Pomppuliineja

Newtownin kamppamme oli kylla todellinen loyto. Kamppakaverit ovat mahtavia ja Newtown kaupunginosana on ihanteellinen, ilmeeltaan hieman ransistynyt ja retrohenkinen. Paikan asukkaat menevat sopivasti samaan muottiin ja kaduilla voikin kavella vastaan jos jonkinmoista kulkijaa. Tama mahdollisti myos viime sunnutaisen reisuumme kun paatimme lainata Lizin autoa ja lahtea ajamaan kohti pohjoista, josta loytyy useampiakin luonnonpuistoja. Niissa voi tavata kaikki Australian ainutlaatuisen luonnon erikoiset elaimet. Autoamme tosin ei hyvallakaan mielikuvituksella autoksi juuri voi mainostaa. Kaupunkiajon se viela jaksoi, mutta highwaylle paastessa kone alkoi keittaa. Asia oli kuitenkin tiedossa, joten ei siina muuta kuin annettiin ajoneuvon vahan huilata ja jatkettiin sitten matkaa. Alkuperainen ajatus oli ajaa 150 km Newcastleen asti, jonka lahella oppaskirjan mukaan piti jonkun villielainpuiston sijaita. Onneksi ei tarvinnut niin pitkalle ajaa vaan jo 65 km Sydenysta vastaan tuli Australia Walkabout Wildlife Park. Paikka oli mukavan pieni ja kaikki elaimet aivan lahietaisyydella. Muita vierailijoitakin vain noin 20 meidan lisaksi. Eivat taida kauheasti mainostaa itseaan kun ensimmainen kysymys oli mista me sinne oikein osasimme tulla. No, ei kylla ollut tarkoitus mennakaan, mutta sinne kuitenkin paadyttiin. Vihdoinkin paasimme nakemaan ja silittelemaan kenguruita, koaloita, vompatteja ja muita omituisia otuksia. Paikalla oli myos rangereita esittelemassa elaimia ja kertomassa faktoja. Kenguruita puistossa oli seitsemaa eri lajia, isoja ja ihan pienia, ja niiden lisaksi wallabeja ja yksi wallaroo. Isommat kengurut eivat olleet ihmisten laheisyydesta moksiskaan, mutta pienemmat olivat hieman saikympia. Niitakin paasi tosin jopa koskettamaan jos jaksoi odottaa. Vompatista tuli meidan suosikkimme, oli se niin veikea kaveri. Varsinkin kun rangeri otti 22 kiloisen otuksen syliinsa naytti se vielakin hellyttavammalta. Puitosta loytyi myos dingoja, emuja, erilaisia liskoja ja kaarmeita. Liskoista sinikieli on upean nakoinen, tosin pienempi kuin voisi luulla. Vain noin 30 cm pituinen. Valitettavasti sielta piti myos lahtea pois vaikka kuinka olisi tehnyt mieli pyoria kenguruiden seassa pidempaankin.

Eilen sitten sanottiin hyvastit Sydneylle seka kavereille Newtownissa. Viimeisena iltanamme muuten pidettiin pienet kinkerit. Damian (Lizin kaveri, jonka luona vierailimme) oli kaymassa ja taas saimme erittain tulista ruokaa. Chris kokkasi myos hieman miedommalla chililla, mutta ytya oli siinakin. Damian on muuten Sudanista eli selvisi sekin. Pitihan tulisuus taas jollain saada huuhdeltua, joten viinia ja olutta nautittiin. Seuraavaksi paivaksi Heli hommasikin itselleen melkoisen matkustusolon. Eika se viela riittanyt vaan kentalle paastyamme kerrottin, etta meidan lentomme on peruttu. Muutamille eri tiskeille ohjaamisen ja jonottamisen jalkeen meidat sijoitettiin Qantasin lennolle, joka lahti puoli tuntia alkuperaista JetStarin lentoamme myohemmin. Siina sitten vaihdoimme terminaalia ja odottelimme vahan lisaa paasimme koneeseen ja lento kestikin sitten vain 1,5 tuntia. Aluksi olimme ihmetelleet lentolippuihimme merkittya puolen tunnin lehtoaikaa, mutta perille paastyamme selvisi, etta Queenslandissa ei kayteta kesa-aikaa niinkuin muissa osavaltioissa. Eli matkasimme itaan ja siirsimme kelloja taaksepain.

