Kotimatka sujui sitten suuremmitta kommelluksitta. Hong Kongin lentokentällä meitä hieman peloteltiin tiedolla, että Irlannin ja Skotlannin lentokentät on suljettu tuhkapilven vuoksi, mutta onneksi pilvi ei Lontooseen asti ikinä yltänyt. Lähellä kyllä oli. Katsottiin jälkeenpäin netistä tuhkapilven kulkua, ja juuri lentomme aikaan se peitti lähes koko Iso-Britanian. Suurinta vaikeutta kotimatkalla meille tuotti suomen kielen puhuminen. Lontoosta lähdettäessämme vastasin suomea puhuville lentoemännille englanniksi ja sama jatkui Helsinki-Vantaan lentokentällä. Nyt onneksi osaa jo suomea puhua. Mietiskelinkin tuossa, että osaisinko enää englanniksi mitään toimittaa, mutta ei kai se taito sentään näin nopeasti katoa.
Me hieman pelättiin etukäteen, että iskeeköhän Suomessa matkaltapaluu väsymys tai jopa masennus, mutta mistään sellaisesta ei ole ollut tietoakaan. Päinvastoin ollaan oltu todella reippaita. Heräilty kukonlaulun aikaa, matkusteltu ympäri Suomea sukulaisia ja tuttavia tapaamassa, hankittu asunto Kauhajoelta, haravoitu mökillä ja hypätty lukemattomissa virastoissa hoitamassa milloin minkäkinlaista paperisotaa. Jos tosiaan Australiassa törmättiin välillä käsittämättömään byrokratiaan, niin se ei ole mitään Suomen vastaavaan. Virastokäynnit ovat olleet hermoja raastavaa puuhaa. Ja joka ainoan hakemuksen liitteeksi tarvittaisiin kymmeniä papereita, joita meillä ei ole tai sitten ne ovat ainakin väärässä kaupungissa. Eiköhän asiat kuitenkin pikkuhiljaa ala selvenemään kunhan tässä vielä saadaan Australiasta hankittua muutama työtodistus.
Välillä koko reissu tuntuu kuin pitkältä unelta ja on olo että ollaanko me tosiaan oltu oikeasti jossain muualla. Täällä Suomessa kun ei ole oikein mikään muuttunut meidän poissaolon aikana. Muutama kaveri on saanut perheenlisäystä tai rakentanut itselleen oman kodin, sukulaiset ovat saaneet riesakseen uusia vaivoja, mutta siinäpä ne suurimmat muutokset sitten olikin. Toisaalta on kyllä ihanaa olla nyt tutussa ja turvallisessa Suomessa, elämä on täällä niin helppoa ja yksinkertaista. Vielä tosin joudutaan reissuelämää jatkaa muutaman viikon ajan, sillä Kauhajoen asuntoomme päästään muuttamaan vasta kuun loppupuolella. Voi sitä riemun päivää, kun saa purkaa rinkasta ja pahvilaatikoista koko omaisuuden vaatekaappeihin ja tietää, että niitä ei ihan heti tarvitsekaan pakata sieltä pois.
Mutta meidän matkablogi vaikenee nyt ainakin hetkeksi aikaa ellei jopa lopullisesti. Katsotaan nyt kauanko maltetaan olla paikallamme. Suunnitelmia ja haaveita nimittäin on, vaikka muille jakaa.
Suuret kiitokset kaikille blogia seuranneille ja erityisesti kaikille blogia kommentoineille.
perjantai 14. toukokuuta 2010
maanantai 3. toukokuuta 2010
Hong Kongin valoissa ja Kiinan lumoissa
Vuorokauden mittainen bussimatka Hanoista Hong Kongiin ei houkuttanut vaan sen sijaan valitsimme puolentoista tunnin lentomatkan. Lento oli perilla juuri sopivaan aikaan ja meille jai hienosti aikaa etsia halpaa majoitusta Hong Kongista. Meidan budjetille sopivaa majoitusta loytyi huonomaineisista vierasmajoja seka hostelleja pursuilevista sokkeloisista torneista Hong Kongin saarta vastapaata. Kyseiset murjut eivat takuulla lapaisisi ensimmaistakaan palotarkastusta. Kaiken lisaksi siella majailee jos jonkinmoista laitonta maahanmuuttajaa ja hamarahemmoa. Jotkut viela yrittavat kaupata ja tyrkyttaa ties mita. Kyseisilta tyypeilta en lahtisi mitaan ostamaan. Ensimmaisen yon huoneemme oli sielta pahimmasta paasta ja vaihdoimmekin yopaikkaa seuraavana aamuna.
Ensimmaisena iltanamme vaeltelimme ja ihmettelimme pitkin Hong Kongin katuja. Jalleen olimme paasseet aivan erilaisiin maisemiin. Pilvenpiirtajien viidakko sai allistymaan viela matkan tassa vaiheessa. Mopoja ei luojan kiitos kaduilla nae, mutta nyt kaikki ihmiset ovat kaduilla, joten jalkakaytavilla on ruuhkaa. Vaihtelua se on sekin. Pimean tultua Hong Kongin pilvenpiirtajat heraavat eloon ja Hong Kongin lahden aareen keraantyy kansaa katsomaan loisteliasta valoshowta, jossa pilvenpiirtajia valaistaan musiikin tahtiin. Olimme siis myytyja heti ensimmaisesta illasta.
Seuraavana aamuna herasimme pulujen moykkaan ankeasta murjustamme. Paivan aloitimme vierailemalla Kiinan konsulaatissa viisumeja anomassa. Pienen lisamaksun jouduimme maksamaan, jotta saimme viisumit ennen viikonloppua. Virallisen osuuden jalkeen olikin aika vaihtaa asumusta asteen verran parempaan. Onnistuimme loytamaan samasta talosta kahta kerrosta alempaa paremman huoneen lahes samaan hintaan. Nyt huoneessa on kaakelit, oma vessa ja suihku ja muutenkin uusi vierasmajamme on inhimillisempi. Kun kamat oli saatu siirrettya niin oli aika tavata Hong Kongilainen ystavamme Kidd, johon tutustuimme jo Australiassa Phillip Islandin Amaroo Parkissa, jonne Kidd jai meidan jalkeemme toihin kuukauden ajaksi. Keskiviikkona museot Kowloonin alueella, missa majailemme, ovat ilmaisia. Museoita on tullut kierrettya niin runsaasti, etta monipuolisesta tarjonnasta valitsimme avaruus- ja tiedemuseot, jotka molemmat olivat vierailun arvoisia. Kun meilla nyt oli paikallinen opas, niin museoiden jalkeen kiertelimme vahan kaupunkia ja kavimme ottamassa muutaman turistikuvan Avenue of the Stars -kadulla, joka on Aasian versio Hollywoodin vastaavasta. Siella on kaikki Aasian kuuluisat filmitahdet saaneet nimensa katuun ja viela elossa olevat ovat kadenjalkensa sementtiin iskeneet. Muutaman jopa tunnistimme, suurimpina tahtina Bruce Lee, Chacie Chan seka Jet Li. Illan jo hamartyessa suuntasimme Hong Kongin kuuluisimmalle huipulle, Peakille, ihailemaan maisemia ja nauttimaan paikallisesta ruuasta. Kokeilimme myos paikallista erikoisuutta, jaakahvin ja -teen sekoitusta eli yinyangia. Nakymat huipulta olivat, jos kaytetaan kulunutta sanontaa, henkea salpaavat. Se oli yhta valomerta niin pitkalle kuin silma kantaa. Alas huipulta tulimme perinteisella tramilla, joka nousee huipulle paikoin 60 asteen kulmassa. Illan paatteeksi suuntasimme parille oluelle ja sovimme tapaavamme viela ennen lahtoamme.
Torstaina tiemme suuntasi Hong Kongin Disneylandiin. Ajattelimme, etta olemmekohan liian vanhoja moiseen, mutta itseasiassa paikan paalla oli erittain vahan lapsiperheita. Suurin osa oli nuoria pariskuntia tai sitten puku paalla olevia aasialaisia liikemiehia. Oli kylla mieleton naky nahda karusellin hevosilla ratsastamassa lauma bisnesmiehia. Hong Kongin Disneyland ei ole kovinkaan suuri, mutta kylla siella paivaksi riittaa tekemista. Valitettavasti koko paivan vaan satoi vetta taivaan taydelta. Vaeltelimme siis puistossa Mikki Hiiri -sadeviittoihin kaariytyneina. Kyseinen vaatekappale sai suuren suosion muunkin yleison keskuudessa. Sade ei kuitenkaan paivaa pahemmin pilannut. Voiko paiva olla huono, jos tormaat kadulla Plutoon, Nalle Puh tulee halaamaan sinua ja paaset poseraamaan Hessun kanssa. Mikki nahtiin useita kertoja, mutta etsimisesta huolimatta Aku jai loytamatta. Parasta antia puistossa olivat kaikki esitykset esim. Akun toilailut 3D-leffana oli taattua Disney laatua ja Leijonakuningas-show oli todella vaikuttava. Valitettavasti sateen takia muutama esitys ja paraati oli jouduttu perumaan, tosin tuskin joka esitykseen oltaisiin muutenkaan ehditty.
Kiinan viisumit olivat noudettavissa siis perjantai aamuna ja paatimme lahtea samantien vierailemaan Kiinan puolella. Repussa oli Mikki Hiiri -sadeviitat (koko viikonlopun paistoi aurinko), aurinkorasva ja vesipullo. Ehka vaihtokalsarit olisi ollut syyta pakata matkaan myos, silla pieni epailys oli siita selvitaanko saman vuorokauden puolella takaisin. Tosin ensimmaisten maassa olo tuntien aikana olimme lahes valmiit palamaan seuraavalla junalla takaisin. Emme loytaneet turisti-infoa mistaan, kaikki kyltit olivat vain kiinaksi, tuhannet myyjat ryntasivat koko ajan kimppuun repien paidan hihasta omaa liikettaan kohti. Oltiin kylla hataa karsimassa, pienta helpotusta toi erittain hyva lounas hienostoravintolassa ja Helin vain euron maksanut manikyyri. Sen jalkeen paatimmekin jattaa ostosparatiisin/-helvetin taaksemme ja suunnata Window of the World -nimiseen teemapuistoon. Mitaan tietoa ei ollut siita kuinka kaukana se on tai edes missa suunnassa, joten otimme taksin kulkuneuvoksemme. Pienella pelolla kylla ensimmaiset kilometrit matkustettiin, silla kuskikaan ei ollut kovin varma oikeasta suunnasta. Perille kuitenkin loydettiin todennakoisesti jopa suorinta reittia.
Window of the world sai meidat jo taksin ikkunasta kasin haukkomaan henkea, eika porttien sisapuolikaan tuottanut pettymysta. Puistosta loytyy maailman tunnetuimpien rakennusten ja luonnonihmeiden pienoismalleja. (yleensa suhteessa 1:15, joskus jopa 1:1) Puiston keskella on lahes aidon kokoinen Eiffel-torni, jonka huipulle mekin tottakai matkustettiin. Eipa siis tarvitse Ranskaan enaa pelkastaan sen takia matkustaa. Euroopan ja Aasian osiot ehdimme kierrella kaikessa rauhassa. Sen verran on tullut jo matkusteltua, etta aika monta paikkaa bongattiin, mitka ollaan nahty ihan alkuperaisinakin versioina. Amerikan mantereelle saapuessamme aurinko laski jattaen meidat pimeaan. Rakennukset toki oltiin valaistu komeasti, mutta esim. Grand Canyon jai nakematta ja Niagaran putoukset olivat kuivuneet yon ajaksi. Puisto oli uskomattoman hieno paikka, eika oltaisi millaan maltettu lahtea pois, mutta oli pakko lahtea etsimaan yopaikkaa. Tosin poislahtoa viivyttiin viimeiseen asti katsellen suurella areenalla esitettyja naytelmakatkelmia mm. Notre Damen kellonsoittaja nahtiin pikaversiona. Ja ennen poislahtoa kaytiin myos kokeilemassa paikallista luistinkaukaloa. Valitettavasti tarjolla oli vain kaunoja, joten Jonin luistelu oli kaikkea muuta kuin sulavaa ja vauhdikasta Tais olla Jonin eka ja viimeinen kerta kaunoilla.
