Tyot ohi, Aasia kutsuu

Hei taas. Olympialiset ovat kovaa kyytia kaynnissa ja paivisin (kun ne taalla tulevat) ollaan niita seurattu. Jaakiekkopeleja ei turhan paljon teeveesta nayteta, mika korpeaa suomipoikaa vietavasti. Kanada-USA oli ensimmainen ja seuraava on varmaan sitten finaali. Suomi-Valko-Venaja ottelusta naytettiin 30 sekunnin kooste (kolme Suomen maalia). Peetu Piiroisen hopeasuoritus tosin jannittiin suorasta lahetyksesta. Makihyppyakaan ei nahty, mutta eipa siella paljon hurraamista suomalaissuorituksissa ollutkaan. Suomelta kisat eivat muutenkaan ole (yllatys, yllatys) kovin hyvin tahan asti menneet. Australiakin on mitalitaulukossa Suomen edella yhdella kullalla ja yhdella hopealla.

Tyot me ollaan lopetettu jo kolme kertaa ja aina loydetty itsemme uudelleen viinipuskien keskelta, mutta nyt tana maanantaina oli takuulla viimeinen tyopaiva, silla pakkasimme jo romumme autoon ja olemme nyt jo viidetta kertaa Sydneyssa. Loysimme itsemme talla kertaa eraan Australialaisen perheen luota. Tapasimme perheen aidin, Susanin, viineja maistellessamme Mount Pleasantin viinikellarissa. Tavatessamme ja yhdessa viineja maisteltuamme saimme kutsun tulla kylailemaan jos viela Sydneyhyn tulemme. Otimme tietysti kutsun vastaan ja kun nyt muutama tunti sitten tanne saavuimme niin meita odotti lammin vastaanotto. Juuri lopetimme illallisen ja nyt on mukava vatsa taynna kirjoitella vahan viimeaikojen kuulumisista ja uusista suunnitelmista. Eli meidan kuudesta viininmaistelukierroksestamme on ollut jotain hyotya, muutakin kuin hyvat viinit. Kaikenkaikkiaan kavimme yli kolmessakymmenessa viinikellarissa, joissakin useampaan kertaan. Taalla Lucasin perheen tykona olisi tarkoitus viettaa viimeinen viikkomme Australiassa. Perheeseen kuuluu kolme parikymppista poikaa, jotka ovat matkustelleet mm. Afrikassa ja Aasiassa, joten matkakokemusten vaihdosta tulee varmasti mielenkiintoista.

Samalla kun tapasimme Susanin, niin samassa seurueessa oli hanen ystavansa Bill USA:sta, joka kirjoittaa myos blogia matkakokemuksistaan. Mekin paadyimme hanen blogiinsa. Tassa osoite Billin sivuille http://librarianinaustralia.blogspot.com/2010/02/wine-little-youll-feel-better.html (valitettavasti ei saada luotua suoraa linkkia, jostakin ihme syysta)


Kuvassa. Ollaan juuri lopetettu tyot eraana perjantaina ja australialaiseen tapaan otetaan rennosti ja tyonantaja tarjoaa kaljaa

Lentoliput Singaporeen olemme varanneet ja lahto on 3.3. Viela siis on aikaa auton myyntiin. Ilmoituksia on ollut jo esilla pari viikkoa, mutta viela ei ostajia ole ollut jonoksi asti. Eikohan me se saada kaupattua jollekin saksalaiselle backpackerille kun parkkeerataan se Kings Crossille. Samaan syssyyn myymme kaikki leirikamppeemme. Suuri osa vaatteista on vuoden yhtamittaisen kayton ja polttavan auringon vuoksi niin loppuunajettuja, etta ne voi huoletta heittaa menemaan. Paastaan siis hiukan keveammalla repulla Aasiaan. Matkasuunnitelmana on Singaporesta jatkaa Malesiaan, Thaimaahan, Kambodzaan, Vietnamiin ja paattaa reissu Hong Kongiin. Paljon on suunnitelmia, mutta aikaa rajallisesti silla kotisuomeen palataan toukokuun puolessa valissa.

Tahan mennessa ei kauheasti olla kommentoitu kaikkia hauskoja pikkuotuksia, joita viinipuskista loytyy. Hamahakkeja ensinnakin puskissa on pilvin pimein. Kaiken kokoisia ja nakoisia on tullut vastaan, muutama iso karvainenkin. Myrkyllisimpia (vaarallisimpia) ovat kuitenkin suhteellisen pienet redbackit. Nimi tulee punaisesta viirusta naiden mustien veijareiden selassa. Niita olen tana vuonna bongannut noin pari kymmenta. Hamppyjen lisaksi puskissa majailee paljon upeita liskoja, isoja ja pienia. Pikkuliskoja paikalliset ottavat kiinni ja laittavat hattuunsa ja hatun paahansa ja kuljettavat pikkuliskot kotiinsa otokkalampun paalle otokoita syomaan. Ja niin australialaista oli kun huomasimme yksinaisen kakadun puunlatvassa, eikohan vain contractorimme kaivanut avolavastansa kivaarin ja ampua parayttanyt kohti lintua. Ohi meni.