Brisbanen lentokentalta olikin sitten autokyyti Redcliffeen (30 km pohjoiseen), jossa paasimme majoittumaan Helin sedan vaimon serkun luokse. Talo on iso ja kaupunki vaikuttaa ensisilmayksella viihtyisalta. Ranta on lahella ja Brisbaneenkin paasee junalla 40 minuutissa.

Viela hieman tietoa olutindeksista. Sen kayttokelpoisuutta taalla on vaikea arvioida, silla olut on muihin "elintarvikkeisiin" nahden kallista, mutta silti samoissa hinnoissa Suomen kanssa. Pubeissa olut on halpaa jos tilaa heti kannullisen, jugin, muuten saat pienen oluen eli schoonerin.

Ilman kenkia

Meilta kyseltiin voiko ne "seinillakiipeilijat" tappaa nyrkilla vai tarvitaanko jotain katta pidempaa. Suurin osa on ihan harmittomia, eika meidan makuuhuoneessa ole asustanut kuin yksi hamahakki katon rajassa, mutta iltaisin jos menet keittioon ja laitat sinne valot paalle, niin siella on menossa torakkabileet (valot muuten syttyy narusta vetamalla). Meista on nyt sitten tullut oikeita torakkametsastajia, kun ollaan yritetty ainakin isoimmat listia hengilta (isoimmat sellaisia sormen mittaisia). Ja voin kertoa, etta niiden murskaaminen on aika rankkaa puuhaa... Lisaksi takapihalla asuu yksi valtava hamahakki (tietaaksemme vaaraton). Se on rakentanut valtavan verkon pihan peralle, ja kaikki valttaa rikkomasta sita verkkoa, koska siita on vain hyotya, naapurin uima-altaan huokuttelemat moskiitot, kun jaa siihen satimeen.

Talla viikolla ollaan kayty leffassa, eika missa tahansa leffateatterissa, vaan IMAX-teatterissa, jossa on maailman isoin screeni (30x36m). Hetki meni, etta tottui siihen, aluksi tosiaan piti kaannella paata, etta naki koko nayton. Valitettavasti itse leffa ei ollut mikaan ihmeellinen, kaytiin nimittain katsomassa uusin Batman, The Dark Knight (suom. yonritari).

Saan vaihtelu on muuten taalla aika nopeaa. Aurinko paistaa pilvettomalta taivaalta ja yhtakkia taivas onkin taynna pilvia ja saattaa jopa vetta ripotella. Niin kavi tassa taas taannoin, kun paatimme menna rannalle. No, lokoilu jai lyhkaiseksi, mutta onneksi mentiin sinne silla Joni paatyi hengenpelastustehtaviin. Aallokko oli nimittain aika kova ja joltain pojalta loppui voimat kesken kaiken. Onneksi Joni oli lahettyvilla ja auttoi toisen miehen kanssa taman pojan takaisin rantaan. Puoli vuotta toissa S-joen uimahallilla, eika yhtaan pelastustehtavaa...

Myos eilen lahdettiin uhmaamaan saata, silla saatiedotus oli luvannut ukkosta, mutta kerrankin kavi tuuri ja aurinko paistoi koko paivan upeasti pilvettomalta taivaalta. Ajateltiin etta yhdella rannalla maakaaminen voisi olla pitkan paalle tylsaa, joten paatettiin vaeltaa rantapolkuja pitkin rannoilta toisille. Epaonneksi vain Helin varvastossut hajosi matkan alkupuolella eika mistaan matkan varelta loydetty kauppaa, josta olisi saanut uusia ostettua. Niinpa me sitten vuorotellen poltettiin jalkapohjiamme kuumalla kiveyksella ja kokeiltiin pomppia mattaalta toiselle. Mutta mahtavia oli maisemat matkan varrella ja upeita pienia rantoja loydettiin, jossa paasi vilvoittelemaan. Matkan varrella oli myos baareja, joihin meidan ilmaisolut ticketit kavi ja pitihan niissa poiketa. Viimeisin paikka oli vaan hieno yksityisclubi, johon mennaksemme meidan piti tayttaa vierailipassi. Sisalle paastiin, vaikka minulla ei ollut tosiaan edes kenkia...

