Thaimaan jalkeen suunnattiin valloittamaan Kambodzaa. Meilla ei ollut viisumia valmiina, kun ei oltu tajuttu hakea nettiviisumia tarpeeksi ajoissa. Pienella jannityksella siis suunnattiin rajalle. Rajakaupungin linja-autoasemalta otettiin tuktuk ja pyydettiin viemaan meidat rajalle. Tuktuk-kuski ei kuitenkaan ihan noudattanut ohjeita vaan veikin meidat rajan lahella olevaan virallisen oloiseen paikkaan hankkimaan viisumia Kambodzaan. Tyytyvaisina taytettiin paperit, hieman ihmeteltiin sita, etta maksuksi kavi vain thaimaan bateja ja hinta oli luultua isompi. Kiltisti silti maksettiin ennenkuin alettiin epailemaan minkaan olevan pielessa. No, kylla me ihan oikea viisumi saatiin sieltakin, mutta maksettiin siita vahan reilusti tuplahinta thaimaalaiselle matkatoimistolle kuin mita oikeasti oikealla rajalla oltaisiin maksettu Kambodzan rajaviranomaisille. Ja kuukauden turistiviisumin sijasta meilla on nyt 3 kuukauden viisumi eli ei ainakaan tule kiire pois tasta maasta viisumin umpeutumisen vuoksi niinkuin meinasi vahan Thaimaassa tapahtua. Kylla tuollainen huijatuksi tuleminen syo miesta, viela kun ollaan yritetty olla tarkkana. Kaipa meita on vahan turhan helppo huijata. No nyt Kambodzassa epaillaan ihan kaikkia ja kaikkea. Vie se vahan matkaviehatysta kun ei uskalla luottaa yhtaan kehenkaan. Varsinkaan kun paikalliset ovat todella ystavallisia ja avuliaita ja me vaan mietitaan, etta mitakohan tuokin haluaa ja mitahan silla on mielessa.
Mutta ei taalla nyt sentaan ilmaiseksi turisteja palvella. Rahastuspuoli toimii vahan turhankin hyvin, ei ihan niin halvalla ei paase kuin alunperin luultiin. Tosin taalla on useassa paikassa eri hinnat turisteille ja paikallisille, mika toisaalta on ihan ymmarrettavaa. Mutta ainakin turistipaikoissa osa vaestosta taitaa paasta aika hyville tuntipalkoille. Kaytiin katsastamassa maailman kahdeksanneksi ihmeeksi listattu Angkorin temppelialue ja sisaanpaasysta veloitettiin 20 US$ per henki, tuktuk peruskierrokselle 20$ ja opas paivaksi 20$. Varmaan olisi pitanyt kuskille ja oppaalle ruuatkin tarjota, mutta eihan meilla itsellakaan ollut aikomustakaan syoda turistiravintoloissa. Olisivat olleet kylla tervetulleita piknikille kanssamme, mutta ei meidan omatekoiset voileivat taineet oikein innostaa. 10 tuntia rauniotemppeleita kierrettiin ja valokuviakin innostuttiin pitkasta aikaan rapsimaan oikein urakalla. Hienointa oli vaellella pienempien temppeleiden luona, joihin suurin osa turisteista ei tullut ollenkaan. Muutaman kerran saatiin olla jopa ihan kahdestaan. Kahden suurimman temppelin luona kun vakea oli ehdottomasti liiaksi asti. No, sita ei kai oikein voi valttaa paikassa, jossa vuosittain vierailee yli 2 miljoonaa turistia. Jos paikka ei ole ennestaan tuttu, niin vierailkaa toki osoitteessa http://fi.wikipedia.org/wiki/Angkor_Wat
Siem Reapin rauhallisen kylan jalkeen oli pieni shokki saapua maan paakaupunkiin Phnom Penhiin. Vaikka ollaan paljon jo nahty oli takalainen liikenne ja vaenpaljous jotain ihan uutta. Ajattelin ensin, etta onpa tuttua ja turvallista kun on pitkasta pitkasta aikaa oikeanpuoleinen liikenne, mutta voin teille vakuuttaa, etta se ei ole yhtaan tuttua eika todellakaan turvallista. Autoa, skootteria ja tuktukia saattaa tulla ihan mista suunnasta hyvansa. Teiden ylitys tosin alkaa pikkuhiljaa sujumaan aika mallikkaasti, sinne vaan liikenteen sekaan rauhallisesti koko ajan eteenpain kavellen lujasti uskoen, etta kukaan ei aja paallesi. Tiet muuten on tassa maassa erinomaisessa kunnossa. Ollaan pari vuotta vanhoista opaskirjoista luettu, etta tiet ovat erittain kehnoja ja kuoppaisia, mutta mita viela. Niin tasaisia ja suoria paallystettyja maanteita ei olla nahty sitten Australian aavikon. Maisema tosin teiden varrella on aika kurjahko. Kuivaa, kellertavaa peltoa, valilla pienia kylia hokkeileneen ja tienvierustojen myyntikojuineen. Kaikki talot on rakennettu tolppien paalle ja talojen alustoihin tolppien valiin on lahes jarjestaan joka talossa viritetty riippumattoja, alakerta toipii oleskelutilan lisaksi myos romuvarastona tai karjasuojana lehmille, sioille ja vesipuhveleille. Harmittavan sotkuisia tienvarret ja kylien laitamat tuntuvat olevan, voit nahda satoja muovipusseja ja muuta roskaa yhdella silmayksella. Samanlaista tosin on ollut muissakin kaakkois-Aasian maissa (Singaporea lukuunottamatta). Thaimaassa jopa kansallispuistosta loydettiin muutama kammottava kaatopaikka.
Bussimatkat ovat siis olleet mielyttavia tien tasaisuuden suhteen, mutta muutama muu juttu ovat saaneet 3-4 tunnin matkat tuntumaan ikuisuudelta. Ensinnakin paikalliset rakastavat tyytyn kayttoa ja sita sitten todellakin kaytetaan ahkerasti. Edelliskerrallakin bussikuskimme jopa treenaili erilaisia tyyttayksia ennen liikenteeseen lahtoa. Ja toiseksi jostain kasittamattomasta syysta taalla rakastetaan nayttaa julkisissa kulkuneuvoissa paikallisia karaokevideoita. Pari biisia menee viela hyvana vitsina, mutta tunnin paasta ei enaa paljoa naurata. Ollaan yritetty kuunnella omaa musiikkia mahdollisimman kovalla kuulokkeilla, mutta aika huonosti se tuppaa sen molyn peittamaan.
Phnom Pehnissa ollessamme oltiin taas oikeita turisteja ja kaytiin vierailemassa oppaan johdolla kuninkaan palatsialueella ja seuraavana paivana Tuol Slengissa (S-21), mika on entinen vankila. Aivan karmea paikka Pol Potin hirmuvaltakaudelta 30 vuoden takaa. Tulipahan muistutus siita minka takia aina aikaisemmin jo pelkka sana Kambodza on saanut kylmat vareet kulkemaan pitkin selkarankaa... En edes lahde kertomaan kyseisesta paikasta sen tarkemmin, halukkaat voivat lukea lyhyen kuvauksen paikasta wikipedian sivustoilta osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuol_Sleng
En todellakaan halua lopettaa blogia tuollaiseen kammottavuuteen, joten siirrytaanpa huomattavasti positiivisempiin asioihin. Ensinnakin me rakastamme Kambodzan ruokaa, ei oikein valitetty tulisesta thai-ruuasta, mutta takalainen ruoka on kuin tehty meidan makuun. Riisia tai nuudeleleita, lihaa ja kasviksia maustettuna valkosipulilla, kananmunalla ja joskus pienella sipauksella pippuria. Ei olla viela kertaakaan jouduttu pettymaan paikalliseen ruokaa, tosin ollaan kylla valtelty perinneruokia, jotka maustetaan inkivaarilla. Ja majoituspaikamme ovat olleet yhta viela rakenteilla olevaa paikkaa lukuunottamatta aivan mielettomia. Tuulettimella varustun huoneen saat 5, ilmastoidun 10 dollarilla. Nykyinen majapaikkamme on rakennettu puoleksi jarven paalle ja isolle bambuterassille on viritty riippumattoja katoksen alle. Taalla oli todella ihanaa viettaa vuosipaivaamme, tosin ehka muutaman asteen oli turhan kuuma tuossa paivasaikaan, mutta eihan sita saa kuumuudesta valittaa.
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
perjantai 26. maaliskuuta 2010
Paratiisisaarelta turistihelvetin kautta synnin pesaan
Langkawin saarelta suuntasimme pikaveneella Ko Lipen saarelle Thaimaahan. Venematka ei ollut kaikkein mielyttavin kokemus vaan eraskin ruotsalaisneitokainen joutui turvautumaan oksennuspussiin. Saimme viisumit Thaimaahan vain viideksitoista paivaksi koska saavuimme maahan meriteitse. Lentokentalta viisumin olisi saanut 30:ksi paivaksi. Langkawilla jo olimme huomanneet suomalaisten ja ruotsalaisten matkailijoiden paljouden. Ko Lipe olikin sitten kansoitettu suurimmalta osin suomalaisilla ja etenkin ruotsalaisilla. Pikaveneenkin 30:sta matkustajasta 10 oli suomesta. Pienoinen kulttuurishokki meille koitti kun olimme akisti omiemme ymparoimina. Muutos osoittautui kuitenkin erittain mielyttavaksi ja saimme veneseurueestamme uusia ystavia Ko Lipen ajaksi ja kuten sitten kavi, viela Bangkokiinkin.