Puistossa lopulta lahtiessamme meilla olisi viela ollut aikaa suunnata rajalle ja viimeiseen junaan takaisin Hong Kongiin, mutta paatimme ottaa yon teemapuiston yhteydessa olevasta hotellista ja nauttia Kiinan upeista teemapuistoista viela toisenkin paivan ajan. Joten vappupaivan vietimme mini-Kiinassa. Jos joku viela muistaa mini-Suomen, niin naista kahdesta paikasta ei voi edes puhua samassa lauseessa. Yleisen vapaapaivan vuoksi puistoon oli eksynyt muutama paikallinenkin. Ja taas edustimme koko lantista maailmaan kahdestaan. En tieda monenko kiinalaisen kameraan meidat ikuistettiin, mutta ainakin kolme oli niin rohkeaa, etta uskalsi tulla pyytamaan yhteiskuvaa. Tiedetaanpa nyt milta tuntuu olla julkkis. Ja niin sita tuli nahtya koko Kiina yhdessa paivassa ja voin kertoa, etta Kiinan muuri oli vaikuttava jopa pienoiskoossa. Se vaan jatkui ja jatkui... Kun olimme saaneet kaksi muistikorttia tayteen kuvia ja kameran akun tyhjaksi, oli aika suunnata shoppailemaan. Olimme kuitenkin aivan puhki ja kun muistimme edellispaivan kauhut ostoskeskuksessa, paatimme jattaa edulliset vaateostokset seuraavaan Kiinan matkaan ja palata suorinta reittia takaisin Hong Kongiin.
Hyva etta jatettiin halppiskaman shoppailu Kiinassa valiin, silla paljon parempaa tavaraa ollaan nyt loydetty Hong Kongin aivan upeista vaateliikkeista kohtuuhintaan. Sunnuntaina tavattiin Hong Kongissa jo 10 vuotta asunut Eila, johon tutustuttiin Australiassa joulupaivan suomalaiskahveilla. Eila vei meidat Stanley Marketille shoppailemaan ja saatiin monta muovipussillista uutta vaatetta rinkantaytteeksi. Oli aivan ihana paiva ja paikallisen oppaan johdolla nahtiin monta puolta kaupungista, jotka muuten olisivat jaaneet nakematta. Paivan viela kruunasi illallinen Kiddin ja hanen tyttoystavansa kanssa. He veivat meidat syomaan kiinalaista ruokaa. Kadunvarsi ravintola naytti olevan ihan taynna, mutta me kaveltiin keittion lapi ravintolan takahuoneeseen syomaan. Eipa tuollaista turisti olisi ikina loytanytkaan, saati olisko sinne ollut ominpain edes asiaa. Ja ruoka oli siis erinomaista. Annettiin Kiddin tehda ruokatilaus ja pian edessamme oli siansuolta, kalanmahapaloja, nautaa makeassa kastikkeessa ja osteripaistosta. Ja kunnialla selvittiin syomapuikoillakin ruokailusta, onhan meilla onneksi 2 kuukauden rankka harjoittelu taustalla. Toki sulavammin se sujuu paikallisilta, joille kuulemma syomapuikot lyodaan kouraan jo 1-2 vuoden iassa.
Ollaan taysin Hong Kongin lumoissa, ihana kaupunki. Mahtavaa lopettaa tama Aasian kierros tanne. Mielenkiintoinen sekoitus itaan ja lantta. Silla erittain lansimainen paikka tama on, loytyyhan taalta jopa H&M seka IKEA. Kummassakaan ei olla tosin kayty, eli IKEA neitsyys on yha tallella. Viela viimeisen paivan shoppailut jaljella ja huomen iltana aloitetaan matka kohti koto Suomea. Islannista on muuten matkalla mantereelle uusi tuhkapilvi, toivottavasti se ei esta meidan kotiinpaluuta.
Ensimmaisena iltanamme vaeltelimme ja ihmettelimme pitkin Hong Kongin katuja. Jalleen olimme paasseet aivan erilaisiin maisemiin. Pilvenpiirtajien viidakko sai allistymaan viela matkan tassa vaiheessa. Mopoja ei luojan kiitos kaduilla nae, mutta nyt kaikki ihmiset ovat kaduilla, joten jalkakaytavilla on ruuhkaa. Vaihtelua se on sekin. Pimean tultua Hong Kongin pilvenpiirtajat heraavat eloon ja Hong Kongin lahden aareen keraantyy kansaa katsomaan loisteliasta valoshowta, jossa pilvenpiirtajia valaistaan musiikin tahtiin. Olimme siis myytyja heti ensimmaisesta illasta.
Seuraavana aamuna herasimme pulujen moykkaan ankeasta murjustamme. Paivan aloitimme vierailemalla Kiinan konsulaatissa viisumeja anomassa. Pienen lisamaksun jouduimme maksamaan, jotta saimme viisumit ennen viikonloppua. Virallisen osuuden jalkeen olikin aika vaihtaa asumusta asteen verran parempaan. Onnistuimme loytamaan samasta talosta kahta kerrosta alempaa paremman huoneen lahes samaan hintaan. Nyt huoneessa on kaakelit, oma vessa ja suihku ja muutenkin uusi vierasmajamme on inhimillisempi. Kun kamat oli saatu siirrettya niin oli aika tavata Hong Kongilainen ystavamme Kidd, johon tutustuimme jo Australiassa Phillip Islandin Amaroo Parkissa, jonne Kidd jai meidan jalkeemme toihin kuukauden ajaksi. Keskiviikkona museot Kowloonin alueella, missa majailemme, ovat ilmaisia. Museoita on tullut kierrettya niin runsaasti, etta monipuolisesta tarjonnasta valitsimme avaruus- ja tiedemuseot, jotka molemmat olivat vierailun arvoisia. Kun meilla nyt oli paikallinen opas, niin museoiden jalkeen kiertelimme vahan kaupunkia ja kavimme ottamassa muutaman turistikuvan Avenue of the Stars -kadulla, joka on Aasian versio Hollywoodin vastaavasta. Siella on kaikki Aasian kuuluisat filmitahdet saaneet nimensa katuun ja viela elossa olevat ovat kadenjalkensa sementtiin iskeneet. Muutaman jopa tunnistimme, suurimpina tahtina Bruce Lee, Chacie Chan seka Jet Li. Illan jo hamartyessa suuntasimme Hong Kongin kuuluisimmalle huipulle, Peakille, ihailemaan maisemia ja nauttimaan paikallisesta ruuasta. Kokeilimme myos paikallista erikoisuutta, jaakahvin ja -teen sekoitusta eli yinyangia. Nakymat huipulta olivat, jos kaytetaan kulunutta sanontaa, henkea salpaavat. Se oli yhta valomerta niin pitkalle kuin silma kantaa. Alas huipulta tulimme perinteisella tramilla, joka nousee huipulle paikoin 60 asteen kulmassa. Illan paatteeksi suuntasimme parille oluelle ja sovimme tapaavamme viela ennen lahtoamme.
Torstaina tiemme suuntasi Hong Kongin Disneylandiin. Ajattelimme, etta olemmekohan liian vanhoja moiseen, mutta itseasiassa paikan paalla oli erittain vahan lapsiperheita. Suurin osa oli nuoria pariskuntia tai sitten puku paalla olevia aasialaisia liikemiehia. Oli kylla mieleton naky nahda karusellin hevosilla ratsastamassa lauma bisnesmiehia. Hong Kongin Disneyland ei ole kovinkaan suuri, mutta kylla siella paivaksi riittaa tekemista. Valitettavasti koko paivan vaan satoi vetta taivaan taydelta. Vaeltelimme siis puistossa Mikki Hiiri -sadeviittoihin kaariytyneina. Kyseinen vaatekappale sai suuren suosion muunkin yleison keskuudessa. Sade ei kuitenkaan paivaa pahemmin pilannut. Voiko paiva olla huono, jos tormaat kadulla Plutoon, Nalle Puh tulee halaamaan sinua ja paaset poseraamaan Hessun kanssa. Mikki nahtiin useita kertoja, mutta etsimisesta huolimatta Aku jai loytamatta. Parasta antia puistossa olivat kaikki esitykset esim. Akun toilailut 3D-leffana oli taattua Disney laatua ja Leijonakuningas-show oli todella vaikuttava. Valitettavasti sateen takia muutama esitys ja paraati oli jouduttu perumaan, tosin tuskin joka esitykseen oltaisiin muutenkaan ehditty.
Kiinan viisumit olivat noudettavissa siis perjantai aamuna ja paatimme lahtea samantien vierailemaan Kiinan puolella. Repussa oli Mikki Hiiri -sadeviitat (koko viikonlopun paistoi aurinko), aurinkorasva ja vesipullo. Ehka vaihtokalsarit olisi ollut syyta pakata matkaan myos, silla pieni epailys oli siita selvitaanko saman vuorokauden puolella takaisin. Tosin ensimmaisten maassa olo tuntien aikana olimme lahes valmiit palamaan seuraavalla junalla takaisin. Emme loytaneet turisti-infoa mistaan, kaikki kyltit olivat vain kiinaksi, tuhannet myyjat ryntasivat koko ajan kimppuun repien paidan hihasta omaa liikettaan kohti. Oltiin kylla hataa karsimassa, pienta helpotusta toi erittain hyva lounas hienostoravintolassa ja Helin vain euron maksanut manikyyri. Sen jalkeen paatimmekin jattaa ostosparatiisin/-helvetin taaksemme ja suunnata Window of the World -nimiseen teemapuistoon. Mitaan tietoa ei ollut siita kuinka kaukana se on tai edes missa suunnassa, joten otimme taksin kulkuneuvoksemme. Pienella pelolla kylla ensimmaiset kilometrit matkustettiin, silla kuskikaan ei ollut kovin varma oikeasta suunnasta. Perille kuitenkin loydettiin todennakoisesti jopa suorinta reittia.
Window of the world sai meidat jo taksin ikkunasta kasin haukkomaan henkea, eika porttien sisapuolikaan tuottanut pettymysta. Puistosta loytyy maailman tunnetuimpien rakennusten ja luonnonihmeiden pienoismalleja. (yleensa suhteessa 1:15, joskus jopa 1:1) Puiston keskella on lahes aidon kokoinen Eiffel-torni, jonka huipulle mekin tottakai matkustettiin. Eipa siis tarvitse Ranskaan enaa pelkastaan sen takia matkustaa. Euroopan ja Aasian osiot ehdimme kierrella kaikessa rauhassa. Sen verran on tullut jo matkusteltua, etta aika monta paikkaa bongattiin, mitka ollaan nahty ihan alkuperaisinakin versioina. Amerikan mantereelle saapuessamme aurinko laski jattaen meidat pimeaan. Rakennukset toki oltiin valaistu komeasti, mutta esim. Grand Canyon jai nakematta ja Niagaran putoukset olivat kuivuneet yon ajaksi. Puisto oli uskomattoman hieno paikka, eika oltaisi millaan maltettu lahtea pois, mutta oli pakko lahtea etsimaan yopaikkaa. Tosin poislahtoa viivyttiin viimeiseen asti katsellen suurella areenalla esitettyja naytelmakatkelmia mm. Notre Damen kellonsoittaja nahtiin pikaversiona. Ja ennen poislahtoa kaytiin myos kokeilemassa paikallista luistinkaukaloa. Valitettavasti tarjolla oli vain kaunoja, joten Jonin luistelu oli kaikkea muuta kuin sulavaa ja vauhdikasta Tais olla Jonin eka ja viimeinen kerta kaunoilla.