Uusia kokemuksia ja takaiskuja

Nyt kun ollaan paremmin asetuttu kamppaamme Newtownissa ja paasty enemman tutustumaan kamppiksiimme, on koettu jo yhta ja toista. Tassa yhtena perjantaina istuttiin iltaa porukalla viinia ja olutta maistellen niin kaikessa tohinassa kannettava tipahti poydalta ja huonoksi onneksi meidan mp3-soittimemme oli siina kiinni. Tietysti soitin hajosi tuusan nuuskaksi, mutta kuin ihmeen kaupalla Chris (soittajapoika) sai kuin saikin kaiken musiikin palastettua tuhoutuneesta soittimesta pidellen sarkyneita osia yhdessa sormillaan! Musiikit on siis tallessa, mutta soitin pienina osina, joten uuden ostoon on lahdettava. (Vanha se soitin jo olikin joka tapauksessa.)

Samana iltana lahdettiin ensimmaiselle baarikierrokselle Newtownissa. Ensimmaisessa baarissa juotiin yhdet patkat, mutta jo seuraavan paikan ovella portsari ilmoitti, etta suomalainen on liian humalassa paastakseen sisaan?! Ilmeisisti kyseinen herrasmies ei ollut tutustunut suomalaiseen baarikulttuuriin. (En muuten ollut edes pahasti paissani.) Kyseinen paiva ei siis mennyt aivan putkeen kun samana paivana poltettiin nahkaamme rannalla (nyt jo paranemaan pain). Muuten kylla ihan kiva paiva.

Sunnuntaina sitten vietettiin iltaa Lizin (tytto Sydneysta) kaverin luona, jossa oli tupa taynna vieraita. Isanta kokkasi kotimaansa tapaan (jokin lahi-idan maa kaiketi, jai viela vahan epaselvaksi, mutta selvitetaan) todella tulista ruokaa ja sita oli runsaasti. Onneksi sattui olemaan olutta mukana, ettei suu palanut ihan vallan. (Vesi kuulemma vain pahentaa asiaa.) Paikalle kruisailtiin Lizin autolla, jota vuorotellen ajettiin, joten paastiin ekaa kertaa sompailemaan vasemmanpuoleiseen liikenteeseen (ja heti suurkaupungissa). Aluksi tuntui holmolta istua "vaaralla puolella" ja kayttaa vilkkua niin ikaan vaaralta puolelta. Automaattivaihteet sentaan tekivat ensikerrasta helpomman. Kaiken kaikkiaan hyvin tuo sujui ja sai ajattelemaan oman auton hankkimista. Hyvan saa jo 2000 dollarilla (1000e) Kun paikan paalle lopulta saavutiin, paikalla oli paljon porukkaa Englannista ja muita lahi-idasta? ja tietenkin meidan porukka: yksi aussi, yksi itavaltalainen ja kaksi suomalaista. Ruuan jalkeen keraannyttiin takapihalle, missa Chris ja yksi engelsmanneista soitti ja lauloi. Lopulta saimme naapurit hermostumaan ja suuntasimme kotiinpain. Heli ajoi yolla takaisin Newtowniin.

Muutoin olemmekin sitten kuluttaneet aikaa mm. vierailemalla Australia Museossa (suosittelemme kaikille, jotka joskus Sydneyssa kayvat), jossa oli naytilla jos vaikka mita. Ja kun odottelimme alkuviikosta avaamamme pankkitilin uusien korttien PIN-koodia paasivat kateisvarat pahasti hupenemaan, mutta emme antaneet sen lannistaa vaan suuntasimme kaupunkiin baarikierrokselle. Kierros tehtiin ilmaisia juomia juoden 9 dollaria (4,5e) taskussa. Free drink -kupongit olivat peraisin Great Aussie -hostellista, jossa majailimme pari yota ja kun niita on viela pino jaljella niin olisihan se synti ja hapea jattaa ne kayttamatta! Taalla on muuten sama systeemi baareissa kuin Suomessa, eli tilataan tiskilta. (Saksan malli on koettu jo kohtalokkaaksi suomalaiselle.)

Tahan kirjoitukseen ei nyt talla kertaa ole kuvia, koska tanaan melkein menetimme osan muistitikulla olevista kuvista. Tikulle oli nimittain paassyt virus ensimmaisen hostellimme tietokoneelta. Yritimme saada kuvia pelastettua Lizin lapparille, mutta siita ei tullut mitaan. Onneksi Chrisilla on Mac, johon ei Windowsiin suunnatut virukset pure, joten han sai pelastetuua kaikki kuvamme ja putsasi tikun viruksista. Jalleen kerran turvaiduimme Chrisin apuun. Tosin nyt ei heti uskalleta laittaa tikkuamme vieraaseen koneeseen, silla kirjoitamme tata 7 elevenissa (elintarvikepuoti). Kampassamme oli toimiva nettiyhteys ennen kuin muutimme, mutta yllattaen se suljettiin samana paivana kuin me saavuimme sinne. Lasku oli unohdettu maksaa ja yhteytta ei saada uudestaan paalle koska henkilo, joka nettisopimuksen joskun muinoin on tehnyt, on jo takaisin kotimaassaan hollannissa! Hitto soikoon, miten nettiyhtio kuvittelee meidan saavaan kyseiseen kaveriin yhteytta. Uutta operaattori etsitaankin parhaillaa... Onneksi kuvat sentaan ovat tallella ja niita laitetaan lisaa heti kun taas uskalletaan.