Ko Lipe osoittautui oikeaksi paratiisisaareksi vaikka minusta aluksi tuntui, etta siella oli liikaa ihmisia. Silloin en viela ollut nahnyt Phuketin turistihelvettia ja mielessa oli vain Australian autiot paratiisirannat. Kaikkien naiden paikkojen nakeminen antoi hieman perspektiivia mielikuvaan rauhallisesta lomapaikasta. Jannen kommentti veneesta, kun nakyviin ilmestyi Lipen paaranta, jai mieleen “tama on nyt sita mita tultiin hakemaan”. Niin todellakin oli, kun paasimme vain ensin yli siita, etta Thaimaa ei ollutkaan niin halpa kuin kaikki olivat kehuneet. Ei ainakaan kun vertasimme Australian hintatasoon. Hetken hintoja kauhisteltuamme ryhdyimme muuttamaan hinnat euroiksi, niin johan oli halpaa. Tunnin jalka- tai thaihieronta molemmille 14 euroa, vaatteita 7-8 eurolla. Ensimmainen majapaikkamme osoittautui kaikkea muuta kuin romanttiseksi bungalowiksi miksi se itseaan mainosti. Viela kun olimme laiskuuttamme varanneet majoituksen samasta paikasta neljaksi yoksi niin olimme jumissa kurjassa morskassa kun muualla saarella oli mukavan oloisia bungaloweja jopa halvemmalla hinnalla. Emme antaneet sen liikaa hairita tunnelmaa vaan nautimme taysin rinnoin tasta upeasta saaresta, hyvasta ruuasta, mahtavista snorklailupaikoista ja rauhallisesta menosta.
Jannen ja Sannan kanssa syomassa mustekalaa
Meidan oli tarkoitus lahtea saarelta jo neljan yon jalkeen ja suunnata kohti Phukettia Kimmoa ja Suvia tapaamaan, mutta suunnitelmiin tuli muutos kun Heli sai jostakin rajun mahataudin. Siirsimme lahtoamme viikonlopun yli ja vaihdoimme vihdoinkin majapaikkaa ja talla kertaa loysimme sen romanttisen bungalowin paarannan peralta rinteelta, josta avautui upea nakoala rannalle. Helin mahatauti helpotti onneksi paivassa kun saimme siihen kunnon rohdot paikallisesta apteekista. Lipelle jaaminen osoittautui hyvaksi sattumaksi, silla saimme enemman aikaa tutustua venematkalla tapaamiimme suomalaisiin. Oli mahtavaa kayda iltaisin yhdessa syomassa ja jutella niita naita suomeksi. Viimeksi paasimme kokemaan vastaavaa Eevan ja Villen kanssa Queenslandissa. Teimme viela viimeisena paivanamme saarella yhdessa snorklailureissun lahitienoille ja paasimme vihdoin matkaamaan pitkahantaveneella, joilla paikalliset kuskaavat tavaraa ja turisteja paikasta toiseen.
Paljon oli kaloja, mutta valitettavasti ei yhtaan isompaa otusta, kuten kilpikonnia tai haita. Merikaarmeen naimme ja venekuskimme totesi palattuamme veneeseen “kaksi minuuttia ja henki pois” kuultuaan millainen liero oli kyseessa. Viimeisessa paikassa naimme viela mureenan ja vastaan rupesi tulemaan stingereita, joten oli viisainta lahtea pois ennen kuin ne polttaisivat jotakuta. Snorklailu suoraan omalta rannaltamme oli myos mielenkiintoista. En ole missaan nahnyt niin paljon klovnikaloja (Nemoja) kuin siella. Varmasti satoja yksiloita vieri vieressa. Thaihierontaa kokeilimme viela iltasella ja kylla oli melkoista vatkaamista. Niksauteltiin niskat ja selkarenka ja valilla olin solmussa hierojan kanssa. Sai rahoilleen ainakin vastinetta. Aina ennen hierontaa pestaan jalat ja hieronnan paalle viela tarjoiltiin teet. Hyvalla mielella sai joka kerta lahtea.
Nakyma bungalowistamme Pattaya Beachille
Bungalowimme ylhaalla vasemmalla
Kaikki hyva loppuu aikanaan ja meidankin oli aika jattaa hyvastit Lipen saarelle ja ystavillemme. Talla kertaa otimme pikaveneen sijasta lautan Pakbaraan, josta jatkaisimme bussilla Phuketiin. Pakbarassa soimme pikaisesti ja ostimme vetta pitkaa bussimatkaa varten. Ruoka ulkona turistisaarelta maksoi kolmasosan ja vesi puolet Lipen hinnoista. Ei Lipekaan silti kauhean kallis ollut ja viela se onneksi on erittain rauhallinen ja toistaiseksi sailynyt suhteellisen tuntemattomana turistimassoille. Ruotsalaiset ovat saaren oikeastaan omineet itselleen ja saari pursuili ruotsalaistyttoja ottamassa aurinkoa ylaosattomissa. Kuulostaa paremmalta kuin oikeasti on. Tosin jos vertailukohtana ovat ne hirvitykset joita naimme Phuketissa Patong Beachilla niin kylla katselen niita ruotsalaistyttoja ennemmin milloin vain.
Bussimatka Pakbarasta Phukettiin osoittautui viela kauheammaksi kuin pikavenematka Langkawilta Ko Lipelle. Matka kesti yli kahdeksan tuntia ja bussi pysahteli aivan joka paikassa ja heilui ja huijui saaden matkan tuntumaan maailman pisimmalta vuoristoradalta. Lopulta viimein saavuimme Phuket Townin bussiasemalle ja lahdimme metsastamaan taksikyytia Patong Beachille. Taksit joita bussiasemalle oli keraantynyt tarjoamaan kyytia olivat hinnoitelleet itsensa valmiiksi eika hinnasta voinut neuvotella. Paatimme kiertaa kulman taakse ja ottaa taksin jostain muualta. Lopulta kun olimme torjuneet pimean taksin tarjoajat saimme kyydin 110 bathia halvemmalla. Saasto se on pienikin saasto. Pienten selvittelyjen ja etsimisen paatteeksi loysimme lopulta hotellillemme ja paasimme suihkuun. Paatimme lahtea saman tien katsastamaan Patongin yoelamaa ja suuntasimme Banglan partykadulle. Enpa ole moista menoa ennen nahnytkaan ja kaikki ne baarit ja tanssitytot aiheuttivat vastenmielisyytta ja saalia. Yhteenkaan baariin emme menneet ja haju kadulla oli kuvottava. Onko joku joskus kehunut, etta Patong on hieno paikka? Varmaan on hieno jollekin, makuja kun on monenlaisia. Pienin varauksin sinne olimme lahteneet, silla Janne ja Sanna kertoivat hieman Patongin menosta ja Kimmokin lahetti viestia, etta kannaataakohan tanne tulla. Pakko se oli kuitenkin nahda ja hyva, etta naimme. Nyt osaa arvostaa viela enemman niita kaikkia mahtavia paikkoja Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Seuraavana paivana kavelimme rannalle ja sain uuden elamyksen kun nain sen turistihelvetin mihin olimme paatyneet. Aurinkotuoleja vierivieressa ja porukkaa tarjoamassa milloin mitakin. Kaiken kruunasivat nama parhaat paivansa nahneet ylaosattomat neitokaiset jotka solakasti pulahtivat mereen ja sielta takaisin aurinkotuoliin rohnottamaan.
Seuraavana paivana Varasimme liput Simon Cabareesta. Show kasittaa esiintyvia transuja ja sen sellaista. Piti yrittaa arvuutella onko nyt kyseessa poika, tytto, tyttopoika tai jokin ihan muu. Itse se on melkein nahtava. Vaatteet kuitenkin pysyvat esiintyjien paalla, toisin kuin Bangkokissa tarjotuissa Ping Pong Showssa. Show ei todellakaan ollut pettymys, joten loysimme jotain hyvaakin Patongilta. Niiden lihapullien ja perunamuusin lisaksi, joita sain eraasta paikallisesta ravintolasta. Ensimmaista kertaa Aasiassa ei ollut nalka ruokailun paatteeksi. Tahan asti olen ominut paikallisen mentaliteetin miettimalla aina mita soisin seuraavaksi. Jopa illallisella mietin olisiko aamupalalla taas sita hyvaa lihaa tai soisinko huomiseksi lounaaksi hunajapossua. Muille rannoille Phuketissa emme jaksaneet lahtea vaan varasimme lennot Bangkokiin.
