Uusi-Seelanti valloitettu

Kaytiin ajamassa Dunedinissa maailman jyrkin katu ylos ja alskin se oli tultava. Oli sitten meinaan jyrkka! Ylos ajaessa tuntui, etta kohta mennaan katon kautta ympari ja alas tullessa naytti, etta tie katoaa tyhjyyteen. Hienoa touhua. Ihmeteltiin vain, etta mitenkahan kadun varrella asuvat piruparat paasevat talvisin kotiinsa?

Paratiisi maan paalla loytyi talla kertaa Tunnel Beachilta, jonne paasi vain kallioon louhittua tunnelia pitkin laskeutumalla. Olimme onnekkaita kun saimme rannan kokonaan itsellemme vahaksi aikaa ja aurinkokin paistoi eika tuullut yhtaan. Muutamina viime paivina ollaan saatu kulkea jopa t-paidassa ja shortseissa. Auringon laskiessa tosin on taas jaatavan kylma.




Hyva saa suosi myos kun teimme kenties hienoimman jutun koko matkalla. (Skydive ja bungy olivat jotain ihan muuta.) Aina kun paasee lahelle luontoa ja kokemaan jotain ainutlaatuista niin se saa unohtamaan kaiken muun. Paasimme nimittain uimaan delffiinien kanssa. Maailman harvinaisimpien ja pienimpien Hector-delffiinien kanssa lahella Akaroaa. Meilla kavi viela erityisen hyva saka kun loysimme kuuden delffiinin parven joiden kanssa sitten pulahdimme hyiseen veteen. Naputtelimme kivilla aania vedenalla ja delffiinit olivat erittain uteliaita ja uivat aivan vieresta. Helista tuli todellinen delffiinikuiskaaja silla ne kiersivat Helia ympari ja menivat aina ensimmaisena hanen luokseen. 40 minuuttia vietimme kylmassa vedessa ja se tuntui aivan liian lyhyelta ajalta viettaa naiden upeiden elainten kanssa.


Akaroa oli mukava pikkukyla, josta loytyi paljon taidegallerioita seka viihtyisia ravintoloita ja kahviloita. Akaroa sijaitsee pienella niemimaalla ja on ymparoity korkeilla kukkuloilla, joiden laelle ajoimme yopymaan. Saimme siis yksityisen yopaikan nakoalalla. Auringon mennessa mailleen olimmekin sitten kokonaan pilvessa. Seuraava aamu toi jalleen automurheita kun toinen eturengas oli tussuna. No eipa hatia. Varovaisesti tultiin alas kukkuloilta ja kylan ainoa autokorjaamo hoiti homman puolessa tunnissa ja edullisesti ilman kuittia.

Kun ajoimme aivan Uuden-Seelannin etelarannikkoa (kannattaa harkita tarkkaan lahteeko etelanlomalle silla siella on kylma!) niin pysahdyimme paikkaan nimelta Cannibal Bay Sielta loysimme merileijonia, joita kyseisessa lahdelmassa pitaisi asustella. Kun niita laksimme etsimaan (eskimoiksi naamioituneina) niin toivoimme nakevamme edes vilahduksen. Hetken matkaa rantaa kaveltyamme huomasimme jonkun suuren moykyn rannalla. Menimme lahemmas ja luulin jo, etta lehma on tullut rannalle makoilemaan. Miksi ihmeessa? Ei ollut lehma vaan valtava merileijona uros, joka nukkui reporankana rannalla. Ei menty ihan kauhean lahelle. (Ehka turhankin lahelle kuitenkin.) Tuurimme jatkui silla naimme lisaksi emon poikasensa kanssa telmivan rantavedessa. Kannatti siis hetki hytista tuulisella rannalla.


Nyt olemme jo reissun viimeisessa maaranpaassa Christchurchissa, josta lennamme ylihuomenna Sydneyhyn. Aurinko paistaa ulkona ja meita odottaa tanaan viela Kornin pesu ja siivous palautusta varten seka illalla viela palkitsemme itsemme onnistuneesta saastojen tuhlaamisesta menemalla teatteriin katsomaan musikaalikomediaa. Huomenna jannitetaan sitten saadaanko me Wickedilta parin paivan vuokra takaisin niinkuin lupasivat.


Kuvassa Christchurchsin noita, joka paasaa kirkon edessa paivittain ja kaupunki vielaa maksaa sille palkkaa.