Ihmisia ja elaimia

Muutettiin sitten tiistaina uuteen asuntoon. Ilmoitettiin vain oven avaajalle, etta me muutetaan tanne nyt. Tilanne suoraan Kummelista. Heti selvisi, etta kaikki kamppikset eivat olekaan tyttoja vaan joukossa on yksi pitkatukkainen kitaristipoika Itavallasta. Saadaan kuunnella kun kaveri harjoittelee olohuoneessa kitaran kanssa ja laulaa omia biisejaan. Eika todellakaan mitaan korvia vihlovaa jodlausta vaan kaveri kuulostaa erittain hyvalta. Muitakin kamppiksia on, mutta ne ovat vahan pienempia ja melko rumia. Niilla on myos taipumus kiipeilla seinilla. Ihmiskamppikset sen sijaan ovat takalaiseen tapaan rentoja ja mukavia.

Tassa yhtena paivana kaytiin katsastamassa Sydneyn Aquarium. Odottettiin nakevamme isoja haita, mutta suurimmat olivat maksimissaan kolme metrisia. Tosin iloisena yllatyksena eraassa altaassa polski kaksi veikeaa vesinokkaelainta. Melkoinen tohina kaveruksilla oli paalla. Aivan ihastuttavia otuksia. Sympatiaa herattivat myos dugongit eli merilehmat. Isoja ja hellyttavia.

Rannoillakin tuli taas vierailtua ja todennettua Australian armoton aurinko. Ruumista on nyt grillattu siihen malliin, etta ei viitsi rannalle lahipaivina lahtea. Meren aalloissa uiminen on silti aivan ylivetoa puuhaa.


Kaytiin myos vahan risteilemassa Sydneyn lahdessa ja otettiin paljon kuvia merelta pain. Laitetaan tahan viela yksi kuva maisemista, missa talla hetkella elellaan.

P.S. Tarkea asia suomalaiselle pojalle. Takalainen maito on muuten ihan normaalia, mutta nama polvastit lykkaavat sekaan sokeria. Rupeaa kuitenkin tottumaan siihen kunhan muistaa kaupassa tarkistaa kuinka paljon sokeria kyseinen maito sisaltaa ja valitsee vahiten sokeroidun tuotteen. Eraan ranskalaisen kohtalotoverin sanat suoraan jaakaapista siemaistun aamuisen maitohorpyn jalkeen olivat kovin osuvat; "Sugary shit!"

Virallista ja vahemman virallista

Viikon virallista osuutta lahdettiin hoitamaan toissapaivana eri virastoihin. Tosin ensimmainen oli turha reissu vanhentuneen tiedon takia (viisumitarraa ei enaa tarvita passiin), toista virastoa ei loydetty vanhentuneen osoitteen takia (veronumeroa pitaa siis hankkia myohemmin). Yksi asia sentaan tuli hoidettua kun pankkitili saatiin avattua.

Virallisen osuuden jalkeen piti lahtea lepuuttamaan jaseniaan aurinkorannalle (puolen tunnin matka hostellilta). Vaihdettiin samalla hostellia pariksi yoksi, tosin ihan naapuriin parin talon paahan. Taalla ollaan oltu nyt ne kaksi yota kahdeksan hengen huoneessa. Helia lukuun ottamatta kaikki muut ovat olleet poikia. Rannalle mennessa aurinko paistoi ja tyynivaltameri aaltoili mukavasti, mutta parin tunnin lekottelun jalkeen tuli lahto kun taivas meni uhkaavasti pilveen. Eipa tuo haittaa kun loppuviikoksi on luvattu 30-40 astetta lamminta.


