Kausi ohi

Poimintakausi Lewis Farmilla loppui viime lauantaina ja sen kunniaksi kaikki hyppäsivät ja osa heitettiin farmia kiertävään kanaaliin. Hauska lopetus hienolle, osittain rankalle, työrupeamalle. Kanaaliin hyppimisten ja heittämisien jälkeen otetuissa kuvissa oli paljon onnellisia, nauravia ja märkiä ihmisiä. Kausi alkoi myöhässä ja loppui ajoissa ja kaiken lisäksi kesäkurpitsojen markkinahinnat tipahtivat ennätysalas. Töiden loppumista osattiin jo ennakoida, mutta saimme tietää siitä vasta kyseisenä päivänä. Töiden yhtäkkinen loppuminen ei siis tullut yllätyksenä, mutta ajoitus ei olisi voinut olla parempi sillä illalla oli mahtavat lopetusbileet Queens Hotellissa. Seuraavan päivän krapula, tuntui ihan siedettävältä kun tiesi, ettei tarvitse seuraavana päivänä lähteä poimimaan yhtään mitään. Meille tosin oli muutamaksi päiväksi vielä muita töitä farmilla, mutta nyt nekin on tehty ja voimme alkaa ottaa rennosti ja nukkua pitkään. Tuntuu tosin jotenkin erikoiselta jatkaa taas matkaa, ehkä jopa hieman haikealta. Seuraavaksi aioimme suunnata kohti Cairnsia ja mennä uudelleen sukeltamaan Valliriutalle ja ilman muuta haluamme käydä katsomassa valaita nyt kun se on mahdollista. Valaiden vuosittainen vaellus pohjoiseen itärannikon ohi on meneillään, joten nyt on juuri oikea aika mennä niitä ihailemaan.











Paljon on tapahtunut tässä kuussa emmekä ole kerinneet (lue jaksaneet/viitsineet) pitää blogia ajantasalla, joten nyt yritämme paikata tilannetta. Kävimme jokuaika sitten teatterissa katsomassa spektaakkelin nimeltä Time Warp, joka on tripuutti Rocky Horror Picture Show:lle. Kuukauden kestäneen odotuksen jälkeen koitti vihdoin päivä, jolloin saimme pukea ykköset ylle ja pääsimme nauttimaan annoksen kulttuuria. Olimme odottaneet näytöstä kuin joulua, emmekä todellakaan joutuneet pettymään. Esitys oli aivan mieletön! Suurimman osan ajasta näyttelijät kohelsivat yleisön joukossa eikä se jättänyt ketään kylmäksi, ei edes katsomossa olleita mummoja, jotka eivät välttämättä aivan tienneet mitä olivat tulleet katsomaan. Kaikki jotka ovat alkuperäisen elokuvan nähneet voivat kuvitella millaista on päästä katsomaan, kuulemaan ja koskemaan kyseistä showta. Esityksen jälkeen otettu kuva puhuu puolestaan. On aivan varmaa, että tämän teatterielämyksen muistamme loppuikämme.



Nyt kun olemme pitäneet leiriä jo useita viikkoja samassa paikassa niin olemme saaneet muutaman vakiovieraan teltalemme ilta-aikaan. Viimeisin vieras on ollut Leevi-Lisko, joka on tullut vierailulle joka ilta kuluneen viikon ajan. Leevi on pieni lisko, joka jahtaa hyttysiä telttamme ulko- ja sisäkankaan välissä. Ensimmäinen vieraamme oli Simo-Sirkka, joka tuli tutuksi ensimmäisten viikkojemme aikana nykyisessä majapaikassamme. Simo oli todella iso sirkka, ainakin kymmenen sentin mittainen. Oli ilmeisesti myös eksynyt telttakaikaidemme väliin helpon aterian toivossa, mutta joutui välillä paniikkiin ja yritti hypätä kankaan läpi vapauteen. Eihän siitä mitään tullut vaikka kaveri sitkeästi yritti, vaan lopulta voimien ehdyttyä Simo tipahti ryminällä maahan. Simon pikkuveli Timo, vieraili myös teltallamme, mutta hänelle kävi hieman köpelösti ja hän paistui auringossa kiinni telttakankaaseemme kuivaksi korpuksi. Leirin purku on edessä tämän viikon lopulla ja joudumme taas ahtamaan kaiken omaisuutemme, jota paisutti virolaisten meille jättämät kamat, autoomme. Tapasimme Hunter Valleysta sekä Melbournesta tutut taiwanilaiset ystävämme männä viikolla, mutta valitettavasti vain yhden illan ajan. He ovat myös kiertäneet paljon Australiaa ja ilmestyivät yksi ilta leirintäalueellemme. Missähän seuraavaksi törmäämmekään? Lauantaina saamme toisen mielyttävän vieraan kun myös Hunterista tuttu japanitar vierailee luonamme parin päivän ajan. Viimeksi nautimme sushia japanin tapaan, joten tällä kertaa laitamme pottuja ja jälkkäriksi lättyjä mansikkahillolla ja kermavaahdolla.