Synttari-iltana lihapullia ja perunamuusia Phuketissa
Bangkokissa oli ohjelmassa taas hotellin varaus ja taksimatka lentokentalta Silomille, josta hotellin olimme varanneet. Ensimmaista kertaa matkasimme mittaritaksilla ja mietimme jo, etta hienoa, eipahan tarvitse maksaa enempaa kuin 50 bathia paalle, joka oli ilmoitettu isoin kyltein ennen kuin taksin saimme. Eipa ollut sellaista tuuria vaan perille paastyamme kuski rupesi penaamaan lisaa maksua. Lopulta paadyimme helpoimpaan ratkaisuun ja maksoimme mulkvistille 60 bathia ekstraa paastaksemme eroon huijarista. Suihkun jalkeen suuntasimme “paheiden pesaan” Patpong kadulle. Saman tien herhilaiset olivat kimpussa tyrkyttamassa Ping Pong Showta ja SM Showta ja ties mita muuta. “Luki luki, good pussy”. Just just. Ensimmaiset tarjoajat naurattivat, mutta pian ei naurattanut enaan yhtaan vaan oli paastava akkia pois. Loyttaydyimme jalleen yhteen Jannen ja Sannan kanssa ja painuimme kaljoille hieman rauhalisempaan paikkaan. Kiersimme poikakadun kautta, josta sitten loytyi jo lapsilta ja ihan kaikilta tervejarkisilta kiellettya tarjontaa. Paljon nakyy vanhoja ukkoja nuorten tyttojen, poikien ja tyttopoikien kanssa. Ei ollut Seinajoella tammoista.
Seuraava paiva kaytettiin shoppailuun ensimmaista kertaa Aasiassa, ensin torilla ja sitten MBK ostarilla. Vaikka Kuola Lumpurissa oli alyttomat 12 kerroksiset ostoskeskukset niin ei sielta loytynyt juuri mitaan ostettavaa, niin tilanne oli aivan toinen Bangkokissa. Johan loytyi vaikka mita ja paatimmekin oikein pistaa haisemaan ja ostelimme housua ja paitaa huimalla 30 euron yhteissummalla.
Kun saavuimme Bangkokiin olimme tyystin unohtaneet kaikki uutiset levottomuuksista taalla. Vasta eilen luimme jalleen uutisia ja nayttihan se pahalta kun opetusministerio on poltettu ja joitain laukauksiakin ammuttu. Kaikki tama tapahtuu kaukana meista kaupungin lansipuolella. Itapuolella jossa paaosin liikumme emme ole huomanneet mitaan erityista. Ostoskeskuksessa oli turvatarkastus, mutta en tieda onko se vakituinen kaytanto vai erityistoimenpide mellakoiden vuoksi.
Viela eilen kavimme suomalaisten kavereiden kanssa kaljoilla ja hieronnassa ja hyvastelimme heidat, silla heidan kohteenaan on koti Suomi ja me suuntaamme seuraavaksi Kambodzaan. Ohjelmassa on bussilippujen osto ja matkan suunittelu. Siam Reap on ensimmainen kohteemme ja sinne paastakseen tarvitaan bussimatka, tuk tuk -matka seka taksimatka. Taas lahdetaan valloittamaan erilaista maailman kolkkaa.
Ko Lipe osoittautui oikeaksi paratiisisaareksi vaikka minusta aluksi tuntui, etta siella oli liikaa ihmisia. Silloin en viela ollut nahnyt Phuketin turistihelvettia ja mielessa oli vain Australian autiot paratiisirannat. Kaikkien naiden paikkojen nakeminen antoi hieman perspektiivia mielikuvaan rauhallisesta lomapaikasta. Jannen kommentti veneesta, kun nakyviin ilmestyi Lipen paaranta, jai mieleen “tama on nyt sita mita tultiin hakemaan”. Niin todellakin oli, kun paasimme vain ensin yli siita, etta Thaimaa ei ollutkaan niin halpa kuin kaikki olivat kehuneet. Ei ainakaan kun vertasimme Australian hintatasoon. Hetken hintoja kauhisteltuamme ryhdyimme muuttamaan hinnat euroiksi, niin johan oli halpaa. Tunnin jalka- tai thaihieronta molemmille 14 euroa, vaatteita 7-8 eurolla. Ensimmainen majapaikkamme osoittautui kaikkea muuta kuin romanttiseksi bungalowiksi miksi se itseaan mainosti. Viela kun olimme laiskuuttamme varanneet majoituksen samasta paikasta neljaksi yoksi niin olimme jumissa kurjassa morskassa kun muualla saarella oli mukavan oloisia bungaloweja jopa halvemmalla hinnalla. Emme antaneet sen liikaa hairita tunnelmaa vaan nautimme taysin rinnoin tasta upeasta saaresta, hyvasta ruuasta, mahtavista snorklailupaikoista ja rauhallisesta menosta.
Jannen ja Sannan kanssa syomassa mustekalaa
Meidan oli tarkoitus lahtea saarelta jo neljan yon jalkeen ja suunnata kohti Phukettia Kimmoa ja Suvia tapaamaan, mutta suunnitelmiin tuli muutos kun Heli sai jostakin rajun mahataudin. Siirsimme lahtoamme viikonlopun yli ja vaihdoimme vihdoinkin majapaikkaa ja talla kertaa loysimme sen romanttisen bungalowin paarannan peralta rinteelta, josta avautui upea nakoala rannalle. Helin mahatauti helpotti onneksi paivassa kun saimme siihen kunnon rohdot paikallisesta apteekista. Lipelle jaaminen osoittautui hyvaksi sattumaksi, silla saimme enemman aikaa tutustua venematkalla tapaamiimme suomalaisiin. Oli mahtavaa kayda iltaisin yhdessa syomassa ja jutella niita naita suomeksi. Viimeksi paasimme kokemaan vastaavaa Eevan ja Villen kanssa Queenslandissa. Teimme viela viimeisena paivanamme saarella yhdessa snorklailureissun lahitienoille ja paasimme vihdoin matkaamaan pitkahantaveneella, joilla paikalliset kuskaavat tavaraa ja turisteja paikasta toiseen.
Paljon oli kaloja, mutta valitettavasti ei yhtaan isompaa otusta, kuten kilpikonnia tai haita. Merikaarmeen naimme ja venekuskimme totesi palattuamme veneeseen “kaksi minuuttia ja henki pois” kuultuaan millainen liero oli kyseessa. Viimeisessa paikassa naimme viela mureenan ja vastaan rupesi tulemaan stingereita, joten oli viisainta lahtea pois ennen kuin ne polttaisivat jotakuta. Snorklailu suoraan omalta rannaltamme oli myos mielenkiintoista. En ole missaan nahnyt niin paljon klovnikaloja (Nemoja) kuin siella. Varmasti satoja yksiloita vieri vieressa. Thaihierontaa kokeilimme viela iltasella ja kylla oli melkoista vatkaamista. Niksauteltiin niskat ja selkarenka ja valilla olin solmussa hierojan kanssa. Sai rahoilleen ainakin vastinetta. Aina ennen hierontaa pestaan jalat ja hieronnan paalle viela tarjoiltiin teet. Hyvalla mielella sai joka kerta lahtea.
Nakyma bungalowistamme Pattaya Beachille
Bungalowimme ylhaalla vasemmalla
Kaikki hyva loppuu aikanaan ja meidankin oli aika jattaa hyvastit Lipen saarelle ja ystavillemme. Talla kertaa otimme pikaveneen sijasta lautan Pakbaraan, josta jatkaisimme bussilla Phuketiin. Pakbarassa soimme pikaisesti ja ostimme vetta pitkaa bussimatkaa varten. Ruoka ulkona turistisaarelta maksoi kolmasosan ja vesi puolet Lipen hinnoista. Ei Lipekaan silti kauhean kallis ollut ja viela se onneksi on erittain rauhallinen ja toistaiseksi sailynyt suhteellisen tuntemattomana turistimassoille. Ruotsalaiset ovat saaren oikeastaan omineet itselleen ja saari pursuili ruotsalaistyttoja ottamassa aurinkoa ylaosattomissa. Kuulostaa paremmalta kuin oikeasti on. Tosin jos vertailukohtana ovat ne hirvitykset joita naimme Phuketissa Patong Beachilla niin kylla katselen niita ruotsalaistyttoja ennemmin milloin vain.