Puistossa lopulta lahtiessamme meilla olisi viela ollut aikaa suunnata rajalle ja viimeiseen junaan takaisin Hong Kongiin, mutta paatimme ottaa yon teemapuiston yhteydessa olevasta hotellista ja nauttia Kiinan upeista teemapuistoista viela toisenkin paivan ajan. Joten vappupaivan vietimme mini-Kiinassa. Jos joku viela muistaa mini-Suomen, niin naista kahdesta paikasta ei voi edes puhua samassa lauseessa. Yleisen vapaapaivan vuoksi puistoon oli eksynyt muutama paikallinenkin. Ja taas edustimme koko lantista maailmaan kahdestaan. En tieda monenko kiinalaisen kameraan meidat ikuistettiin, mutta ainakin kolme oli niin rohkeaa, etta uskalsi tulla pyytamaan yhteiskuvaa. Tiedetaanpa nyt milta tuntuu olla julkkis. Ja niin sita tuli nahtya koko Kiina yhdessa paivassa ja voin kertoa, etta Kiinan muuri oli vaikuttava jopa pienoiskoossa. Se vaan jatkui ja jatkui... Kun olimme saaneet kaksi muistikorttia tayteen kuvia ja kameran akun tyhjaksi, oli aika suunnata shoppailemaan. Olimme kuitenkin aivan puhki ja kun muistimme edellispaivan kauhut ostoskeskuksessa, paatimme jattaa edulliset vaateostokset seuraavaan Kiinan matkaan ja palata suorinta reittia takaisin Hong Kongiin.
Hyva etta jatettiin halppiskaman shoppailu Kiinassa valiin, silla paljon parempaa tavaraa ollaan nyt loydetty Hong Kongin aivan upeista vaateliikkeista kohtuuhintaan. Sunnuntaina tavattiin Hong Kongissa jo 10 vuotta asunut Eila, johon tutustuttiin Australiassa joulupaivan suomalaiskahveilla. Eila vei meidat Stanley Marketille shoppailemaan ja saatiin monta muovipussillista uutta vaatetta rinkantaytteeksi. Oli aivan ihana paiva ja paikallisen oppaan johdolla nahtiin monta puolta kaupungista, jotka muuten olisivat jaaneet nakematta. Paivan viela kruunasi illallinen Kiddin ja hanen tyttoystavansa kanssa. He veivat meidat syomaan kiinalaista ruokaa. Kadunvarsi ravintola naytti olevan ihan taynna, mutta me kaveltiin keittion lapi ravintolan takahuoneeseen syomaan. Eipa tuollaista turisti olisi ikina loytanytkaan, saati olisko sinne ollut ominpain edes asiaa. Ja ruoka oli siis erinomaista. Annettiin Kiddin tehda ruokatilaus ja pian edessamme oli siansuolta, kalanmahapaloja, nautaa makeassa kastikkeessa ja osteripaistosta. Ja kunnialla selvittiin syomapuikoillakin ruokailusta, onhan meilla onneksi 2 kuukauden rankka harjoittelu taustalla. Toki sulavammin se sujuu paikallisilta, joille kuulemma syomapuikot lyodaan kouraan jo 1-2 vuoden iassa.
Ollaan taysin Hong Kongin lumoissa, ihana kaupunki. Mahtavaa lopettaa tama Aasian kierros tanne. Mielenkiintoinen sekoitus itaan ja lantta. Silla erittain lansimainen paikka tama on, loytyyhan taalta jopa H&M seka IKEA. Kummassakaan ei olla tosin kayty, eli IKEA neitsyys on yha tallella. Viela viimeisen paivan shoppailut jaljella ja huomen iltana aloitetaan matka kohti koto Suomea. Islannista on muuten matkalla mantereelle uusi tuhkapilvi, toivottavasti se ei esta meidan kotiinpaluuta.
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Hyvasti Hanoi
Saastelimme monia tuliaisostoksia Hanoihin, mika taisikin olla suuri virhe, silla Hanoi ei ollutkaan Bangkokin kaltainen shoppailuparatiisi. Lisaksi tama taitaa olla Vietnamin kallein kaupunki, silla jopa vesipullosta joutuu maksamaan tuplahintaa. Ja halvan ja hyvan ruokapaikan metsastyskin on jalleen yhta tuskaa. Tosin viimeisena paivanamme siinakin sitten onnistuttiin ja jopa kaksi kertaa. Illallisella soimme tarjoilijan suosittelema paikallista ruokaa, jonka nimesta meilla ei ole mitaan kasitysta, mutta hyvaa se oli. Saattoipa olla jopa yksi parhaista ruuista koko Aasian matkalla. Eika hintakaan ollut kuin muutaman dollarin. =)
Ja alkaa nyt pelastyko, etta jaitte kaikki ilman tuliaisia, silla viimeisena paivanamme Hanoissa onnistuttiin ruokatilausten lisaksi myos shoppailussa. Hanoissa shoppailemisen tekee hauskaksi se, etta taalla on joka ainoa katu erikoistunut johonkin tiettyyn tuoteryhmaan. Toki jos tiedat mita olet hakemassa, niinkuin me tanaan, niin tekeeman se ostoksilla olon helpommaksi, kun ei tarvi ympari kylaa kayda kyselemassa hintoja, kun kaikki sita tavaraa myyvat liikkeet ovat vieretysten. Ollaan loydetty mm. laukku-, kenka-, lelu-, pyyhe-, peltitavara- ja jopa wc-ponttokatu. Joka liikkeessa on lahes samat tuotteet myynnissa, mutta hinnat voivat vaihdella sitten todella isolla haarukalla. Tasmalleen samasta tuotteesta voidaan pyytaa ihan mita tahansa, joten hintavertailu on todellakin syyta tehda ja paljon. Ja tinkia! Niin arsyttavaa puuhaa kuin se onkin, niin se kuuluu kaupantekoon taalla pain maailmaa. En taida enaa osata ostaa vesipulloakaan ilman tinkaamista. Mitahan ne Prismassa tuumaa, kun ekojen ruokaostosten jalkeen kayn alennusta vaatimaan loppusummasta?
Mutta ei paassyt Hanoi meidan suosikkikaupunki listalle. Viihtyisyytta taalta on nimittain viela ruokapaikkojakin vaikeampi hakea. Ainoastaan yksi maksullinen puisto on ollut sellainen, jossa olisi viihtynyt pidempaankin. No, onneksi isosta kaupungista loytyy muutakin tekemista kuin pelkka shoppailu ja katujen tallaaminen.
Jo ensimmaisena iltana sivistimme itseamme vietnamilaisella kulttuurilla ja menimme katsomaan water puppet teatteria. Eli suomeksi nukketeatteriesitysta, jossa nukkeja ohjataankin veden alta kepeilla ja naruilla. Esityksen aiheina oli kalastus, sadonkorjuu ja mita nyt veden aaressa paikalliset ovat ikina keksineetkaan touhata. Ja samanlailla nuket esityksessa saativat ja haslasivat kuin taalla kaikki muutenkin saataa ja haslaa.
Lauantaipaiva sitten pyhitettiin museoiden kiertamiselle. Ensimmaisena suunnattiin kaupungin ulkolaidalla olevaan Vietnamin ihmisista ja kulttuurista kertovaan museoon. Ensimmaisesta nayttelysalista loysimme kuitenkin vain Australian aborginaalien taidetta. Lievasti kauhuissamme kiersimme salia, luultiin vastaavanlaiset nayttelysalit jo jattaneemme taaksemme. Mutta onneksi kyseessa oli siis vain yksi sali ja loppumuseo tarjosi sita, mita oltiin oikeasti tultu katsomaan. Paljon oli myos paikalliset tulleet museota ihmettelemaan, eika muutamaa ranskalaista ja meita lukuunottamatta tainut lansimaalaisia paikassa juuri olla. Taidettiin olla sitten museoesineiston jalkeen toiseksi suosituin kuvauskohde. Kaikenhuippu oli se, kun eras paikallinen nuori mies tuli kysymaan meilta saako han ottaa valokuvan kanssamme. Toki kuvaan suostuttiin, kun kauniisti pyydettiin, vaikka aika kummalliselta se kylla tuntui.
Toinen museo johon samanpaivan aikana paadyttiin kertoikin sitten Ho Chi Minhista eli tuttavallisemmin Ho-sedasta (uncle Ho) seka rauhan, rakkauden ja vapauden aatteesta eli kommunismista... (nain Ho-sedan lausuntoa mukaillen). Ihan mielenkiintoista oli lukea ko. herran ja puolueen vaiheista alakerran valokuvanayttelyssa, mutta varsinaisen museon anti olikin sitten ihan eri juttu. En ole kylla ikina ollut niin kummallisessa paikassa. Erilaisten tolppien, pyramidien ja symboleiden merkitys jai hieman aukinaiseksi. Oli kuin olis ollut jossain nykytaiteen museossa. No, jos ei muuta museosta saatu irti, niin ainakin nyt tiedetaan, etta Ho-seta on ollut tosi kova jatka, jolla on ollut mielipide joka asiaan ja etta se on se tyyppi, jonka kuva koristaa joka ainoaan paikallista setelia. Tiesitteko muuten, etta Ho-sedan palsamoitu ruumis kuskataan Venajalle joka ainoa vuosi 3 kuukauden huoltolomalle?
Sunnuntaina lahdettiin sitten rannikolle Halong Bayhin. Se on saanut listasijoituksen maailman kahdeksantena ihmeena. Monikohan paikka kyseisen paikan jakaa, kun tuntuu, etta joka maasta loytyy aina se 8. ihme? Ei kukaan tietaisi mika se 9. ihme sitten on? Mutta Halong Bay on kylla paikansa listalla ansainnut. Oli muutenkin hienoa paasta merelle ja kun maisemat olivat viela niin komeat, niin ei voinut valittaa. Halong Bay siis kasittaa lahes 2000 saarta, jotka kohoavat meresta monen kymmenen metrin korkeuksiin pystysuorine seinamineen. Komeaa on seilailla saarten keskella. Eika saaret jaa edes paikan ainoaksi anniksi, silla alueelta loytyy viela lukemattomasti upeita luolia. Vierailimme yhdessa isoimmista ja naky luolan sisalla oli henkeasalpaavan kaunis. Varsinkin kun paikka oli viela valaistu varivaloin. Ihan mieleton. Kannitti siis reissu sinne tehda, vaikka 4 tunnin bussimatka suuntaansa tuntui varsinkin kotimatkalla vahan turhan pitkalta.
Ja alkaa nyt pelastyko, etta jaitte kaikki ilman tuliaisia, silla viimeisena paivanamme Hanoissa onnistuttiin ruokatilausten lisaksi myos shoppailussa. Hanoissa shoppailemisen tekee hauskaksi se, etta taalla on joka ainoa katu erikoistunut johonkin tiettyyn tuoteryhmaan. Toki jos tiedat mita olet hakemassa, niinkuin me tanaan, niin tekeeman se ostoksilla olon helpommaksi, kun ei tarvi ympari kylaa kayda kyselemassa hintoja, kun kaikki sita tavaraa myyvat liikkeet ovat vieretysten. Ollaan loydetty mm. laukku-, kenka-, lelu-, pyyhe-, peltitavara- ja jopa wc-ponttokatu. Joka liikkeessa on lahes samat tuotteet myynnissa, mutta hinnat voivat vaihdella sitten todella isolla haarukalla. Tasmalleen samasta tuotteesta voidaan pyytaa ihan mita tahansa, joten hintavertailu on todellakin syyta tehda ja paljon. Ja tinkia! Niin arsyttavaa puuhaa kuin se onkin, niin se kuuluu kaupantekoon taalla pain maailmaa. En taida enaa osata ostaa vesipulloakaan ilman tinkaamista. Mitahan ne Prismassa tuumaa, kun ekojen ruokaostosten jalkeen kayn alennusta vaatimaan loppusummasta?