Hamahakki vaarinpain. Kuva kaantyi tuollain jostakin syysta, mutta ei se hamppya siita muuksi muuta, eli kuvassa esiintyy paikallinen kuuluisuus, redback.

Leffoja olemme iltaisin vahdanneet isolta kankaalta ja yhtena iltana kasiin osui australialainen raina nimelta The Craic. Elokuva kertoo kahdesta pohjois-irlantilaiseta kaveruksesta, jotka viipyvat maassa kauemmin kuin viisumissa luvataan. Leffa on kuin pienoiskatsaus meidan reissuumme ja sisaltaa naurettavan paljon tuttuja elementteja backpacker-kulttuurista. Ainoa poikkeus on, etta maahanmuuttovirasto, eika liioin pohjois-irlantilaiset gansterit olleet meidan perassamme. Hulvatonta sita oli katsoa taalla vietetyn vuoden valossa. Hankkikaa patka ihmeessa kasiinne. Suosittelemme lampimasti. Eevalle ja Villelle erityisen lampimasti.


Ennen kuin Hunterista lahdettiin niin pidettiin lattykestit ja siihen paalle tarjoiltiin anopin Suomesta lahettamaa salmiakkikossua (eiko vaan olekin maailman paras anoppi?), joka teki kylla kauppansa. Kuvassa vasemmalla meidan vuokraisantamme James ja keskella kaverimme Mark viime vuodelta YHAsta.

Viinamarien metsastysta

Jos viime vuonna saavuttiin Hunteriin helmikuun puolen valin aikoihin ja ehdittiin tekemaan toita reilu pari viikkoa ennen kauden totaalista loppumista, niin nayttaa, etta tana vuonna kausi on ohi jo nyt helmikuun alkupuolella. Suurin osa tiloista on jo poimimisen lopettanut ja leirintaalueella asuvat tuttumme ovat kertoneet leikkarin tyhjentyneen poimijoista lahes kokonaan. Lahes kaksi viikkoa kestaneet rankkasateet ovat syypaita siihen, etta osa sadosta on vesittynyt. Nyt sateiden loputtua poimitaan viimeisia saastyneita peltoja ja jalleen saa hikoilla yli 30 asteen helteessa. Tyrrellsilla on huomenna viimeinen paiva, mutta viime vuoden tavoin vaihdetaan sitten lennosta Johnno Vineyard Servisen palvelukseen. Jo viime viikolla teimme yhden paivan Johnnolle ja hyvin han meidat viela muisti ja osasi jopa lausua Jonin nimen oikein. Tyrrellsilla kun aamuisessa nimenhuudossa Joni taytyy lukuisista korjailuista huolimatta kertoa olevansa paikalla John Oalavan nimen kuullessaan. Eipa siina kuitenkaan mitaan, silla saksalainen tuttumme Johann huudetaan joka aamu nimella Johanna. On siina isolla miehella nieleskeltavaa.

Olemme tulleet siihen tulokseen, etta pomomme Gail ei ole mikaan jarjen jattilainen (eli hissi ei nouse aina vintille saakka), sen verran tehokkaasti han sotkee asioita jatkuvalla syotolla. Muutenkaan tyo ei ole organisoitu kovinkaan haavisti. Eras tuskastunut huudasdus poiminnan lomassa kiteytti asian osuvasti: "Taalla on liian paljon paallikoita ja liian vahan intiaaneja". Asia on juurikin nain, silla moni paikallisista sankareista on ylentanyt itsensa pikkupomon asemaan, osa kuvittelee omistavansa koko tilan. Hyva tyopaikka Tyrrells kuitenkin on, palkka maksetaan ja ihmisia kohdellaan ihmisina. Monta kauhutarinaa huonoista tyonantajista ollaan kuultu, mutta me ollaan oltu erittain onnekkaita.

Heli tyontouhussa. Kaikki kuvassa nakyvat pusikot kahlattiin lapi (ja paljon muitakin).

Ollaan oltu onnekkaita myos majoituksen suhteen. Varsinkin kun saaolosuhteet ovat taalla vaihdelleet helteista rankkasateisiin. Taas on helleaalto tulossa. Toista tullessa on paljon mielyttavampaa tulla taloon kuin telttaan. Heli sanoikin, ettei olisi pystynyt asumaan teltassa koko tata aikaa ja varsinkin rankkasateiden ja myrskyjen aikaan - jotain rajaa sentaan. Maltetaankohan me muuttaa edes pois? Ollaan katseltu Australian Openia ja leffoja laajakankaalta (Jamesilla (omistaja) on kaikki pelit ja vehkeet viihdekeskuksessaan), hyodynnetty isoa keittiota (Heli leipoi hyvia pullia), ja paijattu kissaa. Kissa ei aluksi osannut leikkia, mutta joka paiva se siina kehittyy ja on nyt jo haka jahtaamaan narua. Kohta jopa nimensa veroinen (Ninja). Se on aivoja kuohuttavan aanekas ja naukuu ruokaa taukoamatta jos olet keittiossa tai halutessaa ulos tai sisaan tai halutessaan huomiota tai nykyaan jos lopetat leikittamisen.