Vaatii aina hieman aikaa ja vaivaa opettaa meidän suomalaiset nimemme australialaisille, sillä ne eivät aina australialaisten ymmärrykseen tahdo mahtua. Nimemme, vaikkakin ovat kovin lyhyitä, ovat saaneet monenlaisia uusia muotoja. Nimien moneen otteeseen tavaaminenkaan ei aina auta sillä ystävälliset aussit saattavat päättää, että ei tuollaista nimeä voi olla olemassa ja kirjoittavat jotain ihan muuta, mielestänsä enemmän oikeaa. Alavasta tulee joka kerta Oliver jos sitä ei tavaa. Olemme sen testanneet moneen eri otteeseen. Tässä muutamia esimerkkejä mitä nimistämme on saatu väännettyä:

Heli: Hali, Heiley, Hely, Helly, Hailey, Helli

Joni: Jon, Johnny, Yonne, Yoni, Yone, Jonr, Jone

Alava: Oliver, Alaba, Salava, Alva

Farmilla nimien opettaminen kesti lähes kuukauden, mutta lopulta ne menivät perille.

Töissä taas

Viikon loman jälkeen palasimme takaisin Lewis Farmille. Tosin nyt emme asu enää Laiskassa Liskossa, vaan olemme leirintäalueelle telttamajoituksessa. Hinta on huomattavasti kohtuullisempi, neljä kertaa halvempi ja vessat seka suihkut siistimmät. Keittiötilasta tosin uupuu uuni, mutta muuten sekin on ihan ok. Samalla jopa työmatka lyheni muutaman kilometrin verran. Valitettavasti ystävämme Laiskasta Liskosta eivät olleet yhtä hyväonnisia kuin me, heitä kun ei enää kelpuutettu takaisin töihin farmille. Osa odotti työhönpaluu kutsua jopa toista viikkoa, mutta tähän mennessä kaikki ovat lähteneet pois. Leirintäalueella olemme ensimmäiset viikot olleet ympäröitynä pelkästään ranskalaisilla, onneksi tilanne on nyt hieman tasoittunut ja muitakin kansallisuuksia on telttansa tänne pystyttänyt. Jopa suomalaisia on ollut. Ensimmäiset tunnistimme suomalaisiksi siitä, että he käyttivät tiskiharjaa astioidensa tiskaukseen. Me tosin olemme paikallisten tapaan ottaneet käyttöön pesusienen, se on itseasiassa yllättävän kätevä. Suomalaispariskunnalla oli myös sellainen ylellisyys kuin juustohöylä, voi kun sellaisen jostain löytäisi, leipäveitsellä kun ei kovin ohuita siivuja saa juustosta leikattua. Kyseinen suomalasipariskunta on ensimmäinen johon olemme matkamme aikana törmänneet. Oli mahtavaa jutella pitkästä aikaa suomeksi ja pitkälle iltaan sitä sitten istuttiin onnellisina pulisemassa. Hienointa jutussa on, että pariskunnan kauniimpi osapuoli pääsi farmillemme töihin, joten saamme jatkossakin jutella suomeksi. Virolaisten työkaveidemme kanssa olemme opiskelleet viroa ja suomea. Toinen virolaisista on työskennellyt Seinäjoella kolme viimeistä vuotta ja hän puhuu hyvin suomea, joten kohta rupeaa pärjäämään töissä ihan vain suomea höpötellen.