Mutta ei paassyt Hanoi meidan suosikkikaupunki listalle. Viihtyisyytta taalta on nimittain viela ruokapaikkojakin vaikeampi hakea. Ainoastaan yksi maksullinen puisto on ollut sellainen, jossa olisi viihtynyt pidempaankin. No, onneksi isosta kaupungista loytyy muutakin tekemista kuin pelkka shoppailu ja katujen tallaaminen.
Jo ensimmaisena iltana sivistimme itseamme vietnamilaisella kulttuurilla ja menimme katsomaan water puppet teatteria. Eli suomeksi nukketeatteriesitysta, jossa nukkeja ohjataankin veden alta kepeilla ja naruilla. Esityksen aiheina oli kalastus, sadonkorjuu ja mita nyt veden aaressa paikalliset ovat ikina keksineetkaan touhata. Ja samanlailla nuket esityksessa saativat ja haslasivat kuin taalla kaikki muutenkin saataa ja haslaa.
Lauantaipaiva sitten pyhitettiin museoiden kiertamiselle. Ensimmaisena suunnattiin kaupungin ulkolaidalla olevaan Vietnamin ihmisista ja kulttuurista kertovaan museoon. Ensimmaisesta nayttelysalista loysimme kuitenkin vain Australian aborginaalien taidetta. Lievasti kauhuissamme kiersimme salia, luultiin vastaavanlaiset nayttelysalit jo jattaneemme taaksemme. Mutta onneksi kyseessa oli siis vain yksi sali ja loppumuseo tarjosi sita, mita oltiin oikeasti tultu katsomaan. Paljon oli myos paikalliset tulleet museota ihmettelemaan, eika muutamaa ranskalaista ja meita lukuunottamatta tainut lansimaalaisia paikassa juuri olla. Taidettiin olla sitten museoesineiston jalkeen toiseksi suosituin kuvauskohde. Kaikenhuippu oli se, kun eras paikallinen nuori mies tuli kysymaan meilta saako han ottaa valokuvan kanssamme. Toki kuvaan suostuttiin, kun kauniisti pyydettiin, vaikka aika kummalliselta se kylla tuntui.
Toinen museo johon samanpaivan aikana paadyttiin kertoikin sitten Ho Chi Minhista eli tuttavallisemmin Ho-sedasta (uncle Ho) seka rauhan, rakkauden ja vapauden aatteesta eli kommunismista... (nain Ho-sedan lausuntoa mukaillen). Ihan mielenkiintoista oli lukea ko. herran ja puolueen vaiheista alakerran valokuvanayttelyssa, mutta varsinaisen museon anti olikin sitten ihan eri juttu. En ole kylla ikina ollut niin kummallisessa paikassa. Erilaisten tolppien, pyramidien ja symboleiden merkitys jai hieman aukinaiseksi. Oli kuin olis ollut jossain nykytaiteen museossa. No, jos ei muuta museosta saatu irti, niin ainakin nyt tiedetaan, etta Ho-seta on ollut tosi kova jatka, jolla on ollut mielipide joka asiaan ja etta se on se tyyppi, jonka kuva koristaa joka ainoaan paikallista setelia. Tiesitteko muuten, etta Ho-sedan palsamoitu ruumis kuskataan Venajalle joka ainoa vuosi 3 kuukauden huoltolomalle?
Sunnuntaina lahdettiin sitten rannikolle Halong Bayhin. Se on saanut listasijoituksen maailman kahdeksantena ihmeena. Monikohan paikka kyseisen paikan jakaa, kun tuntuu, etta joka maasta loytyy aina se 8. ihme? Ei kukaan tietaisi mika se 9. ihme sitten on? Mutta Halong Bay on kylla paikansa listalla ansainnut. Oli muutenkin hienoa paasta merelle ja kun maisemat olivat viela niin komeat, niin ei voinut valittaa. Halong Bay siis kasittaa lahes 2000 saarta, jotka kohoavat meresta monen kymmenen metrin korkeuksiin pystysuorine seinamineen. Komeaa on seilailla saarten keskella. Eika saaret jaa edes paikan ainoaksi anniksi, silla alueelta loytyy viela lukemattomasti upeita luolia. Vierailimme yhdessa isoimmista ja naky luolan sisalla oli henkeasalpaavan kaunis. Varsinkin kun paikka oli viela valaistu varivaloin. Ihan mieleton. Kannitti siis reissu sinne tehda, vaikka 4 tunnin bussimatka suuntaansa tuntui varsinkin kotimatkalla vahan turhan pitkalta.
torstai 22. huhtikuuta 2010
Bussilla Vietnamin halki
Ensimmainen etappi bussimatkalla Saigonista Hanoihin paatyi Nha Trangiin. Nha Trang oli oikeastaan viimeinen rantakohde talla venahtaneella honey moonilla. Kun saavuimme kaupunkiin niin satoi taivaan taydelta. Merenkaynti oli myos niin kovaa, etta paatimme jattaa seuraavaksi paivaksi suunnitellun sukellusretken tekematta. Seuraava paiva alkoi auringonpaisteella, jatkui sateella, mutta lopulta saimme hienon aurinkoisen paivan, jonka kaytimme rannalla lohoilyyn kun siihen viela tarjoutui mahdollisuus.
Nha Trangista matka jatkui yobussilla Hoi Aniin. Nukkuminen kyseisessa sardiinipurkissa ei ollut mikaan paras kokemus. Kokemus kuitenkin. Hoi Anissa taasen on raataleita ja suutareita vierivieressa ja siella on melko halpaa teettaa pukuja ja mekkoja ja kenkia. Pitihan se sitten teettaa puku, pitka ulkotakki, pari kauluspaitaa, kiiltonahkakengat ja Helille silkkimekko. Kengista varsinkin tuli todella upeat, ja naurettavan halvalla. Hoi An oli kaunis pikkukyla joen varrella. Tykkasimme paikasta paljon. Sielta matka jatkui Hueen. Hue olikin pienten Nha Trangin ja Hoi Anin jalkeen vahan isompi kaupunki. Hue on kaupunki taynna historiaa ja siella sijaitsee muurien ymparoima Keisarillinen kaupunki, joka toimi keisarikunnan hallinnollisena keskuksena 1804-1945. Alueella on palatseja, temppeleita, aarrekammio, keisarillisia asuinrakennuksia, puutarhoja ynna muuta, ynna muuta. Ulkomuurien sisalla on viela toiset muurit, jotka suojelevat Kiellettya Purppura Kaupunkia, jonne vain keisariperhe, palvelijattaret ja uenukit paasivat. Alue tuhoitui osittain tulipalossa 1947 ja mita jai jaljelle pommitettiin tuhoisin seurauksin 1968. Hiljattain aluetta on alettu entisoida ja paraikaa entisointityot ovat kaynnissa monessa kohteessa.
Myos Hueen tykastyimme ja loysimme ensimmaista kertaa koko Aasiassa oloaikanamme oikeasti halvan ja hyvan ruokapaikan. Alle dollarilla jo sai kunnon annoksen ja 1,5 dollarilla mita vain lansimaistakin ruokaa. Ja ehdottomasti parasta mita olemme Vietnamissa syoneet. Eraassa asteen verran kalliimmassa ravintolassa nautiskelimme sammakonreisia ja taytyy sanoa, etta veivat kielen mennessaan.
Kaksisataa kiloinen apina poistui harteiltamme tassa yksi paiva kun vihdoin, yli kuukauden yrittamisen jalkeen onnistuimme siirtamaan rahamme Australian tililtamme Suomeen. Olemme olleet tulisilla hiililla yli kuukauden paivat kun ANZ pankki hoitaa asioita miten hoitaa. Pitka tarina lyhyesti. Siirtaaksemme rahat tarvitsimme siirron aktivoivan numeron ANZ pankista, jota ei voinut antaa meille henkilokohtaisesti viela kun olimme Australiassa, sita ei myoskaan voinut lahettaa suoraan nettipankkiin vaan se piti lahettaa postiosoitteeseen Australiassa. Onneksi meilla on ystavia siella, jotka ystavallisesti auttoivat ja lupasivat lahettaa numeron meille kun se saapuu postissa. Numeron lahettaminen postissa, hyvat ystavat ja kylanmiehet, on kuulemma turvallisuus kysymys. No, Australian postin kanto, jota luvalla sanoen voisin kehaista surkeaksi rapellykseksi, onnistui viivyttamaan ensimaista numeroa yli kaksi viikkoa, jonka aikana ehdin tilata uuden, silla sen pitaisi olla perilla viidessa paivassa. Taman toisen numeron posti hukkasi taysin. Kolmas tuli sitten ajoissa, mutta sita aktivoidessa odotti uusi yllatys. Saadakseen numeron aktiiviseksi pitaisi ottaa yhteytta Internet Help Deskiin. Sellaistahan ei loytynyt, joten viestia pankkiin. Viikonlopun yli vastausta odottelin ja sellaisen viimein sain. Nyt piti lahtea soittamaan pankkiin ja kertomaam, etta pitaisi tama numero saada aktiiviseksi. Lopulta tati uskoi, etta olen tilin omistaja ja numero oli aktiivinen saman tien ja mahdollisti rahojen siirron ulkomaiselle tilille. Mielestani reilu kysymys on; miksi ihmeessa kyseinen numero piti ensin lahettaa Australian postin hukattavaksi kun asian olisi voinut suoraan hoitaa soittamalla. Kuka tietaa, jos kukaan.
Huesta hyppasimme jalleen yobussiin ja nyt olemme paivan ajan ihmetelleet Hanoin vilinaa. Viisi paivaa taalla vietetaan ja sitten otamme suunnaksi matkan viimeisen etapin Hong Kongin.
Nha Trangista matka jatkui yobussilla Hoi Aniin. Nukkuminen kyseisessa sardiinipurkissa ei ollut mikaan paras kokemus. Kokemus kuitenkin. Hoi Anissa taasen on raataleita ja suutareita vierivieressa ja siella on melko halpaa teettaa pukuja ja mekkoja ja kenkia. Pitihan se sitten teettaa puku, pitka ulkotakki, pari kauluspaitaa, kiiltonahkakengat ja Helille silkkimekko. Kengista varsinkin tuli todella upeat, ja naurettavan halvalla. Hoi An oli kaunis pikkukyla joen varrella. Tykkasimme paikasta paljon. Sielta matka jatkui Hueen. Hue olikin pienten Nha Trangin ja Hoi Anin jalkeen vahan isompi kaupunki. Hue on kaupunki taynna historiaa ja siella sijaitsee muurien ymparoima Keisarillinen kaupunki, joka toimi keisarikunnan hallinnollisena keskuksena 1804-1945. Alueella on palatseja, temppeleita, aarrekammio, keisarillisia asuinrakennuksia, puutarhoja ynna muuta, ynna muuta. Ulkomuurien sisalla on viela toiset muurit, jotka suojelevat Kiellettya Purppura Kaupunkia, jonne vain keisariperhe, palvelijattaret ja uenukit paasivat. Alue tuhoitui osittain tulipalossa 1947 ja mita jai jaljelle pommitettiin tuhoisin seurauksin 1968. Hiljattain aluetta on alettu entisoida ja paraikaa entisointityot ovat kaynnissa monessa kohteessa.