Bussimatka Pakbarasta Phukettiin osoittautui viela kauheammaksi kuin pikavenematka Langkawilta Ko Lipelle. Matka kesti yli kahdeksan tuntia ja bussi pysahteli aivan joka paikassa ja heilui ja huijui saaden matkan tuntumaan maailman pisimmalta vuoristoradalta. Lopulta viimein saavuimme Phuket Townin bussiasemalle ja lahdimme metsastamaan taksikyytia Patong Beachille. Taksit joita bussiasemalle oli keraantynyt tarjoamaan kyytia olivat hinnoitelleet itsensa valmiiksi eika hinnasta voinut neuvotella. Paatimme kiertaa kulman taakse ja ottaa taksin jostain muualta. Lopulta kun olimme torjuneet pimean taksin tarjoajat saimme kyydin 110 bathia halvemmalla. Saasto se on pienikin saasto. Pienten selvittelyjen ja etsimisen paatteeksi loysimme lopulta hotellillemme ja paasimme suihkuun. Paatimme lahtea saman tien katsastamaan Patongin yoelamaa ja suuntasimme Banglan partykadulle. Enpa ole moista menoa ennen nahnytkaan ja kaikki ne baarit ja tanssitytot aiheuttivat vastenmielisyytta ja saalia. Yhteenkaan baariin emme menneet ja haju kadulla oli kuvottava. Onko joku joskus kehunut, etta Patong on hieno paikka? Varmaan on hieno jollekin, makuja kun on monenlaisia. Pienin varauksin sinne olimme lahteneet, silla Janne ja Sanna kertoivat hieman Patongin menosta ja Kimmokin lahetti viestia, etta kannaataakohan tanne tulla. Pakko se oli kuitenkin nahda ja hyva, etta naimme. Nyt osaa arvostaa viela enemman niita kaikkia mahtavia paikkoja Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Seuraavana paivana kavelimme rannalle ja sain uuden elamyksen kun nain sen turistihelvetin mihin olimme paatyneet. Aurinkotuoleja vierivieressa ja porukkaa tarjoamassa milloin mitakin. Kaiken kruunasivat nama parhaat paivansa nahneet ylaosattomat neitokaiset jotka solakasti pulahtivat mereen ja sielta takaisin aurinkotuoliin rohnottamaan.
Seuraavana paivana Varasimme liput Simon Cabareesta. Show kasittaa esiintyvia transuja ja sen sellaista. Piti yrittaa arvuutella onko nyt kyseessa poika, tytto, tyttopoika tai jokin ihan muu. Itse se on melkein nahtava. Vaatteet kuitenkin pysyvat esiintyjien paalla, toisin kuin Bangkokissa tarjotuissa Ping Pong Showssa. Show ei todellakaan ollut pettymys, joten loysimme jotain hyvaakin Patongilta. Niiden lihapullien ja perunamuusin lisaksi, joita sain eraasta paikallisesta ravintolasta. Ensimmaista kertaa Aasiassa ei ollut nalka ruokailun paatteeksi. Tahan asti olen ominut paikallisen mentaliteetin miettimalla aina mita soisin seuraavaksi. Jopa illallisella mietin olisiko aamupalalla taas sita hyvaa lihaa tai soisinko huomiseksi lounaaksi hunajapossua. Muille rannoille Phuketissa emme jaksaneet lahtea vaan varasimme lennot Bangkokiin.
Synttari-iltana lihapullia ja perunamuusia Phuketissa
Bangkokissa oli ohjelmassa taas hotellin varaus ja taksimatka lentokentalta Silomille, josta hotellin olimme varanneet. Ensimmaista kertaa matkasimme mittaritaksilla ja mietimme jo, etta hienoa, eipahan tarvitse maksaa enempaa kuin 50 bathia paalle, joka oli ilmoitettu isoin kyltein ennen kuin taksin saimme. Eipa ollut sellaista tuuria vaan perille paastyamme kuski rupesi penaamaan lisaa maksua. Lopulta paadyimme helpoimpaan ratkaisuun ja maksoimme mulkvistille 60 bathia ekstraa paastaksemme eroon huijarista. Suihkun jalkeen suuntasimme “paheiden pesaan” Patpong kadulle. Saman tien herhilaiset olivat kimpussa tyrkyttamassa Ping Pong Showta ja SM Showta ja ties mita muuta. “Luki luki, good pussy”. Just just. Ensimmaiset tarjoajat naurattivat, mutta pian ei naurattanut enaan yhtaan vaan oli paastava akkia pois. Loyttaydyimme jalleen yhteen Jannen ja Sannan kanssa ja painuimme kaljoille hieman rauhalisempaan paikkaan. Kiersimme poikakadun kautta, josta sitten loytyi jo lapsilta ja ihan kaikilta tervejarkisilta kiellettya tarjontaa. Paljon nakyy vanhoja ukkoja nuorten tyttojen, poikien ja tyttopoikien kanssa. Ei ollut Seinajoella tammoista.
Seuraava paiva kaytettiin shoppailuun ensimmaista kertaa Aasiassa, ensin torilla ja sitten MBK ostarilla. Vaikka Kuola Lumpurissa oli alyttomat 12 kerroksiset ostoskeskukset niin ei sielta loytynyt juuri mitaan ostettavaa, niin tilanne oli aivan toinen Bangkokissa. Johan loytyi vaikka mita ja paatimmekin oikein pistaa haisemaan ja ostelimme housua ja paitaa huimalla 30 euron yhteissummalla.
Kun saavuimme Bangkokiin olimme tyystin unohtaneet kaikki uutiset levottomuuksista taalla. Vasta eilen luimme jalleen uutisia ja nayttihan se pahalta kun opetusministerio on poltettu ja joitain laukauksiakin ammuttu. Kaikki tama tapahtuu kaukana meista kaupungin lansipuolella. Itapuolella jossa paaosin liikumme emme ole huomanneet mitaan erityista. Ostoskeskuksessa oli turvatarkastus, mutta en tieda onko se vakituinen kaytanto vai erityistoimenpide mellakoiden vuoksi.
Viela eilen kavimme suomalaisten kavereiden kanssa kaljoilla ja hieronnassa ja hyvastelimme heidat, silla heidan kohteenaan on koti Suomi ja me suuntaamme seuraavaksi Kambodzaan. Ohjelmassa on bussilippujen osto ja matkan suunittelu. Siam Reap on ensimmainen kohteemme ja sinne paastakseen tarvitaan bussimatka, tuk tuk -matka seka taksimatka. Taas lahdetaan valloittamaan erilaista maailman kolkkaa.
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Kaksoistornien varjossa sekoilua ja mopoilua
Luksusbussimatkamme Singaporesta Kuala Lumpuriin (tunnetaan myos nimella KL) oli juuri sita mita oltiin luvattukin. Leveat penkit, ruokaa, juomaa, palvelua ja kaks hauskaa leffaa... Oli mukava saapua uuteen kaupunkiin ilman matkavasymysta, hotellimmekin loydettiin suuremmitta vaikeuksitta. Hyvin siis jaksettiin lahtea tutkimaan kaupunkia samantien, kierrettiin muutama ostoskeskus lavitse ja niiden sulkeuduttua kymmenen aikaa illalla siirryttiin viihtyisaan pubiin juomaan Tiger-olutta. Malesian laki kun kieltaa oluen valmistuksen, joten naapurimaan Tiger on suuressa suosiossa taalla. Enka yhtaan ihmettele, se on erittain hyvaa olutta. Maistakaa ihmeessa, sita luulis Suomestakin loytyvan.
Jo ensimmaisena iltanamme ihastuimme KL:n. Se on rahjainen, paikoin jopa sotkuinen, mutta se on paljon viihtyisampi kuin kylmaksi jattanyt Singapore. Ihmiset ovat ystavallisempia ja avuliaampia, tosin koyhempia kuin singaporelaiset. Siella kun kaikilla ja todellakin tarkoitan etta kaikilla oli uutuutta kiilteleva kosketusnaytolla varustettu puhelinmonitoimiharpake, jota piti raplata kaikki bussi ja metromatkat. Me saatettiin olla joskus Jonin kanssa ainoat koko vaunussa, jolla ei ollut kuuloketta korvassa ja himopuhelinta kourassa. Malesiassa ei vastaavanlaista ole nakynyt. Mutta osataan taallaki pystyttaa ostoskeskuksia ainakin turistien iloksi. KL:ssa oli useampiakin valtavia laitoksia suunnattuna eripaksuisille lompakoille. Meidan suosikki oli yksi suurimmista: Time Square. Kyseinen ostari oli 12 kerroksinen, satoja vaatekauppojen lisaksi se sisalsi 2 isoa leffateatteria, keilahallin ja sisahuvipuiston. Aivan alyton paikka. Ma kiersin siella nelja tuntia, mutta voitteko uskoa, en edes ostanut mitaan. Jostain syysta shoppailu ei kiinnosta yhtaan, jospa sitten Thaimaassa innostuisin.
Silloin Singaporessa ollessamme tutustuimme kahteen malesialaiseen, Davidiin ja Margueriteen. Kuala Lumpurissa sitten tapasimme uudestaan heidat ja menimme yhdessa ulos syomaan. Ruokailun jalkeen siirryimme viela eraan keskustan hotellin Skybariin juomaan coktaileja. Upea nakyma valaistuille kaksoistorneille ja mielenkiintoista mielipiteiden vaihtoa.