Eilen aamulla lahdettiin paivaretkelle Blue Mountainsille. Esitteessa luvattiin, etta nakisimme villeja kenguruita luonnonpuistossa, mutta eipa niita nakynyt yhtaan, eika kyseessa ollut edes luonnonpuisto vaan leirintaalue ja kaikki mita nahtiin oli pari isoa muurahaista ja vompatin paskaa polulla. Loppureissu sujuikin ihan hyvin ja Blue Mountains nayttaytyi meille koko komeudessaan. Paiva kului vuorilla ja sademetsassa kavellessa ja maisemia ihaillessa, talla kertaa ihan oikeassa luonnonpuistossa.

Pienta lisaysta hintatasoon. Taalla autoilu kannattaa, silla bensa on puolet halvempaa ja verot murto-osa Suomen vastaavista. (Tosin missa nyt ei verot olisi Suomea alempia?)

Ensimmaiset paivat

Ollaan oltu Sydneyssa nyt kaksi paivaa, (tasta hemmetin nappaimistosta ei loydy aata eika oota) aluksi olo oli kuin juuri puusta pudonneella. Oli todella epavarma olo, kun rinkat selassa vaellettiin ilman karttaa pilvenpiirtajien keskella. Ihmeteltiin maailman menoa kun aikaa oli ennen hostelille kirjautumista. Tuli heti kaytya kuuluisassa satamassa ja kuvattua itsensa silta ja oopperatalo taustana (niinhan kaikki tekee). Aikaero taisi tuntua kun piti perille paastya ottaa neljan tunnin paikkarit.

Paikkareiden jalkeen oltiin taas iskussa ja Heli bongasikin ilmoituksen vuokrahuoneesta, josta soitimme ja sovimme tapaamisen seuraavaksi paivaksi, samaan syssyyn tuli sitten hankittua prepayd. Tanaan aamulla kaytiin katsomassa huonetta ja paatettiin ottaa se pariksi viikoksi (puolet halvempaa kuin hostelli). Alue vaikutti mielyttavalta ja samassa talossa majailee kolme tyttoa eri puolilta maailmaa. Eli grillibileita odotellessa. Nykyinen hostellimme puolestaan on vain muutaman junapysakin paassa keskustasta, alueella, joka on Sydneyn punaiset lyhdyt, Soho ja Reeperbahn. Voi siis kuvitella, etta yo ei ollut rauhallisimmasta paasta, kun kaksi vasynytta matkalaista koitti uinua. Taalla kuitenkin vietetaan viela muutama yo ennen kuin vuokrahuone vapautuu.

Ennen matkaa moni kyseli meilta millainen hintataso Australiassa oikein on. Nyt pystytaan antamaan jo jotain informaatiota halukkaille. Ruoka on halvempaa, eilen kaytiin ulkona syomassa hyvat ruuat ja viinit paalle yhteensa 35 euroa. Samoin asuminen on hieman halvempaa kuin Suomessa. Luultiin, etta kampaajat ym palvelut olisivat paljon kalliimpia taalla pain maailmaa, mutta tanaan nahtiin ilmoitus, etta miesten hiustenleikkuu maksaisi vain 7 euroa. Kaljaindeksia ei viela voida hyodyntaa liian vahaisen kokemuksen vuoksi, asiaan palataan myohemmin.

Kaunista taalla on ja lamminta. Ensimmaiset rusketusrajat tuli jo hankittua puistossa lueskellessa.

Viikko aikaa

Reissuun aikaa vajaa viikko. Kämpän avaimet on luovutettu ja työpaikoilla on sanottu heiheit työkavereille. Tuntuu epätodelliselta aloittaa uusi vuosi asunnottomana ja työttömänä, kaikki tarpeellinen vain rinkkaan pakattuna. Tarkasti on koitettu miettiä mitä kaikkea sitä saattaa tarvita kahdeksan kuukauden aikana ja todennäköisesti mukana on liikaa tavaraa.

Vielä on edessä ystävien ja perheiden hyvästelyt. Kun ajattelee ettei näe rakkaitaan pitkään aikaan täytyy miettiä, että kyllä se aika menee nopeasti ja kohta taas nähdään. Aika ei tunnu niin pitkältä kun suunnitellaan mitä ensi syksynä yhdessä tehdään. Toisaalta tuntuu haikealta jättää kaikki tuttu taakse ja lähteä toiselle puolelle maapalloa, mutta toisaalta välillä on hetkiä jolloin ei muuta toivokkaan kuin, että pääsisi jo lähtemään Suomesta. Kohta päästään, kuume sen kuin nousee.