Myos Hueen tykastyimme ja loysimme ensimmaista kertaa koko Aasiassa oloaikanamme oikeasti halvan ja hyvan ruokapaikan. Alle dollarilla jo sai kunnon annoksen ja 1,5 dollarilla mita vain lansimaistakin ruokaa. Ja ehdottomasti parasta mita olemme Vietnamissa syoneet. Eraassa asteen verran kalliimmassa ravintolassa nautiskelimme sammakonreisia ja taytyy sanoa, etta veivat kielen mennessaan.
Kaksisataa kiloinen apina poistui harteiltamme tassa yksi paiva kun vihdoin, yli kuukauden yrittamisen jalkeen onnistuimme siirtamaan rahamme Australian tililtamme Suomeen. Olemme olleet tulisilla hiililla yli kuukauden paivat kun ANZ pankki hoitaa asioita miten hoitaa. Pitka tarina lyhyesti. Siirtaaksemme rahat tarvitsimme siirron aktivoivan numeron ANZ pankista, jota ei voinut antaa meille henkilokohtaisesti viela kun olimme Australiassa, sita ei myoskaan voinut lahettaa suoraan nettipankkiin vaan se piti lahettaa postiosoitteeseen Australiassa. Onneksi meilla on ystavia siella, jotka ystavallisesti auttoivat ja lupasivat lahettaa numeron meille kun se saapuu postissa. Numeron lahettaminen postissa, hyvat ystavat ja kylanmiehet, on kuulemma turvallisuus kysymys. No, Australian postin kanto, jota luvalla sanoen voisin kehaista surkeaksi rapellykseksi, onnistui viivyttamaan ensimaista numeroa yli kaksi viikkoa, jonka aikana ehdin tilata uuden, silla sen pitaisi olla perilla viidessa paivassa. Taman toisen numeron posti hukkasi taysin. Kolmas tuli sitten ajoissa, mutta sita aktivoidessa odotti uusi yllatys. Saadakseen numeron aktiiviseksi pitaisi ottaa yhteytta Internet Help Deskiin. Sellaistahan ei loytynyt, joten viestia pankkiin. Viikonlopun yli vastausta odottelin ja sellaisen viimein sain. Nyt piti lahtea soittamaan pankkiin ja kertomaam, etta pitaisi tama numero saada aktiiviseksi. Lopulta tati uskoi, etta olen tilin omistaja ja numero oli aktiivinen saman tien ja mahdollisti rahojen siirron ulkomaiselle tilille. Mielestani reilu kysymys on; miksi ihmeessa kyseinen numero piti ensin lahettaa Australian postin hukattavaksi kun asian olisi voinut suoraan hoitaa soittamalla. Kuka tietaa, jos kukaan.
Huesta hyppasimme jalleen yobussiin ja nyt olemme paivan ajan ihmetelleet Hanoin vilinaa. Viisi paivaa taalla vietetaan ja sitten otamme suunnaksi matkan viimeisen etapin Hong Kongin.
perjantai 16. huhtikuuta 2010
Miljoona, miljoona, miljoona skootteria
Olipa hienoa saapua Vietnamiin, silla samantien meista tuli miljoonareja. Nostettiin automaatista reteesti 4 miljoonaa, mika oli automaatin maksimisumma. Valitettavasti myos kaikissa hinnoissa on kolmesta neljaan nollaan numeron perassa, joten katotaan nyt kauanko meidan miljoonat riittaa...
Ensimmainen kohteemme Vietnamissa oli maan suurin kaupunki Saigon tai virallisemmin Ho Chi Minh City. Tykastyttiin kaupunkiin sen verran paljon, etta viivyttiin siella nelja yota ennenkuin jatkettiin matkaa rannikolle. Saigon on todella viihtyisa ja siisti kaupunki, jossa on paljon hyvinhoidettuja puistoja. Ydin keskustasta loytyy loistohotelleja, trendikahviloita, merkkiputiikkeja ja hienostohotelleja. Onneksi lahelta keskustaa loytyy myos enemman meidan kukkarolle soveltuva muutaman korttelin kasittava ns. backpackeralue, joka on taynna katukahviloita, matkamuistomyymaloita ja vierivieressa olevia pienia hostelleja ja vierasmajoja. Erityisesti majapaikkoja loytaa kortteleiden sisalla olevien pikkukujien varrelta. Se onkin sellainen sokkelo, etta siella saa olla tarkkana, ettei paase eksymaan. Meidankin valitsema yopaikka sijaitsi tallaisen n. metrin levyisen kujan paadyssa ja kolomme sisaankaynti oli varsinkin ensimmaisina paivina toisinaan hukassa.
Saigonissa asuu reilu 7 miljoonaa ihmista ja suurin piirtein jokainen omistaa skootterin. Autoa taalla nimittain harva omistaa. Valilla vaan tuntui, etta kaikki skootterin omistajat olivat lahteneet liikenteeseen samaan aikaan kuin mekin. Liikenne oli siis kaoottista, kun sadat skootterikuskit ovat risteyksessa yhta aikaa. Teiden ylitykset ovat erittain mielenkiintoista puuhaa, silla tyhjaa valia saat odottaa aamunkoittoon. Se on vaan mentava sinne sekaan, kaveltava rauhallisesti pysahtymatta tien ylitse ja toivoa samalla, etta kaikki vaistavat. Ja ainakin viela ollaan hengissa, joten se kai tarkoittaa sita, etta hyvin ollaan teiden ylityksissa onnistuttu.
Paikallinen ruoka eika takalainen lansimainenkaan ruoka ei ole varsinkaan Jonin makuhermoja kutkuttanut. Mun ruokatilaukset ovat onnistuneet vahan paremmin, mutta en nyt hurraa huutoja ruuan puolesta lahtis huutelemaan itsekaan. Parhaat sapuskat ollaan loydetty Lotteria-nimisesta hampparipaikasta (paikallinen makkari). Useammin kuin kerran ollaan poikettu hakemassa erittain maistuva tuplajuustopurilainen ensinalkaan. :) Illallisia meidan ei muuten tarvinnut Saigonissa syoda kahdestaan, silla ja Phnom Penhissa tutustuimme englantilaiseen Arraniin ja kanadalaiseen Laureniin, joiden kanssa juttelimme muutamana iltana lahes aamuun asti ja jatkoimme perinnetta nyt Saigonissa, kun satuimme tannekin samaan aikaan. Maailmaa parantaessamme taisi useampi Saigon green -olutkin valua kurkusta alas. Nyt tiemme valitettavasti erosivat, mutta toivottavasti joskus jossain taas tavataan.
Ja Vietnamissa kun ollaan, niin tokihan sita pitaa tutustua Vietnamin sotahistoriaan. Kavimme sotamuseossa, joka oli kylla erittain antiamerikkalainen, todella tarkkaan kerrottiin kaikki amerikkalaisten tekemat sotarikokset, mutta vastapuolen tekemisista ei mitaan. Museossa oli myos kuva Helsingin vietnaminsodan vastaisesta mielensoituksesta ja mielenosoitusta mainosta juliste. Oli aika yllattava loyto. Teimme myos puolen paivan retken laheisille Cu Chi -tunneleille. Se on vietnamilaisten sodan aikana rakentama tunneliverkosto, jolla on mittaa yli 200 kilometria. Oli se aika hurjaa kompia kumarassa maanalla pimeissa tunneleissa. Tunneliverkosto piilotettuine sisaankaynteineen mahdollisti vietnamilaisten sissejen ilmestya ja kadota amerikkalaisten silmien edesta. Vietkong sisseilla ei ollut yhta paljon aseita, kun Saigonin hallitusta tukevilla amerikkalaisilla sotilailla, mutta karmeita ansoja he osasivat rakentaa viidakkoon piikeilla, koukuilla ja terotetuilla bambukepeilla. Pahaa teki jalleen. Toisaalta sellaisilla ansoilla pystyy vahingoittamaan vain yhta ihmista kerrallaan, amerikkalaiset ruiskuttivat myrkkykemikaaleja ja napalmipommeja koko alueen paalle tuhoten valtavan viidakkoalueen. Ja nama kemikaalit vaikuttavat yha alueella asuviin ihmisiin. Eli kumpi sitten on pahempaa? Kierroksen paatteeksi meilla oli mahdollisuus kokeilla AK47-aseella ampumista, joten ostettiin Arrenin ja Laurenin kanssa neljaan pekkaan kymmenisen luotia. Pojat taisivat maalitauluun osuakkin, mun ja Laurenin tahtailysta en ole ihan varma. No, ompahan tullut nyt sellaistakin kokeiltua.
Vastapainoksi kaikelle talle sotahistorialle
yksi paiva me vietettiin vesihuvipuistossa. Todettiin kylla Jonin kanssa, etta me taidetaan olla 10-15 vuotta liian vanhoja kaikkiin niihin liukumakiin, sen verran tehokkaasti itseamme niissa telottiin ja sen verran pelonsekaisin tuntemuksin niihin mentiin. Kaikki kaytiin kuitenkin laskemassa ainakin kahdesti! Hauskaa siis oli.
Saigonissa ollessamme myos aikataulutimme loppureissumme ja ostimme matkustusliput kotosuomeen saakka. Saigonista Hanoihin meilla on bussiliput, jotka mahdollistavat pysahtymaan matkan varrella muutamaan otteeseen. Hanoista Hong Kongiin lennetaan, Hong Kongissa vietetaan viikko ja sitten lennetaan Lontoon kautta Helsinkiin. Naiden suunnitelmien mukaan meidan siis pitaisi saapua 5.5.2010 Suomen kamaralle. Eli alkakaahan varautua henkisesti useita tunteja kestavaan matkavalokuvien katselusessioon.
Ensimmainen kohteemme Vietnamissa oli maan suurin kaupunki Saigon tai virallisemmin Ho Chi Minh City. Tykastyttiin kaupunkiin sen verran paljon, etta viivyttiin siella nelja yota ennenkuin jatkettiin matkaa rannikolle. Saigon on todella viihtyisa ja siisti kaupunki, jossa on paljon hyvinhoidettuja puistoja. Ydin keskustasta loytyy loistohotelleja, trendikahviloita, merkkiputiikkeja ja hienostohotelleja. Onneksi lahelta keskustaa loytyy myos enemman meidan kukkarolle soveltuva muutaman korttelin kasittava ns. backpackeralue, joka on taynna katukahviloita, matkamuistomyymaloita ja vierivieressa olevia pienia hostelleja ja vierasmajoja. Erityisesti majapaikkoja loytaa kortteleiden sisalla olevien pikkukujien varrelta. Se onkin sellainen sokkelo, etta siella saa olla tarkkana, ettei paase eksymaan. Meidankin valitsema yopaikka sijaitsi tallaisen n. metrin levyisen kujan paadyssa ja kolomme sisaankaynti oli varsinkin ensimmaisina paivina toisinaan hukassa.
Saigonissa asuu reilu 7 miljoonaa ihmista ja suurin piirtein jokainen omistaa skootterin. Autoa taalla nimittain harva omistaa. Valilla vaan tuntui, etta kaikki skootterin omistajat olivat lahteneet liikenteeseen samaan aikaan kuin mekin. Liikenne oli siis kaoottista, kun sadat skootterikuskit ovat risteyksessa yhta aikaa. Teiden ylitykset ovat erittain mielenkiintoista puuhaa, silla tyhjaa valia saat odottaa aamunkoittoon. Se on vaan mentava sinne sekaan, kaveltava rauhallisesti pysahtymatta tien ylitse ja toivoa samalla, etta kaikki vaistavat. Ja ainakin viela ollaan hengissa, joten se kai tarkoittaa sita, etta hyvin ollaan teiden ylityksissa onnistuttu.