Kuala Lumpurin jalkeen suuntasimme Penangin saarelle maan pohjoisosiin. Linja-automatka ei talla kertaa ollut aivan yhta luksusta kuin edellinen, mutta perille paastiin ilman ongelmia. Penangin saarella kaytettiin taxia ekaa kertaa koko reissun aikana ja tinkauksesta huolimatta taidettiin maksaa liikaa, silla niin tyytyvainen hymy kuskilla oli maksua vastaanottaessa. Kolmen tahden hotellimme oli tainut saada tahtiluokituksensa joskus kultaisella kuuskytluvulla, sen verran kulahtanut paikka oli. Eika siella asiakkaitakaan ollut liiemmilti, yks perhe suomesta ja yks ruotsista meidan lisaksi. No, eipa ollut aamupalalla tungosta. Aamupala oli nimittain oikein hyva ja ekana aamuna taidettiin viettaa aikaa siella toista tuntia, Joni tais syoda ainakin kolmen ihmisen edesta. Penangin saaresta ei oikeastaan nahty muutakuin Georgetown ja kyseisesta kaupungista ei ole paljon lapsille kertomista. Erittain hyvaa japanilais-korealaista ruokaa sielta loydettiin (Joni rakastui paikan sushiin, jonka paalla oli kuorrutettua ankeriasta) ja upeassa kartanossa kaytiin tutustumassa (Peranakan mansion). Ihan sattumalta eksyttiin rakennuksen eteen ja talosta oli juuri poistumassa pariskunta, jotka suosittelivat paikkaa meille hyvana kokemuksena. Ja olihan se, opas kertoi mielenkiintoisia yksityiskohtia ja olihan se kiva nahda miten rikkaat elavat. Penangissa ei siis kahta yota pidempaan viihdytty vaan varattiin laivamatka Malesian Ahvenanmaalle eli verovapaalle Langkawin saarelle.
Langkawin saari vaikutti paratiisilta, joten paatettiinkin heti viipya useampi yo taalla. Ollaan viime aikoina aika vauhdikkaasti siirryttykin paikasta toiseen, joten kiva olla hetki paikallaan. Satuttiin viela loytamaan netista hyva tarjous hienoon hotelli resorttiin, joten nyt eletaan tyylilla. Hotellimme on siis hieno ja allasalue kertakaikkisen upea. Ehdimme jo suunnitella, etta seuraavat pari paivaa makaamme vain altaan reunalla silloin talloin coktaileja allasbaarista tilaillen, mutta koskaan ei mikaan mene suunnitelmien mukaisesti, silla ekana iltana sattui jotain odottamatonta. Olimme etsimassa halpaa ruokapaikkaa, mutta paatimme sita ennen menna rantabaariin katsomaan auringonlaskua ja juomaan drinkit ruokahalua lisaamaan. Auringonlaskua emme sitten ikina nahneet, silla aurinko sukelsi pilvien taa hetki ennen mereenpainumista ja seuraava yllatys oli tiskilla, kun ravintola ei hyvaksynytkaan muutakuin kateisen. Eihan meilla ollut tarpeeksi (n.6 euroa) joten Joni lahti nostamaan rahaa lahimmasta automaatista ja mina jain "panttivangiksi". Pian Joni saapuikin takaisin, mutta ilman rahaa ja ilman luottokorttia, silla kone oli syonyt senkin kaupanpaaliseksi. Onneksi ravintolassa oltiin erittain ystavallisia ja eras pakistanilainen mies lahti sitten kayttamaan Jonia saaren lentokentan pankkiautomaatilla. Samalla reissulla olivat saaneet yhteyden pankkiin ja keskustelleet kattavasti Jonin "lempiurheilusta" eli kriketista. Ei ollut Joni tainut kertoa todellista mielipidettaan tasta lajista. No, ainakin oli todella nalka kun vihdoin viimein paastiin siita ravintolasta lahtemaan.
Eli seuraavana paivana altaalla loikoilun sijasta suuntasimmekin saaren isoimpaan kaupunkiin noutamaan luottokorttimme takaisin omaan taskuun. Talla saarella ei ole julkista liikennetta taxeja lukuunottamatta ja takseista ei ole edes matkamittareita vaan he ovat hinnoiltelleet matkansa valmiiksi ja naista hinnoista ei voi edes neuvotella. Ja hinnat ovat tietenkin pilvissa. Pelkan menomatkan hinnalla saatiin vuokrattua skootteri koko paivaks, joten tokihan valittiin se vaihtoehto. Skootterilla huristelu oli oikein mukavaa puuhaa ja kortin haun jalkeen paatettiin kiertaa koko saari. Ja loydettiinkin oikein mielettomia paikkoja, mm. saaren pohjoisosasta loysimme todella upean paratiisirannan. Aivan mieleton ja mekin ollaan aika monta upeaa rantaa viime vuoden aikana nahty. Ja loydettiin me ajomatkamme varrelta Neuvostoliittolainen ravintola, oli kylla niin uskomaton loyto, etta pakkohan siella oli kayda syomassa. Ja ruoka oli todella hyvaa! Sopi suomalaiseen makuun erinomaisesti.
Langkawille on muuten suoria lentoja Suomesta eli jos haikailette lomalle tuloa Malesiaan, niin suosittelemme tata saarta erityisesti. Juuri varasimme viela yhden lisayon itsellemmekin, kun ei viela tahdota lahtea pois taalta. Huomioikaa vaan se, etta vaikka saari on verovapaa, se ei suoraan tarkoita halpaa. Puolentoista litran vesipullo maksoi maissa 0.80RM, taalla 2RM. Oikeastaan ainut missa verovapaus todella nakyy on alkoholin hinnassa. Baarissa tuopillinen olutta on 4-5RM eli noin euron ja coktailin saat 2eurolla, maissa joutui maksamaan valilla jopa tuplahintaa.
Malesian ihmetykset TOP 10:
1.Kaikilla on skootteri, mita vanhempi ja rumempi sen parempi. Skootterilla voi raahata mukanaan ihan mita tahansa ja se on erittain kateva nelihenkisen perheen kulkuneuvo.
2.Ja oikeaoppiseen skootterilla ajoon kuuluu, etta sinulla on takki vaarinpain paalla, eli selkapuoli vartalon edessa tuulelta suojaamassa. Ja takki on sita parempi mita rumempi se on.
3.Jalankulkijoiden liikennevaloissa pieni vihrea mies lompsii valon vaihduttua vihreaksi, mutta 10 sekunttia ennen punaiseksi vaihtumista mies alkaa juoksemaan. Aivan mahtava.
4.Hotellihuoneiden katosta loytyy merkki siita, missapain on Mekka.
5.Kaljuuntuminen on varmaan aika karmea juttu taallapain, silla joka paikassa mainostetaan tuotteita ja hoitoja joilla saat hiukset taas kasvamaan. Ennen ja jalkeen kuvien mukaan myos nuorrut, komistus ja laidut samaan hintaan.
6.Todella paljon sokeita. Paikallisen uskomuksen mukaan sokeus johtuu siita, etta malesialaiset tykkaavat kissoista ja kissat aiheuttavat sokeutta. hmmm...
7.Jostain viela selvittamattomasta syysta taalla on Norjan lippuja ihan joka paikassa.
8.Urheilu ei paikallisia kiinnosta. Ovat hyvia vain sulkapallossa. Paikallisten kommentti oli tahan, etta ei sita jaksa urheilla, kun ekana aamulla ajattelee vain sita, etta mitahan sita sois lounaaks.
9.Yleisista vessoista loytyy yleensa myos lansimainen pontto pelkan reian lisaksi, mutta vessapaperista on turha haaveilla.
10.Kaupoissa myyjat kulkevat aina aivan perassasi, niin etta lopulta tuskastut ja kavelet pois ostamatta mitaan.
Jo ensimmaisena iltanamme ihastuimme KL:n. Se on rahjainen, paikoin jopa sotkuinen, mutta se on paljon viihtyisampi kuin kylmaksi jattanyt Singapore. Ihmiset ovat ystavallisempia ja avuliaampia, tosin koyhempia kuin singaporelaiset. Siella kun kaikilla ja todellakin tarkoitan etta kaikilla oli uutuutta kiilteleva kosketusnaytolla varustettu puhelinmonitoimiharpake, jota piti raplata kaikki bussi ja metromatkat. Me saatettiin olla joskus Jonin kanssa ainoat koko vaunussa, jolla ei ollut kuuloketta korvassa ja himopuhelinta kourassa. Malesiassa ei vastaavanlaista ole nakynyt. Mutta osataan taallaki pystyttaa ostoskeskuksia ainakin turistien iloksi. KL:ssa oli useampiakin valtavia laitoksia suunnattuna eripaksuisille lompakoille. Meidan suosikki oli yksi suurimmista: Time Square. Kyseinen ostari oli 12 kerroksinen, satoja vaatekauppojen lisaksi se sisalsi 2 isoa leffateatteria, keilahallin ja sisahuvipuiston. Aivan alyton paikka. Ma kiersin siella nelja tuntia, mutta voitteko uskoa, en edes ostanut mitaan. Jostain syysta shoppailu ei kiinnosta yhtaan, jospa sitten Thaimaassa innostuisin.
Silloin Singaporessa ollessamme tutustuimme kahteen malesialaiseen, Davidiin ja Margueriteen. Kuala Lumpurissa sitten tapasimme uudestaan heidat ja menimme yhdessa ulos syomaan. Ruokailun jalkeen siirryimme viela eraan keskustan hotellin Skybariin juomaan coktaileja. Upea nakyma valaistuille kaksoistorneille ja mielenkiintoista mielipiteiden vaihtoa.
