Villielainpuistoissa

Australia on taynna villielainpuistoja ja tottakai me elainrakkaina ihmisina mennaan kaymaan jokaisessa. Ensimmaisesta kokemuksesta lahelta Sydneyta me kirjoitimmekin pitkan patkan tanne blogiin. Se oli ihan alyttoman kallis nain jalkikateen ajateltuna, mutta se oli taydellinen kokemus ekaksi kerraksi, koska koko puistossa oli sina paivana vain noin 20 ihmista, joten rangerit kavivat pyytamassa aina kaikki paikalle, kun jotain kiinnostavaa jossain tapahtui.

Seuraava paikka olikin sitten huomattavasti isompi, kun Brisbanen lahella mentiin krokotiilimetsastaja Steve Irwinin perustamaan Australia Zoohon. Taas oli hinta hirvittava (52 dollaria eli noin 26 euroa) mutta olihan puistolla kokoa ja nakoa. Alligaattoreita, yllatys yllatys, oli montaa eri sorttia, tosin meidan mielesta ne kaikki naytti ihan samoilta ja olivat ne aika tylsia tuijoteltavia, koska eipa ne muuta tee kuin makaa paikallaan.

Phillip Islandilla tykattiin paikallisesta puistosta suunnattomasti, koska kulkiessa pellettipussin kanssa puistossa kengurut ja wallabit loikkivat suoraa luoksesi syomaan kadestasi. Tosin siella vaelteli vapaana myos emut, jotka ovat ehka karmeimpia elaimia ikina. Pelottavia, eika tunteeni niita kohtaan yhtaan lammennyt siita, etta yksi niista nokkasi minua kateen ja sen jalkeen varasti pellettipussini.

Mieleenpainuvin kokemus oli eilen, kun jalleen kerran eksyimme villielainpuistoon, nyt Adelaide Hillilla lahella Adelaidea. Puisto oli sopivasti yopymispaikkamme vieressa, etta ei sita malttanut jattaa valista. Hinta oli vain 13 dollaria, eli 8 euroa. Vuosimaksukin oli vain 40 dollaria, 20 euroa, eli halvempi kuin Australia Zoon sisaanpaasy. Taalla myos emut olivat omassa aitauksessaan, eli kenguruiden ja wallabien syottaminen oli huomattavasti mukavenpaa. Ja taalla South Australiassa ei ole kieltoja koaloiden sylissa pitamiseen niinkuin itarannikolla, joten saimme eilen pitaa koaloita sylissa. On ne vaan niin sopoja elaimia.

Onneksi osa villielainpuistoista on myos ilmaisia. Newcastlesta ja Mt Gambierista ollaan ainakin loydetty sellaisia. Parhainpia kokemuksia on tietysti aina, kun luonnossa liikkuessa nahdaan villeja elaimia ja onneksi taalla nakee lahes joka kerta ainakin jonkin elaimen. Ja kaikista parasta on se, etta kaarmeet ja hamahakit ovat pysyneet piilossa.