Paikallinen ruoka eika takalainen lansimainenkaan ruoka ei ole varsinkaan Jonin makuhermoja kutkuttanut. Mun ruokatilaukset ovat onnistuneet vahan paremmin, mutta en nyt hurraa huutoja ruuan puolesta lahtis huutelemaan itsekaan. Parhaat sapuskat ollaan loydetty Lotteria-nimisesta hampparipaikasta (paikallinen makkari). Useammin kuin kerran ollaan poikettu hakemassa erittain maistuva tuplajuustopurilainen ensinalkaan. :) Illallisia meidan ei muuten tarvinnut Saigonissa syoda kahdestaan, silla ja Phnom Penhissa tutustuimme englantilaiseen Arraniin ja kanadalaiseen Laureniin, joiden kanssa juttelimme muutamana iltana lahes aamuun asti ja jatkoimme perinnetta nyt Saigonissa, kun satuimme tannekin samaan aikaan. Maailmaa parantaessamme taisi useampi Saigon green -olutkin valua kurkusta alas. Nyt tiemme valitettavasti erosivat, mutta toivottavasti joskus jossain taas tavataan.
Ja Vietnamissa kun ollaan, niin tokihan sita pitaa tutustua Vietnamin sotahistoriaan. Kavimme sotamuseossa, joka oli kylla erittain antiamerikkalainen, todella tarkkaan kerrottiin kaikki amerikkalaisten tekemat sotarikokset, mutta vastapuolen tekemisista ei mitaan. Museossa oli myos kuva Helsingin vietnaminsodan vastaisesta mielensoituksesta ja mielenosoitusta mainosta juliste. Oli aika yllattava loyto. Teimme myos puolen paivan retken laheisille Cu Chi -tunneleille. Se on vietnamilaisten sodan aikana rakentama tunneliverkosto, jolla on mittaa yli 200 kilometria. Oli se aika hurjaa kompia kumarassa maanalla pimeissa tunneleissa. Tunneliverkosto piilotettuine sisaankaynteineen mahdollisti vietnamilaisten sissejen ilmestya ja kadota amerikkalaisten silmien edesta. Vietkong sisseilla ei ollut yhta paljon aseita, kun Saigonin hallitusta tukevilla amerikkalaisilla sotilailla, mutta karmeita ansoja he osasivat rakentaa viidakkoon piikeilla, koukuilla ja terotetuilla bambukepeilla. Pahaa teki jalleen. Toisaalta sellaisilla ansoilla pystyy vahingoittamaan vain yhta ihmista kerrallaan, amerikkalaiset ruiskuttivat myrkkykemikaaleja ja napalmipommeja koko alueen paalle tuhoten valtavan viidakkoalueen. Ja nama kemikaalit vaikuttavat yha alueella asuviin ihmisiin. Eli kumpi sitten on pahempaa? Kierroksen paatteeksi meilla oli mahdollisuus kokeilla AK47-aseella ampumista, joten ostettiin Arrenin ja Laurenin kanssa neljaan pekkaan kymmenisen luotia. Pojat taisivat maalitauluun osuakkin, mun ja Laurenin tahtailysta en ole ihan varma. No, ompahan tullut nyt sellaistakin kokeiltua.
Vastapainoksi kaikelle talle sotahistorialle
yksi paiva me vietettiin vesihuvipuistossa. Todettiin kylla Jonin kanssa, etta me taidetaan olla 10-15 vuotta liian vanhoja kaikkiin niihin liukumakiin, sen verran tehokkaasti itseamme niissa telottiin ja sen verran pelonsekaisin tuntemuksin niihin mentiin. Kaikki kaytiin kuitenkin laskemassa ainakin kahdesti! Hauskaa siis oli. Saigonissa ollessamme myos aikataulutimme loppureissumme ja ostimme matkustusliput kotosuomeen saakka. Saigonista Hanoihin meilla on bussiliput, jotka mahdollistavat pysahtymaan matkan varrella muutamaan otteeseen. Hanoista Hong Kongiin lennetaan, Hong Kongissa vietetaan viikko ja sitten lennetaan Lontoon kautta Helsinkiin. Naiden suunnitelmien mukaan meidan siis pitaisi saapua 5.5.2010 Suomen kamaralle. Eli alkakaahan varautua henkisesti useita tunteja kestavaan matkavalokuvien katselusessioon.
torstai 8. huhtikuuta 2010
Happy Cambodia
Phnom Penhista jatkoimme matkaa taas bussilla Kambodzan etela rannikolle. Jatimme valista taman maan vastineen Phuketin Patong Beachille ja muille turistihelveteille, Sihanoukvillen. Sen sijaan suuntasimme viela toistaiseksi massaturismista vapaisiin Kampotin ja Kepin pikkukyliin.
Talla kertaa mielenterveyttamme ei kovin paljoa bussimatkan aikana yritetty jarkyttaa paikallisilla karaokevideoilla vaan kolmen tunnin matka sujui suht rauhallisissa merkeissa. Paluumatkalla Phnom Penhniin sen sijaan toivelaulut raikasivat jalleen. Ensimmaista kertaa tassa maassa tie oli paikoin kehnossa kunnossa, mutta joitain kohtia oltiin jo kovaa vauhtia kunnostamassa.
Kampotissa ja Kepissa tarkoituksenamme oli loytaa rauhallinen ja mahdollisimman turismivapaa osa Kambodzaa. Missio oli suurelta osalta onnistunut. Kampotissa ei tosiaankaan viela paljoa ollut nakyvissa turismin mukanaan tuovia ilmioita. Ihmiset jaksoivat hymyilla ja vilkutella lansimaalaisille ja monet halusivat vaihtaa muutaman sanan tai ainakin moikata, toisin kuin esimerkiksi Thaimaassa ihmisia ei voinut vahempaa kiinnostaa mista olit tai mita tanne olet tullut elleivat he voineet hyotya sinusta jotenkin. Kaikki ihmiset koko Kambodzassa ovat olleet todella valittomia ja ystavallisia ja varsinkin nyt Kampotissa ja Kepissa. Saatiinpahan yhdessa ravintolassa perheen silmatera, pikkuinen tyttovauva syliin ja kyllahan se oli suloinen. Eika tytto olisi mihinkaan sylista lahtenyt sen jalkeen kun huomasi kaulassani roikkuvan varikkaan korun. Myos myyjat taalla ovat viela ystavallisia (kuten suuri osa Thaimaassakin), mutta yhtaan niskojaan nakkelevaa ja ylimielista (ahnetta) myyjaa ei taalla ole tullut vastaan, toisin kuin Thaimaassa.
Valitettavasti muutoksia massaturismin suuntaan on havaittavissa jo Kepissa. Jo valmiiksi se on kallein paikka koko Kambodzassa ja tulevaisuudessa sielta loytyy suuria ja kalliita hotelleja seka resortteja ja rannat tayttyvat rikkaista eurooppalaisista lomaturisteista. Viela toistaiseksi Kepissa on rauhallista ja rannoilla vain paikallisia.
Kampotissa itsessaan ei ollut mitaan nahtavaa, mutta lahella sijaitsevan Bokor-vuoren huipulta loytyy 40-luvulla hylatyn kylan ja kasinohotellin rauniot. Paikan ovat 20-luvulla rakentaneet ranskalaiset miehittajat. Kasino on rakennettu aivan jyrkanteen reunalle ja tarinan mukaan kasinolla rahansa havinneet ovat heittaytyneet jyrkanteelta kilometrien matkan alas. Sinnekin paraikaa kyhataan uutta resorttia ja asfalttitieta. Me valitsimme helpoimman tavan paasta paikkaa ihailemaan (tai niin luulimme) ja otimme valmiin retken huipulle raunioita katsomaan. Minibussilla ensin vuoren juurelle ja sielta hyppasimme kuormurin lavalle. Kun kuormuri viimein saatiin maaniteltua kayntiin niin matka huipulle paasi alkamaan. Kohta jo pysahdyimme ja koko porukka laksi, kansallispuiston ollessa kyseessa, puiston vartian perassa viidakkoon. Vartialla oli tietenkin selassaan AK-47 tiikereita tai niskottelevia turisteja varten. Onneksi ei selvinnyt oliko kumpikaan aavistuksista oikeassa. Vaelsimme koko ajan ylospain viettavaa ja paikoin melkein pystysuoraa reittia keskella viidakkoa reilun kaksi tuntia. En ole viela milloinkaan hikoillut niin runsaasti! Ja puiston vartia oli taysin kuiva! Ei hikipisaraakaan miehessa. Tassa ilmastossa paikallaan ollessakin hikoilee saati sitten vuorelle kiivetessa. Lopulta kuitenkin paastiin ylos ja taas hypattiin kuormurin lavalle ja loppumatka vuorenhuipulle matkattiin viilean tuulen kuivatessa kasvoja.
Huipulla vaivannako palkittiin ja lounaan jalkeen paasimme vapaasti tutkimaan raunioita. Innostuin ottamaan satoja valokuvia ja etsimaan erikoisia kuvakulmia. Paikka oli todella inspiroiva ja kiintoisa. Voi vain kuvitella milta kasinohotelli on nayttanyt loistonsa paivina. Raunioinakin se teki lahtemattoman vaikutuksen. Alas vuorelta tulimme samaa reittia ja alastulo, vaikka ei ollutkaan yhta raskasta kuin ylos kiipeaminen niin tuplasti vaikeampaa.
Kambodzasta muuten saa halutessaan tilattua Happy Pizzaa. Tata varten on ihan omia pizzerioita ja yleensa lisaamalla 5$ saa pizzasta kuin pizzasta paivitettya niin Happyn kuin haluaa. Ja ilmeisesti jo kuukauden vapaasti rehottanut partani saa aikaan sellaisen reissulasse-looking, josta paikalliset ruohon kauppaajat paattelevat saavansa minusta hyvan asiakkaan.
Olemme edelleen nauttineet paikallisesta ruuasta ja juoneet paivittain useita fruit shakeja, jotka valmistetaan tuoreista hedelmista. Itse olen ihanstunut paikalliseen jaakahviin, joka tehdaan kermaiseen maitoon. Taivaallisen hyvaa. Varsinkin Kepissa oikeastaan vain soimme ja joimme hyvin ja makasimme rannalla riippumatossa kirjaa lukien tai torkkuen. Siella ei ollut mitaan muuta tekemista, joka olikin suurin syy sinne menoomme. Yhtena paivana harkitsimme patikkamatkaa Kep-vuoren ymparistossa, mutta jo aamupalalle kavely hikoilutti sen verta paljon, etta vaihdoimme suunnitelmaa ja keskityimme edella mainittuihin aktiviteetteihin. Merenantimet joita Kepissa nautimme olivat erikoismaininnan arvoisia. Kysymukseen, mita kalaa soimme, on vaikea vastata silla kaikissa listoissa lukee yksinkertaisesti kalaa. Erittain hyvaa se kuitenkin oli.
Kambodzassa pelataan sujuvasti kahden eri valuutan valilla. Paaosin kaytetaan Amerikan dollareita ja niiden kanssa katevasti paikallisia rieleja. Yksi dollari on 4000 rielia, joten niita kaytetaan jos pitaa rikkoa dollareita. US dollarit tuntuvat ja nayttavat monopolirahoilta, mutta taalla ne ovat suuressa arvossa. Vietnamissa niiden pitaisi myos kayda maksuvalineena yhdessa dongien kanssa. Yksi dollari tosin vastaa 19000 dongia, eli jos paikallista valuuttaa aiomme kayttaa niin pitaa hommata suurempi lompakko kaikille miljoonille.