Kuala Lumpurin jalkeen suuntasimme Penangin saarelle maan pohjoisosiin. Linja-automatka ei talla kertaa ollut aivan yhta luksusta kuin edellinen, mutta perille paastiin ilman ongelmia. Penangin saarella kaytettiin taxia ekaa kertaa koko reissun aikana ja tinkauksesta huolimatta taidettiin maksaa liikaa, silla niin tyytyvainen hymy kuskilla oli maksua vastaanottaessa. Kolmen tahden hotellimme oli tainut saada tahtiluokituksensa joskus kultaisella kuuskytluvulla, sen verran kulahtanut paikka oli. Eika siella asiakkaitakaan ollut liiemmilti, yks perhe suomesta ja yks ruotsista meidan lisaksi. No, eipa ollut aamupalalla tungosta. Aamupala oli nimittain oikein hyva ja ekana aamuna taidettiin viettaa aikaa siella toista tuntia, Joni tais syoda ainakin kolmen ihmisen edesta. Penangin saaresta ei oikeastaan nahty muutakuin Georgetown ja kyseisesta kaupungista ei ole paljon lapsille kertomista. Erittain hyvaa japanilais-korealaista ruokaa sielta loydettiin (Joni rakastui paikan sushiin, jonka paalla oli kuorrutettua ankeriasta) ja upeassa kartanossa kaytiin tutustumassa (Peranakan mansion). Ihan sattumalta eksyttiin rakennuksen eteen ja talosta oli juuri poistumassa pariskunta, jotka suosittelivat paikkaa meille hyvana kokemuksena. Ja olihan se, opas kertoi mielenkiintoisia yksityiskohtia ja olihan se kiva nahda miten rikkaat elavat. Penangissa ei siis kahta yota pidempaan viihdytty vaan varattiin laivamatka Malesian Ahvenanmaalle eli verovapaalle Langkawin saarelle.
Langkawin saari vaikutti paratiisilta, joten paatettiinkin heti viipya useampi yo taalla. Ollaan viime aikoina aika vauhdikkaasti siirryttykin paikasta toiseen, joten kiva olla hetki paikallaan. Satuttiin viela loytamaan netista hyva tarjous hienoon hotelli resorttiin, joten nyt eletaan tyylilla. Hotellimme on siis hieno ja allasalue kertakaikkisen upea. Ehdimme jo suunnitella, etta seuraavat pari paivaa makaamme vain altaan reunalla silloin talloin coktaileja allasbaarista tilaillen, mutta koskaan ei mikaan mene suunnitelmien mukaisesti, silla ekana iltana sattui jotain odottamatonta. Olimme etsimassa halpaa ruokapaikkaa, mutta paatimme sita ennen menna rantabaariin katsomaan auringonlaskua ja juomaan drinkit ruokahalua lisaamaan. Auringonlaskua emme sitten ikina nahneet, silla aurinko sukelsi pilvien taa hetki ennen mereenpainumista ja seuraava yllatys oli tiskilla, kun ravintola ei hyvaksynytkaan muutakuin kateisen. Eihan meilla ollut tarpeeksi (n.6 euroa) joten Joni lahti nostamaan rahaa lahimmasta automaatista ja mina jain "panttivangiksi". Pian Joni saapuikin takaisin, mutta ilman rahaa ja ilman luottokorttia, silla kone oli syonyt senkin kaupanpaaliseksi. Onneksi ravintolassa oltiin erittain ystavallisia ja eras pakistanilainen mies lahti sitten kayttamaan Jonia saaren lentokentan pankkiautomaatilla. Samalla reissulla olivat saaneet yhteyden pankkiin ja keskustelleet kattavasti Jonin "lempiurheilusta" eli kriketista. Ei ollut Joni tainut kertoa todellista mielipidettaan tasta lajista. No, ainakin oli todella nalka kun vihdoin viimein paastiin siita ravintolasta lahtemaan.
Eli seuraavana paivana altaalla loikoilun sijasta suuntasimmekin saaren isoimpaan kaupunkiin noutamaan luottokorttimme takaisin omaan taskuun. Talla saarella ei ole julkista liikennetta taxeja lukuunottamatta ja takseista ei ole edes matkamittareita vaan he ovat hinnoiltelleet matkansa valmiiksi ja naista hinnoista ei voi edes neuvotella. Ja hinnat ovat tietenkin pilvissa. Pelkan menomatkan hinnalla saatiin vuokrattua skootteri koko paivaks, joten tokihan valittiin se vaihtoehto. Skootterilla huristelu oli oikein mukavaa puuhaa ja kortin haun jalkeen paatettiin kiertaa koko saari. Ja loydettiinkin oikein mielettomia paikkoja, mm. saaren pohjoisosasta loysimme todella upean paratiisirannan. Aivan mieleton ja mekin ollaan aika monta upeaa rantaa viime vuoden aikana nahty. Ja loydettiin me ajomatkamme varrelta Neuvostoliittolainen ravintola, oli kylla niin uskomaton loyto, etta pakkohan siella oli kayda syomassa. Ja ruoka oli todella hyvaa! Sopi suomalaiseen makuun erinomaisesti.
Langkawille on muuten suoria lentoja Suomesta eli jos haikailette lomalle tuloa Malesiaan, niin suosittelemme tata saarta erityisesti. Juuri varasimme viela yhden lisayon itsellemmekin, kun ei viela tahdota lahtea pois taalta. Huomioikaa vaan se, etta vaikka saari on verovapaa, se ei suoraan tarkoita halpaa. Puolentoista litran vesipullo maksoi maissa 0.80RM, taalla 2RM. Oikeastaan ainut missa verovapaus todella nakyy on alkoholin hinnassa. Baarissa tuopillinen olutta on 4-5RM eli noin euron ja coktailin saat 2eurolla, maissa joutui maksamaan valilla jopa tuplahintaa.
Malesian ihmetykset TOP 10:
1.Kaikilla on skootteri, mita vanhempi ja rumempi sen parempi. Skootterilla voi raahata mukanaan ihan mita tahansa ja se on erittain kateva nelihenkisen perheen kulkuneuvo.
2.Ja oikeaoppiseen skootterilla ajoon kuuluu, etta sinulla on takki vaarinpain paalla, eli selkapuoli vartalon edessa tuulelta suojaamassa. Ja takki on sita parempi mita rumempi se on.
3.Jalankulkijoiden liikennevaloissa pieni vihrea mies lompsii valon vaihduttua vihreaksi, mutta 10 sekunttia ennen punaiseksi vaihtumista mies alkaa juoksemaan. Aivan mahtava.
4.Hotellihuoneiden katosta loytyy merkki siita, missapain on Mekka.
5.Kaljuuntuminen on varmaan aika karmea juttu taallapain, silla joka paikassa mainostetaan tuotteita ja hoitoja joilla saat hiukset taas kasvamaan. Ennen ja jalkeen kuvien mukaan myos nuorrut, komistus ja laidut samaan hintaan.
6.Todella paljon sokeita. Paikallisen uskomuksen mukaan sokeus johtuu siita, etta malesialaiset tykkaavat kissoista ja kissat aiheuttavat sokeutta. hmmm...
7.Jostain viela selvittamattomasta syysta taalla on Norjan lippuja ihan joka paikassa.
8.Urheilu ei paikallisia kiinnosta. Ovat hyvia vain sulkapallossa. Paikallisten kommentti oli tahan, etta ei sita jaksa urheilla, kun ekana aamulla ajattelee vain sita, etta mitahan sita sois lounaaks.
9.Yleisista vessoista loytyy yleensa myos lansimainen pontto pelkan reian lisaksi, mutta vessapaperista on turha haaveilla.
10.Kaupoissa myyjat kulkevat aina aivan perassasi, niin etta lopulta tuskastut ja kavelet pois ostamatta mitaan.
lauantai 6. maaliskuuta 2010
Tiikeria tankkiin
Hieman kummalisin tuntemuksin lahdimme Australiasta. Oli kuin kotoa olisi lahtenyt eika tieda tuleeko enaa koskaan takaisin. Koko keskiviikko paiva matkustettiin ja iltamyohaan saavuttiin viimein Singaporeen ja lentokentalta loydettiin viela hyvin asemalle, jonka kulmalla hostellimme piti sijaita. Siina sitten pimealla astuttiin aseman ovista ulos ja katukuvaa hallitsivat kiinalaiset merkit ja ei sitten mitaan tietoa mihin suuntaan asemasta pitaisi lahtea. Tulostetussa varauslapussa ei hostellin osoitetta lue eika sita tietenkaan tullut kirjoitettua mihinkaan. Sama ongelma oli myos eraalla uusi-seelantilaisella kohtalon toverilla, joka pisti viela hitusen paremmaksi eika tiennyt edes hostellinsa nimea. Pariin kertaan kaveltiin edes takaisin lahikatuja ja tormailtiin kyseiseen kaveriin useita kertoja kunnes viimein loysimme sentaan nettikahvilan, josta paasimme tarkistamaan hostellin osoitteen. Sen jalkeen se loytyikin sitten helposti, mutta meinasi jo hieman pipo kiristya kun on ensin matkustanut 14 tuntia ja sitten saapunut tropiikin kuumuuteen (ja taalla on sitten niin jarjettoman kuuma!) eika meinaa paasta maaranpaahansa, joka on ihan nenan edessa.
