilla. Nyt kentalla nahtiin todella mojovia taklauksia ja muutama loukkaantuminen. Peli on valilla erittain raakaa, eika pelaajilla ole muita varusteita kuin pienet olkatoppaukset seka munasuojat. Pelissa on myos paljon hulluja saantoja, joita vain englantilaisten keksimassa pelissa voi olla. Jos pallo kuljetuksen aikana putoaa maahan tuomari keskeyttaa pelin ja maaraa pallon potkaistavaksi ulos kentalta katsomoon. Taman jalkeen potkun suorittanut joukkue jatkaa pelia sivurajalta. Nain tapahtui myos muista syista, jotka jaivat viela hamaran peittoon. Kerran tallaisessa tilanteessa Heli meinasi saada pallon paahansa sen osuessa viereiselle tyhjalle istuimelle. Joissain tapauksissa pelia jatkettiin "ryhmahalilla" 14 pelaajan halatessa toisiaan ja laittaessa pallon ringin keskelle, josta se hanelle potkaistiin takaisin. Pelin taktiikka erosi paljon amerikkalaisesta jalkapallosta siten, etta rugbyssa palloa ei syoteta eteenpain hyokkajille vaan pelaajat liikkuvat rintamissa yhden yrittaessa rynnata lapi, mutta useimmiten yritys pysahtyy kolmen vastustajan taklauksesta. Palloa syotetaan yleensa sivusuunnassa pelaajalta toiselle. Maali syntyy pelaajan onnistuessa vienmaan pallon paatyviivan toiselle puolelle. Maalista saa 4 pistetta, jonka jalkeen saa yrittaa kahta lisapistetta potkaisemalla pallon maalitolppien valista. Pelaajien lisaksi kentalla juoksentelee joukko huoltajia vesipulloineen.

Viimeinen peli oli sitten jo oikeaa rygby liigaa Knightsien ja Sharksien ykkosjoukkueiden kohdatessa ja sen kylla huomasi kurinalaisemmasta puolustuksesta ja pahemmista loukkaantumisista. Peli oli jannittava loppun asti. Tilanteen ollessa lopussa tasan 10-10 teki Sharks viimeisella sekunnilla upean maalin. Hieman kuitenkin jaimme harmittelemaan sita, etta mita olisi tasanpelin sattuessa tapahtunut. Pelaajat muuten ajelevat saarensa ja reitensa. Kuulemma silla tavalla iho ei paase repeamaan niin herkasti.

Australiassa on kaksi rygby liigaa, NRL (National Rygby League) seka NRU (National Rygby Union). Lisaksi taalla pelataan Australian Rules Rugbya, joka on viela astetta brutaalimpi peli tavalliseen rugbyyn verrattuna ja ainoa peli, jossa saa pisteita potkaisemalla maalin ohi. Ensimmainen rygbykokemuksemme oli mieleenpainuva ja tuli taas todettua, etta englantilaiset ovat hulluja.

Tanaan ei toita ollut, joten on energiaa kirjoitella blogia. Kun nyt urheilu on aiheena niin eilen pelasimme taas tennista laheisella klubilla. Talla kertaa oli myos kengat mukana ja mailatkin olivat ehjia. Tennisvaltikka vaihtui pelin jalkeen Jonin haltuun lukemin 6-1, 6-2.