Juuri askettain saimme hoidettua Vietnamin viisumimme kuntoon, joten nyt meilla on kuukauden viisumi maahan. Matkaa jatketaan taasen bussilla, silla lentaminen Saigoniin olisi tullut maksamaan kaikkien viisumisekoiluiden kera kolme kertaa sen mita nyt maksamme. Viela yksi paiva vietetaan Kambodzan paakaupungissa ja sitten aloitamme Vietnamin valloituksen. Kambodza on ollut tahan astisen Aasian matkamme ehdoton helmi, mutta tanne tuskin koskaan palaamme. Paikallista ruokaa tulee varmasti ikava, karaokevideoita vahemman, eika paikallisten ladyen kayttamat pyjamatkaan silmia ole hivelleet. Tekee tietysti pukeutumisesta helppoa kun ei tarvitse vaihtaa yoasuaan olenkaan paivan aikana. Niita saa taalta kaikilla nalle ja sydan kuvioilla ja kaikki paikalliset naiset niita kayttavat. Naihin kuviin, naihin tunnelmiin.
Talla kertaa mielenterveyttamme ei kovin paljoa bussimatkan aikana yritetty jarkyttaa paikallisilla karaokevideoilla vaan kolmen tunnin matka sujui suht rauhallisissa merkeissa. Paluumatkalla Phnom Penhniin sen sijaan toivelaulut raikasivat jalleen. Ensimmaista kertaa tassa maassa tie oli paikoin kehnossa kunnossa, mutta joitain kohtia oltiin jo kovaa vauhtia kunnostamassa.
Kampotissa ja Kepissa tarkoituksenamme oli loytaa rauhallinen ja mahdollisimman turismivapaa osa Kambodzaa. Missio oli suurelta osalta onnistunut. Kampotissa ei tosiaankaan viela paljoa ollut nakyvissa turismin mukanaan tuovia ilmioita. Ihmiset jaksoivat hymyilla ja vilkutella lansimaalaisille ja monet halusivat vaihtaa muutaman sanan tai ainakin moikata, toisin kuin esimerkiksi Thaimaassa ihmisia ei voinut vahempaa kiinnostaa mista olit tai mita tanne olet tullut elleivat he voineet hyotya sinusta jotenkin. Kaikki ihmiset koko Kambodzassa ovat olleet todella valittomia ja ystavallisia ja varsinkin nyt Kampotissa ja Kepissa. Saatiinpahan yhdessa ravintolassa perheen silmatera, pikkuinen tyttovauva syliin ja kyllahan se oli suloinen. Eika tytto olisi mihinkaan sylista lahtenyt sen jalkeen kun huomasi kaulassani roikkuvan varikkaan korun. Myos myyjat taalla ovat viela ystavallisia (kuten suuri osa Thaimaassakin), mutta yhtaan niskojaan nakkelevaa ja ylimielista (ahnetta) myyjaa ei taalla ole tullut vastaan, toisin kuin Thaimaassa.
Valitettavasti muutoksia massaturismin suuntaan on havaittavissa jo Kepissa. Jo valmiiksi se on kallein paikka koko Kambodzassa ja tulevaisuudessa sielta loytyy suuria ja kalliita hotelleja seka resortteja ja rannat tayttyvat rikkaista eurooppalaisista lomaturisteista. Viela toistaiseksi Kepissa on rauhallista ja rannoilla vain paikallisia.
Kampotissa itsessaan ei ollut mitaan nahtavaa, mutta lahella sijaitsevan Bokor-vuoren huipulta loytyy 40-luvulla hylatyn kylan ja kasinohotellin rauniot. Paikan ovat 20-luvulla rakentaneet ranskalaiset miehittajat. Kasino on rakennettu aivan jyrkanteen reunalle ja tarinan mukaan kasinolla rahansa havinneet ovat heittaytyneet jyrkanteelta kilometrien matkan alas. Sinnekin paraikaa kyhataan uutta resorttia ja asfalttitieta. Me valitsimme helpoimman tavan paasta paikkaa ihailemaan (tai niin luulimme) ja otimme valmiin retken huipulle raunioita katsomaan. Minibussilla ensin vuoren juurelle ja sielta hyppasimme kuormurin lavalle. Kun kuormuri viimein saatiin maaniteltua kayntiin niin matka huipulle paasi alkamaan. Kohta jo pysahdyimme ja koko porukka laksi, kansallispuiston ollessa kyseessa, puiston vartian perassa viidakkoon. Vartialla oli tietenkin selassaan AK-47 tiikereita tai niskottelevia turisteja varten. Onneksi ei selvinnyt oliko kumpikaan aavistuksista oikeassa. Vaelsimme koko ajan ylospain viettavaa ja paikoin melkein pystysuoraa reittia keskella viidakkoa reilun kaksi tuntia. En ole viela milloinkaan hikoillut niin runsaasti! Ja puiston vartia oli taysin kuiva! Ei hikipisaraakaan miehessa. Tassa ilmastossa paikallaan ollessakin hikoilee saati sitten vuorelle kiivetessa. Lopulta kuitenkin paastiin ylos ja taas hypattiin kuormurin lavalle ja loppumatka vuorenhuipulle matkattiin viilean tuulen kuivatessa kasvoja.
Huipulla vaivannako palkittiin ja lounaan jalkeen paasimme vapaasti tutkimaan raunioita. Innostuin ottamaan satoja valokuvia ja etsimaan erikoisia kuvakulmia. Paikka oli todella inspiroiva ja kiintoisa. Voi vain kuvitella milta kasinohotelli on nayttanyt loistonsa paivina. Raunioinakin se teki lahtemattoman vaikutuksen. Alas vuorelta tulimme samaa reittia ja alastulo, vaikka ei ollutkaan yhta raskasta kuin ylos kiipeaminen niin tuplasti vaikeampaa.
Kambodzasta muuten saa halutessaan tilattua Happy Pizzaa. Tata varten on ihan omia pizzerioita ja yleensa lisaamalla 5$ saa pizzasta kuin pizzasta paivitettya niin Happyn kuin haluaa. Ja ilmeisesti jo kuukauden vapaasti rehottanut partani saa aikaan sellaisen reissulasse-looking, josta paikalliset ruohon kauppaajat paattelevat saavansa minusta hyvan asiakkaan.
Olemme edelleen nauttineet paikallisesta ruuasta ja juoneet paivittain useita fruit shakeja, jotka valmistetaan tuoreista hedelmista. Itse olen ihanstunut paikalliseen jaakahviin, joka tehdaan kermaiseen maitoon. Taivaallisen hyvaa. Varsinkin Kepissa oikeastaan vain soimme ja joimme hyvin ja makasimme rannalla riippumatossa kirjaa lukien tai torkkuen. Siella ei ollut mitaan muuta tekemista, joka olikin suurin syy sinne menoomme. Yhtena paivana harkitsimme patikkamatkaa Kep-vuoren ymparistossa, mutta jo aamupalalle kavely hikoilutti sen verta paljon, etta vaihdoimme suunnitelmaa ja keskityimme edella mainittuihin aktiviteetteihin. Merenantimet joita Kepissa nautimme olivat erikoismaininnan arvoisia. Kysymukseen, mita kalaa soimme, on vaikea vastata silla kaikissa listoissa lukee yksinkertaisesti kalaa. Erittain hyvaa se kuitenkin oli.
Kambodzassa pelataan sujuvasti kahden eri valuutan valilla. Paaosin kaytetaan Amerikan dollareita ja niiden kanssa katevasti paikallisia rieleja. Yksi dollari on 4000 rielia, joten niita kaytetaan jos pitaa rikkoa dollareita. US dollarit tuntuvat ja nayttavat monopolirahoilta, mutta taalla ne ovat suuressa arvossa. Vietnamissa niiden pitaisi myos kayda maksuvalineena yhdessa dongien kanssa. Yksi dollari tosin vastaa 19000 dongia, eli jos paikallista valuuttaa aiomme kayttaa niin pitaa hommata suurempi lompakko kaikille miljoonille.
Juuri askettain saimme hoidettua Vietnamin viisumimme kuntoon, joten nyt meilla on kuukauden viisumi maahan. Matkaa jatketaan taasen bussilla, silla lentaminen Saigoniin olisi tullut maksamaan kaikkien viisumisekoiluiden kera kolme kertaa sen mita nyt maksamme. Viela yksi paiva vietetaan Kambodzan paakaupungissa ja sitten aloitamme Vietnamin valloituksen. Kambodza on ollut tahan astisen Aasian matkamme ehdoton helmi, mutta tanne tuskin koskaan palaamme. Paikallista ruokaa tulee varmasti ikava, karaokevideoita vahemman, eika paikallisten ladyen kayttamat pyjamatkaan silmia ole hivelleet. Tekee tietysti pukeutumisesta helppoa kun ei tarvitse vaihtaa yoasuaan olenkaan paivan aikana. Niita saa taalta kaikilla nalle ja sydan kuvioilla ja kaikki paikalliset naiset niita kayttavat. Naihin kuviin, naihin tunnelmiin.
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
Holiday in Cambodia
Thaimaan jalkeen suunnattiin valloittamaan Kambodzaa. Meilla ei ollut viisumia valmiina, kun ei oltu tajuttu hakea nettiviisumia tarpeeksi ajoissa. Pienella jannityksella siis suunnattiin rajalle. Rajakaupungin linja-autoasemalta otettiin tuktuk ja pyydettiin viemaan meidat rajalle. Tuktuk-kuski ei kuitenkaan ihan noudattanut ohjeita vaan veikin meidat rajan lahella olevaan virallisen oloiseen paikkaan hankkimaan viisumia Kambodzaan. Tyytyvaisina taytettiin paperit, hieman ihmeteltiin sita, etta maksuksi kavi vain thaimaan bateja ja hinta oli luultua isompi. Kiltisti silti maksettiin ennenkuin alettiin epailemaan minkaan olevan pielessa. No, kylla me ihan oikea viisumi saatiin sieltakin, mutta maksettiin siita vahan reilusti tuplahinta thaimaalaiselle matkatoimistolle kuin mita oikeasti oikealla rajalla oltaisiin maksettu Kambodzan rajaviranomaisille. Ja kuukauden turistiviisumin sijasta meilla on nyt 3 kuukauden viisumi eli ei ainakaan tule kiire pois tasta maasta viisumin umpeutumisen vuoksi niinkuin meinasi vahan Thaimaassa tapahtua. Kylla tuollainen huijatuksi tuleminen syo miesta, viela kun ollaan yritetty olla tarkkana. Kaipa meita on vahan turhan helppo huijata. No nyt Kambodzassa epaillaan ihan kaikkia ja kaikkea. Vie se vahan matkaviehatysta kun ei uskalla luottaa yhtaan kehenkaan. Varsinkaan kun paikalliset ovat todella ystavallisia ja avuliaita ja me vaan mietitaan, etta mitakohan tuokin haluaa ja mitahan silla on mielessa.