Kuumuuden lisaksi Singaporesta huomaa heti kuinka siisti kaupunki on. Osa syyna tahan on tietysti historia ja hallinto seka lait, joiden muukaan muun muassa roskaamisesta saa ankarat sakot. Ultramodernissa junaverkostossa MRT:ssa (Mass Rapid Transit) syomisesta ja juomisesta saa myos mojovat sakot. Junat ovatkin aarimmaisen siisteja ja luotu todellakin massojen nopeaan siirtelyyn. Moni kaupunki voisi ottaa mallia. Maihinnousukortissa mainittiin myos, etta huumeiden salakuljetuksesta saa kuolemanrangaistuksen. Paljon on hienoja lakeja, joita kaikki noudattavat kiltisti. Pysyy kaupunki puhtoisena. Kortin kaantopuolella ovat sitten lukuisat rakennustyomaat ja tietyot joihin olemme tormanneet taman tasta kun olemme yrittaneet maanpaalla kulkea. Ensin ihmettelimme, etta taman kokoisessa saarivaltiossa asuu saman verran ihmisia kuin Suomessa ja silti saimme aivan keskenamme kaduilla vaellella. No, kaikki kulkevat tietysti maanalla kiemurtelevissa tunneleissa paikasta toiseen. Mika kay jarkeen kun siella on ilmastointi ja ulkona ei.
Aasialaista ilmapiiria tuo tietysti kaupankaynti, jossa kaikesta pitaa tingata ja vaantaa katta, jota me vihaamme yli kaiken. Jos joku asia maksaa taalla 100 dollaria niin todennakoisesti oikea hinta on 20 dollaria. Siita sitten vangataan ja tingataan. Sairasta touhua. Ja kaikkia, jos nain suomeksi saan asian ilmaista, kusetetaan niin paljon kuin vain keritaan. Sairasta touhua. Ainoa erotus kaupankaynnissa muihin Kaakkois-Aasian maihin on, etta Singapore on todella kallis. Aivan samoja hintoja kuin Australiassa ja lisaksi kaikkiin ravintolahintoihin lisataan 7% vero ja 10% palvelumaksu. Eli jos lasku on 100 dollaria niin joudut maksamaan 117 dollaria. Sairasta touhua. Meidan makuun liikaa turismia ja jos menet lahellekaan kauppaa tai ravintolaa niin kaikki tyrkyttavat kokoajan jotain. Emme tykkaa yhtaan, mutta kaipa se on siihen totuttava kun sellaista se kaiketi taalla pain maailmaa sitten on. Lansimaalaisia kun kerta ollaan niin meille pitaa tyrkyttaa kaikkea kokoajan jarjettomilla hinnoilla.
Kaikesta negatiivisesta olemme kaivaneet myos positiivisia asioita tasta maasta. Siisteyden lisaksi kaupunki on kaunis. Ja kaupungin elaintarha on ehkapa paras, jossa olemme kayneet. Kaikki elaimet tuntuivat viihtyvan vankeudestaan huolimatta ja nauttivat olostaan. Ei kertaakaan tullut sellaista oloa, etta elaimet olisivat olleet sressaantuneita tai karsivia. Norsut olivat ainoita, jotka karsivat. Hahhahhaa. Puujalka. Jaakarhuja, valkoisia tiikereita, paljon erilaisia apinoita, joista nenaapina ehdottomasti hauskin veijari ja kaikkea mita kuvitella saattaa. Paljon oli sellaisia otuksia, joita emme ole ennen nahneet. Kaupungin kasvitieteelinen puutarha oli myos nakemisen arvoinen. Erityisesti Bonsaipuut tekivat vaikutuksen.
Otsikko viittasi tietysti paikalliseen Tiger-olueen, jota metsastimme pari paivaa ja kauhistelimme hintoja. Tanaan sitten oli annettava periksi ja saatava hieman tiikeria tankkiin. Menimme jokirannassa sijaitsevaan kokoperheen ravintolaan Hootersiin nauttimaan torkean kalliit Tiger tuopposet. Edes tarjoilijatyttojen lyhyet shortsit eivat saaneet laskua tuntumaan yhtaan inhimillisemmalta. Ja paalle tietysti maksoimme asiaan kuuluvat lisamaksut. Huomenna paasemme onneksi Malesian puolelle, jossa toivomme hintojen hieman laskevan ja paasisimme nauttimaan luvatusta halvasta hintatasosta. Bussi, jolla matkustamme on kunnon luksusmallia ja ruuat ja juomat kuuluvat hintaan. Singaporeen lentaessa nimittain piti olla nayttaa lento/bussilippu pois maasta, jotta paasi koneeseen. Siina sitten Heli juoksi turvatarkastuksen lapi nettikahvilaan varaamaan meille liput Kuola Lumburiin. Kiireessa ei paljon ehtinyt vertailla hintoja vaan jotain oli otettava, jotta paasi koneeseen. Ei passaa valittaa silla pikkuinen luksus ei taman hetkisen hostellin jalkeen tunnu yhtaan pahalta. Investoimme myos Kuola Lumburissa pariin hotelliyohon. Ei tallainen neljan hengen dormi ole mikaan kauhean mieltaylentava asumismuoto. Meidan 5 tahden hostellina itseaan mainostava asumuksemme ei nimittain tehnyt vaikutusta, mutta ajoi asiansa.
P.S. Viela taytyy tehda pieni lisays tekstiin, silla kavimme nyt viimeisena iltanamme syomassa laitakaupungilla turistirysien ulkopuolella, siella missa paikalliset syovat ja kas, ei tyrkytetty, olut oli reilusti yli puolet halvempaa, ruoka parempaa ja laskuun ei lisatty yhtaan mitaan ylimaaraista. Eli saimme enemman tiikeria tankkiin ja mielipide kaupungista parani asteen verran.
Kuumuuden lisaksi Singaporesta huomaa heti kuinka siisti kaupunki on. Osa syyna tahan on tietysti historia ja hallinto seka lait, joiden muukaan muun muassa roskaamisesta saa ankarat sakot. Ultramodernissa junaverkostossa MRT:ssa (Mass Rapid Transit) syomisesta ja juomisesta saa myos mojovat sakot. Junat ovatkin aarimmaisen siisteja ja luotu todellakin massojen nopeaan siirtelyyn. Moni kaupunki voisi ottaa mallia. Maihinnousukortissa mainittiin myos, etta huumeiden salakuljetuksesta saa kuolemanrangaistuksen. Paljon on hienoja lakeja, joita kaikki noudattavat kiltisti. Pysyy kaupunki puhtoisena. Kortin kaantopuolella ovat sitten lukuisat rakennustyomaat ja tietyot joihin olemme tormanneet taman tasta kun olemme yrittaneet maanpaalla kulkea. Ensin ihmettelimme, etta taman kokoisessa saarivaltiossa asuu saman verran ihmisia kuin Suomessa ja silti saimme aivan keskenamme kaduilla vaellella. No, kaikki kulkevat tietysti maanalla kiemurtelevissa tunneleissa paikasta toiseen. Mika kay jarkeen kun siella on ilmastointi ja ulkona ei.
Aasialaista ilmapiiria tuo tietysti kaupankaynti, jossa kaikesta pitaa tingata ja vaantaa katta, jota me vihaamme yli kaiken. Jos joku asia maksaa taalla 100 dollaria niin todennakoisesti oikea hinta on 20 dollaria. Siita sitten vangataan ja tingataan. Sairasta touhua. Ja kaikkia, jos nain suomeksi saan asian ilmaista, kusetetaan niin paljon kuin vain keritaan. Sairasta touhua. Ainoa erotus kaupankaynnissa muihin Kaakkois-Aasian maihin on, etta Singapore on todella kallis. Aivan samoja hintoja kuin Australiassa ja lisaksi kaikkiin ravintolahintoihin lisataan 7% vero ja 10% palvelumaksu. Eli jos lasku on 100 dollaria niin joudut maksamaan 117 dollaria. Sairasta touhua. Meidan makuun liikaa turismia ja jos menet lahellekaan kauppaa tai ravintolaa niin kaikki tyrkyttavat kokoajan jotain. Emme tykkaa yhtaan, mutta kaipa se on siihen totuttava kun sellaista se kaiketi taalla pain maailmaa sitten on. Lansimaalaisia kun kerta ollaan niin meille pitaa tyrkyttaa kaikkea kokoajan jarjettomilla hinnoilla.
Kaikesta negatiivisesta olemme kaivaneet myos positiivisia asioita tasta maasta. Siisteyden lisaksi kaupunki on kaunis. Ja kaupungin elaintarha on ehkapa paras, jossa olemme kayneet. Kaikki elaimet tuntuivat viihtyvan vankeudestaan huolimatta ja nauttivat olostaan. Ei kertaakaan tullut sellaista oloa, etta elaimet olisivat olleet sressaantuneita tai karsivia. Norsut olivat ainoita, jotka karsivat. Hahhahhaa. Puujalka. Jaakarhuja, valkoisia tiikereita, paljon erilaisia apinoita, joista nenaapina ehdottomasti hauskin veijari ja kaikkea mita kuvitella saattaa. Paljon oli sellaisia otuksia, joita emme ole ennen nahneet. Kaupungin kasvitieteelinen puutarha oli myos nakemisen arvoinen. Erityisesti Bonsaipuut tekivat vaikutuksen.