Hääpäivämme kunniaksi saimme töistä kaksi päivää vapaata (muuten olemmekin tehneet taas ympäri pyöreitä viikkoja), joten läksimme viettämään ensimmäistä hääpäiväämme läheiselle Magnetic Islandille. Odotimme täydellistä ja rentouttavaa lomaa paratiisisaarella, mutta mikään ei sujunut täysin kommelluksitta. Lyhyesti kaikki kertoen; saarelle päästyämme odotimme taksia pimeässä 45 minuuttia, “hotellin” respa oli kiinni ja jouduimme itse etsimään huoneemme, samaten hotellin ravintola suljettiin ennen aikojaan, tosin saimme vielä tilata huoneeseen illallisen, joka piti tosin itse hakea keittiöltä eli kyseessä oli lähinnä take away. Yritimme päästä ratsastamaan hevosilla, mikä on yksi saaren must do -jutuista, mutta eipä päästy ratsastamaan vaikka kävimme paikanpäällä ja soitimme rancille, eivät ilmeisesti halua asiakkaita. Hääpäivän illallinenkaan ei sujunut niin kuin elokuvissa vaan viiniämme saimme odottaa 45 minuuttia, ruoka ei ollut kunnolla kypsää ja tarjoilu kaikinpuolin hidasta sekä olematonta. Tässä muutama pieleenmennyt asia matkaltamme, mutta ei mitään huonoa jossei jotain hyvääkin. Taksin saimme lopulta ilmaiseksi, hääpäivän illallisesta maksoimme vain toisen ruuan ja hevosten sijasta hurjastelimme vesijeteillä tunnin verran. Se oli ihan älyttömän hauskaa, vaikkakin Heli lensi kyydistä yhdessä kurvissa ja seuraavana aamuna oli kroppa kipeämpi kuin ikinä töiden jälkeen. Loppujen lopuksi koko reissu pienineen vastoinkäymisineen aiheutti hyvät naurut jälkikäteen töissä, olipahan jotain kerrottavaa...

Lennot Suomeen olisivat jo kahden viikon kuluttua, mutta ne liput jäävät nyt käyttämättä. Päätimme nimittäin jatkaa matkustelua. Farmillakin kysyivät, että kauanko aiomme heillä työskennellä ja vastasimme, että kauden loppuun asti. Töitä siis olisi ainakin syyskuun puoleen asti, jopa pidemmästi. Sen jälkeen olemme tehneet farmityötä Australian valtion vaatimat 88 päivää, joten voimme hakea toisen vuoden viisumia. Toki nykyiselläkin viisumilla saamme matkustella joulukuun loppuun asti. Farmilta lupasivat suositella meitä tuttaviensa farmille Victoriaan ensi syksyksi ja Hunter Valleyssa päästään varmasti poimimaan rypäleitä vuoden vaihteen jälkeen, joten työpaikkoja olisi tiedossa jatkossakin. Australiaa ollaan jo nähty aika kattavasti, mutta seuraavana kohteena olisikin nuo naapurivaltiot; Uusi-Seelanti, Indonesia, Thaimaa, Vietnam jne. Ystäviä löytyisi Taiwanista, Hongkongista ja Japanista, jos sinne päin matkareitti suuntautuisi. Katsoo nyt minne tie vie.

Huomasitteko muuten, että olemme saaneet äät ja ööt takaisin. Investoimme nimittäin omaan kannettavaan ja vaihdoimme näppäimistön suomalaiseksi. Nyt saamme lukuisat kuvamme järjestettyä ja nettiinkin pääsemme useammin koska leikkarimme on aivan McDonaltsin vieressä. Täällä kaikissa mäkkäreissä on ilmainen langaton netti. Erittäin kätevää ja ennenkaikkea ilmaista. Ja mäkkäreitähän tässä maassa riittää. Yksin Sydneystä löytyy 79 McDonaltsia.