Mutta ei taalla nyt sentaan ilmaiseksi turisteja palvella. Rahastuspuoli toimii vahan turhankin hyvin, ei ihan niin halvalla ei paase kuin alunperin luultiin. Tosin taalla on useassa paikassa eri hinnat turisteille ja paikallisille, mika toisaalta on ihan ymmarrettavaa. Mutta ainakin turistipaikoissa osa vaestosta taitaa paasta aika hyville tuntipalkoille. Kaytiin katsastamassa maailman kahdeksanneksi ihmeeksi listattu Angkorin temppelialue ja sisaanpaasysta veloitettiin 20 US$ per henki, tuktuk peruskierrokselle 20$ ja opas paivaksi 20$. Varmaan olisi pitanyt kuskille ja oppaalle ruuatkin tarjota, mutta eihan meilla itsellakaan ollut aikomustakaan syoda turistiravintoloissa. Olisivat olleet kylla tervetulleita piknikille kanssamme, mutta ei meidan omatekoiset voileivat taineet oikein innostaa. 10 tuntia rauniotemppeleita kierrettiin ja valokuviakin innostuttiin pitkasta aikaan rapsimaan oikein urakalla. Hienointa oli vaellella pienempien temppeleiden luona, joihin suurin osa turisteista ei tullut ollenkaan. Muutaman kerran saatiin olla jopa ihan kahdestaan. Kahden suurimman temppelin luona kun vakea oli ehdottomasti liiaksi asti. No, sita ei kai oikein voi valttaa paikassa, jossa vuosittain vierailee yli 2 miljoonaa turistia. Jos paikka ei ole ennestaan tuttu, niin vierailkaa toki osoitteessa http://fi.wikipedia.org/wiki/Angkor_Wat
Siem Reapin rauhallisen kylan jalkeen oli pieni shokki saapua maan paakaupunkiin Phnom Penhiin. Vaikka ollaan paljon jo nahty oli takalainen liikenne ja vaenpaljous jotain ihan uutta. Ajattelin ensin, etta onpa tuttua ja turvallista kun on pitkasta pitkasta aikaa oikeanpuoleinen liikenne, mutta voin teille vakuuttaa, etta se ei ole yhtaan tuttua eika todellakaan turvallista. Autoa, skootteria ja tuktukia saattaa tulla ihan mista suunnasta hyvansa. Teiden ylitys tosin alkaa pikkuhiljaa sujumaan aika mallikkaasti, sinne vaan liikenteen sekaan rauhallisesti koko ajan eteenpain kavellen lujasti uskoen, etta kukaan ei aja paallesi. Tiet muuten on tassa maassa erinomaisessa kunnossa. Ollaan pari vuotta vanhoista opaskirjoista luettu, etta tiet ovat erittain kehnoja ja kuoppaisia, mutta mita viela. Niin tasaisia ja suoria paallystettyja maanteita ei olla nahty sitten Australian aavikon. Maisema tosin teiden varrella on aika kurjahko. Kuivaa, kellertavaa peltoa, valilla pienia kylia hokkeileneen ja tienvierustojen myyntikojuineen. Kaikki talot on rakennettu tolppien paalle ja talojen alustoihin tolppien valiin on lahes jarjestaan joka talossa viritetty riippumattoja, alakerta toipii oleskelutilan lisaksi myos romuvarastona tai karjasuojana lehmille, sioille ja vesipuhveleille. Harmittavan sotkuisia tienvarret ja kylien laitamat tuntuvat olevan, voit nahda satoja muovipusseja ja muuta roskaa yhdella silmayksella. Samanlaista tosin on ollut muissakin kaakkois-Aasian maissa (Singaporea lukuunottamatta). Thaimaassa jopa kansallispuistosta loydettiin muutama kammottava kaatopaikka.
Bussimatkat ovat siis olleet mielyttavia tien tasaisuuden suhteen, mutta muutama muu juttu ovat saaneet 3-4 tunnin matkat tuntumaan ikuisuudelta. Ensinnakin paikalliset rakastavat tyytyn kayttoa ja sita sitten todellakin kaytetaan ahkerasti. Edelliskerrallakin bussikuskimme jopa treenaili erilaisia tyyttayksia ennen liikenteeseen lahtoa. Ja toiseksi jostain kasittamattomasta syysta taalla rakastetaan nayttaa julkisissa kulkuneuvoissa paikallisia karaokevideoita. Pari biisia menee viela hyvana vitsina, mutta tunnin paasta ei enaa paljoa naurata. Ollaan yritetty kuunnella omaa musiikkia mahdollisimman kovalla kuulokkeilla, mutta aika huonosti se tuppaa sen molyn peittamaan.
Phnom Pehnissa ollessamme oltiin taas oikeita turisteja ja kaytiin vierailemassa oppaan johdolla kuninkaan palatsialueella ja seuraavana paivana Tuol Slengissa (S-21), mika on entinen vankila. Aivan karmea paikka Pol Potin hirmuvaltakaudelta 30 vuoden takaa. Tulipahan muistutus siita minka takia aina aikaisemmin jo pelkka sana Kambodza on saanut kylmat vareet kulkemaan pitkin selkarankaa... En edes lahde kertomaan kyseisesta paikasta sen tarkemmin, halukkaat voivat lukea lyhyen kuvauksen paikasta wikipedian sivustoilta osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuol_Sleng
En todellakaan halua lopettaa blogia tuollaiseen kammottavuuteen, joten siirrytaanpa huomattavasti positiivisempiin asioihin. Ensinnakin me rakastamme Kambodzan ruokaa, ei oikein valitetty tulisesta thai-ruuasta, mutta takalainen ruoka on kuin tehty meidan makuun. Riisia tai nuudeleleita, lihaa ja kasviksia maustettuna valkosipulilla, kananmunalla ja joskus pienella sipauksella pippuria. Ei olla viela kertaakaan jouduttu pettymaan paikalliseen ruokaa, tosin ollaan kylla valtelty perinneruokia, jotka maustetaan inkivaarilla. Ja majoituspaikamme ovat olleet yhta viela rakenteilla olevaa paikkaa lukuunottamatta aivan mielettomia. Tuulettimella varustun huoneen saat 5, ilmastoidun 10 dollarilla. Nykyinen majapaikkamme on rakennettu puoleksi jarven paalle ja isolle bambuterassille on viritty riippumattoja katoksen alle. Taalla oli todella ihanaa viettaa vuosipaivaamme, tosin ehka muutaman asteen oli turhan kuuma tuossa paivasaikaan, mutta eihan sita saa kuumuudesta valittaa.
Mutta ei taalla nyt sentaan ilmaiseksi turisteja palvella. Rahastuspuoli toimii vahan turhankin hyvin, ei ihan niin halvalla ei paase kuin alunperin luultiin. Tosin taalla on useassa paikassa eri hinnat turisteille ja paikallisille, mika toisaalta on ihan ymmarrettavaa. Mutta ainakin turistipaikoissa osa vaestosta taitaa paasta aika hyville tuntipalkoille. Kaytiin katsastamassa maailman kahdeksanneksi ihmeeksi listattu Angkorin temppelialue ja sisaanpaasysta veloitettiin 20 US$ per henki, tuktuk peruskierrokselle 20$ ja opas paivaksi 20$. Varmaan olisi pitanyt kuskille ja oppaalle ruuatkin tarjota, mutta eihan meilla itsellakaan ollut aikomustakaan syoda turistiravintoloissa. Olisivat olleet kylla tervetulleita piknikille kanssamme, mutta ei meidan omatekoiset voileivat taineet oikein innostaa. 10 tuntia rauniotemppeleita kierrettiin ja valokuviakin innostuttiin pitkasta aikaan rapsimaan oikein urakalla. Hienointa oli vaellella pienempien temppeleiden luona, joihin suurin osa turisteista ei tullut ollenkaan. Muutaman kerran saatiin olla jopa ihan kahdestaan. Kahden suurimman temppelin luona kun vakea oli ehdottomasti liiaksi asti. No, sita ei kai oikein voi valttaa paikassa, jossa vuosittain vierailee yli 2 miljoonaa turistia. Jos paikka ei ole ennestaan tuttu, niin vierailkaa toki osoitteessa http://fi.wikipedia.org/wiki/Angkor_Wat
Siem Reapin rauhallisen kylan jalkeen oli pieni shokki saapua maan paakaupunkiin Phnom Penhiin. Vaikka ollaan paljon jo nahty oli takalainen liikenne ja vaenpaljous jotain ihan uutta. Ajattelin ensin, etta onpa tuttua ja turvallista kun on pitkasta pitkasta aikaa oikeanpuoleinen liikenne, mutta voin teille vakuuttaa, etta se ei ole yhtaan tuttua eika todellakaan turvallista. Autoa, skootteria ja tuktukia saattaa tulla ihan mista suunnasta hyvansa. Teiden ylitys tosin alkaa pikkuhiljaa sujumaan aika mallikkaasti, sinne vaan liikenteen sekaan rauhallisesti koko ajan eteenpain kavellen lujasti uskoen, etta kukaan ei aja paallesi. Tiet muuten on tassa maassa erinomaisessa kunnossa. Ollaan pari vuotta vanhoista opaskirjoista luettu, etta tiet ovat erittain kehnoja ja kuoppaisia, mutta mita viela. Niin tasaisia ja suoria paallystettyja maanteita ei olla nahty sitten Australian aavikon. Maisema tosin teiden varrella on aika kurjahko. Kuivaa, kellertavaa peltoa, valilla pienia kylia hokkeileneen ja tienvierustojen myyntikojuineen. Kaikki talot on rakennettu tolppien paalle ja talojen alustoihin tolppien valiin on lahes jarjestaan joka talossa viritetty riippumattoja, alakerta toipii oleskelutilan lisaksi myos romuvarastona tai karjasuojana lehmille, sioille ja vesipuhveleille. Harmittavan sotkuisia tienvarret ja kylien laitamat tuntuvat olevan, voit nahda satoja muovipusseja ja muuta roskaa yhdella silmayksella. Samanlaista tosin on ollut muissakin kaakkois-Aasian maissa (Singaporea lukuunottamatta). Thaimaassa jopa kansallispuistosta loydettiin muutama kammottava kaatopaikka.
Bussimatkat ovat siis olleet mielyttavia tien tasaisuuden suhteen, mutta muutama muu juttu ovat saaneet 3-4 tunnin matkat tuntumaan ikuisuudelta. Ensinnakin paikalliset rakastavat tyytyn kayttoa ja sita sitten todellakin kaytetaan ahkerasti. Edelliskerrallakin bussikuskimme jopa treenaili erilaisia tyyttayksia ennen liikenteeseen lahtoa. Ja toiseksi jostain kasittamattomasta syysta taalla rakastetaan nayttaa julkisissa kulkuneuvoissa paikallisia karaokevideoita. Pari biisia menee viela hyvana vitsina, mutta tunnin paasta ei enaa paljoa naurata. Ollaan yritetty kuunnella omaa musiikkia mahdollisimman kovalla kuulokkeilla, mutta aika huonosti se tuppaa sen molyn peittamaan.
Phnom Pehnissa ollessamme oltiin taas oikeita turisteja ja kaytiin vierailemassa oppaan johdolla kuninkaan palatsialueella ja seuraavana paivana Tuol Slengissa (S-21), mika on entinen vankila. Aivan karmea paikka Pol Potin hirmuvaltakaudelta 30 vuoden takaa. Tulipahan muistutus siita minka takia aina aikaisemmin jo pelkka sana Kambodza on saanut kylmat vareet kulkemaan pitkin selkarankaa... En edes lahde kertomaan kyseisesta paikasta sen tarkemmin, halukkaat voivat lukea lyhyen kuvauksen paikasta wikipedian sivustoilta osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuol_Sleng
En todellakaan halua lopettaa blogia tuollaiseen kammottavuuteen, joten siirrytaanpa huomattavasti positiivisempiin asioihin. Ensinnakin me rakastamme Kambodzan ruokaa, ei oikein valitetty tulisesta thai-ruuasta, mutta takalainen ruoka on kuin tehty meidan makuun. Riisia tai nuudeleleita, lihaa ja kasviksia maustettuna valkosipulilla, kananmunalla ja joskus pienella sipauksella pippuria. Ei olla viela kertaakaan jouduttu pettymaan paikalliseen ruokaa, tosin ollaan kylla valtelty perinneruokia, jotka maustetaan inkivaarilla. Ja majoituspaikamme ovat olleet yhta viela rakenteilla olevaa paikkaa lukuunottamatta aivan mielettomia. Tuulettimella varustun huoneen saat 5, ilmastoidun 10 dollarilla. Nykyinen majapaikkamme on rakennettu puoleksi jarven paalle ja isolle bambuterassille on viritty riippumattoja katoksen alle. Taalla oli todella ihanaa viettaa vuosipaivaamme, tosin ehka muutaman asteen oli turhan kuuma tuossa paivasaikaan, mutta eihan sita saa kuumuudesta valittaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)