Otsikko viittasi tietysti paikalliseen Tiger-olueen, jota metsastimme pari paivaa ja kauhistelimme hintoja. Tanaan sitten oli annettava periksi ja saatava hieman tiikeria tankkiin. Menimme jokirannassa sijaitsevaan kokoperheen ravintolaan Hootersiin nauttimaan torkean kalliit Tiger tuopposet. Edes tarjoilijatyttojen lyhyet shortsit eivat saaneet laskua tuntumaan yhtaan inhimillisemmalta. Ja paalle tietysti maksoimme asiaan kuuluvat lisamaksut. Huomenna paasemme onneksi Malesian puolelle, jossa toivomme hintojen hieman laskevan ja paasisimme nauttimaan luvatusta halvasta hintatasosta. Bussi, jolla matkustamme on kunnon luksusmallia ja ruuat ja juomat kuuluvat hintaan. Singaporeen lentaessa nimittain piti olla nayttaa lento/bussilippu pois maasta, jotta paasi koneeseen. Siina sitten Heli juoksi turvatarkastuksen lapi nettikahvilaan varaamaan meille liput Kuola Lumburiin. Kiireessa ei paljon ehtinyt vertailla hintoja vaan jotain oli otettava, jotta paasi koneeseen. Ei passaa valittaa silla pikkuinen luksus ei taman hetkisen hostellin jalkeen tunnu yhtaan pahalta. Investoimme myos Kuola Lumburissa pariin hotelliyohon. Ei tallainen neljan hengen dormi ole mikaan kauhean mieltaylentava asumismuoto. Meidan 5 tahden hostellina itseaan mainostava asumuksemme ei nimittain tehnyt vaikutusta, mutta ajoi asiansa.
P.S. Viela taytyy tehda pieni lisays tekstiin, silla kavimme nyt viimeisena iltanamme syomassa laitakaupungilla turistirysien ulkopuolella, siella missa paikalliset syovat ja kas, ei tyrkytetty, olut oli reilusti yli puolet halvempaa, ruoka parempaa ja laskuun ei lisatty yhtaan mitaan ylimaaraista. Eli saimme enemman tiikeria tankkiin ja mielipide kaupungista parani asteen verran.
maanantai 1. maaliskuuta 2010
Bye Bye Australia
Tama viimeinen puoltoistaviikkoa Australiassa sitten majailtiin ystavallisen aussiperheen tykona, joiden luo Joni meidat viime blogissa jattikin. Kaikkien poikien ollessa kotona, me nukuimme olohuoneen lattialla, mutta useinpina oina saimme vallattua kayttoomme jonkin makuuhuoneista. Hieno paatos Australian matkalle tutustua tahan paikalliseen perheeseen. Jospa joku matkustelusta innostuneista pojistakin joskus sattuu paatymaan Suomeen, niin saadaan vuorostamme osoittaa vieraanvaraisuutta.
On ollut kylla ihanaa elaa oikeissa taloissa nama viimeiset kuukaudet, ei enaa tuo telttaelama niin paljoa houkuta. Laskeskelin tuossa, etta viime vuonna yovyimme teltassa 155 yota. Se on lahes puoli vuotta! Kylla yhdelle vuodelle ihan riittava maara. :)
Ilmat eivat viime paivina ole suosineet, joten viime tippaan jatetty surffauksen kokeilu jaa nyt sitten kokonaan kokeilematta. Ilmoitinkin Jonille, etta ainahan sita voi menna sitten kaymaan vaikkapa Hawajilla, jos oikein jaa harmittamaan ettei surffilaudoilla paasty aaltojen harjalle keikkumaan. Tosin nythan tuolla olis ollut aikamoiset aallot surffailla... Eilen oli koko Australian itarannikolla jopa tsunamivaroitus. Tsunami ei onneks tanne tullut, mutta tais se valitettavasti aikamoista tuhoa aiheuttaa muutamilla Tyynenmeren saarilla.
Jos naille viimeisille paiville oltaisiinkin toivottu auringonpaistetta vesisateen tilasta, niin itseasiassa viime viikon pilvinen keli oli oikein mukava, kun autonmyynti-ilmoituksia levitellessamme kiersimme ympari kaupunkia ja kaksi pitkaa paivaa istuimme autossa tai auton vieressa Kings Crossin backpacker-hostellien edustalla. Oikein kuuma saa olisi tehnyt tasta puuhasta erittain epamukavaa. Myytavia autoja oli vaan jonoksi asti ja ostajaehdokkaita huomattavasti vahemman. Vahaisista asiakkaista kilpailtiinkin sitten valilla jopa aika rumasti. Kylla siella oli haistettavissa aika epatoivoinen ilmapiiri... Monen pakun hinta romahti viikon aikana jopa 6000 dollarista reiluun 2000 dollariin. Kylla mekin muutama satanen pyyntihinnastamme pudotettiin, mutta eipa me kovin paljoa siita alunperinkaan yritetty edes saada. En tieda miten muille kavi, mutta lopulta Jiwwimme meni kaupaksi eraalle suomalaismiehelle, johon tutustuimme jo alkuvuodesta. Toivottavasti Jiwwi hyrraa hanenkin allaan aina toivottuun maaranpaahan saakka.
Ja kun auto oli saatu myydyksi oli aika ryhtya hoitamaan kaikkia muita virallisia asioita. Piti irtisanoa mm. autovakuutus, mika oli todella helppoa. Helppoa oli jopa taalla maksettuiden elakemaksujen saaminen rahana kateen. Voitteko uskoa? Mutta kun yritettiin siirtaa ANZ pankkitililtamme rahat takaisin Suomeen ja lopettaa tili, niin johan oli monta mutkaa edessa. Ja kyseinen pankki viela mainostaa tekevansa pankkitoiminnasta yksinkertaista. Voisin vaittaa etta hieman harhaanjohtavaa mainontaa... No, eikohan niistakin mutkista viela selvita.
On ollut kylla ihanaa elaa oikeissa taloissa nama viimeiset kuukaudet, ei enaa tuo telttaelama niin paljoa houkuta. Laskeskelin tuossa, etta viime vuonna yovyimme teltassa 155 yota. Se on lahes puoli vuotta! Kylla yhdelle vuodelle ihan riittava maara. :)
Ilmat eivat viime paivina ole suosineet, joten viime tippaan jatetty surffauksen kokeilu jaa nyt sitten kokonaan kokeilematta. Ilmoitinkin Jonille, etta ainahan sita voi menna sitten kaymaan vaikkapa Hawajilla, jos oikein jaa harmittamaan ettei surffilaudoilla paasty aaltojen harjalle keikkumaan. Tosin nythan tuolla olis ollut aikamoiset aallot surffailla... Eilen oli koko Australian itarannikolla jopa tsunamivaroitus. Tsunami ei onneks tanne tullut, mutta tais se valitettavasti aikamoista tuhoa aiheuttaa muutamilla Tyynenmeren saarilla.
Jos naille viimeisille paiville oltaisiinkin toivottu auringonpaistetta vesisateen tilasta, niin itseasiassa viime viikon pilvinen keli oli oikein mukava, kun autonmyynti-ilmoituksia levitellessamme kiersimme ympari kaupunkia ja kaksi pitkaa paivaa istuimme autossa tai auton vieressa Kings Crossin backpacker-hostellien edustalla. Oikein kuuma saa olisi tehnyt tasta puuhasta erittain epamukavaa. Myytavia autoja oli vaan jonoksi asti ja ostajaehdokkaita huomattavasti vahemman. Vahaisista asiakkaista kilpailtiinkin sitten valilla jopa aika rumasti. Kylla siella oli haistettavissa aika epatoivoinen ilmapiiri... Monen pakun hinta romahti viikon aikana jopa 6000 dollarista reiluun 2000 dollariin. Kylla mekin muutama satanen pyyntihinnastamme pudotettiin, mutta eipa me kovin paljoa siita alunperinkaan yritetty edes saada. En tieda miten muille kavi, mutta lopulta Jiwwimme meni kaupaksi eraalle suomalaismiehelle, johon tutustuimme jo alkuvuodesta. Toivottavasti Jiwwi hyrraa hanenkin allaan aina toivottuun maaranpaahan saakka.
Ja kun auto oli saatu myydyksi oli aika ryhtya hoitamaan kaikkia muita virallisia asioita. Piti irtisanoa mm. autovakuutus, mika oli todella helppoa. Helppoa oli jopa taalla maksettuiden elakemaksujen saaminen rahana kateen. Voitteko uskoa? Mutta kun yritettiin siirtaa ANZ pankkitililtamme rahat takaisin Suomeen ja lopettaa tili, niin johan oli monta mutkaa edessa. Ja kyseinen pankki viela mainostaa tekevansa pankkitoiminnasta yksinkertaista. Voisin vaittaa etta hieman harhaanjohtavaa mainontaa... No, eikohan niistakin mutkista viela selvita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)