Auton hankinta

Auton ostaminen Australiassa ei olekaan niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella. Viime viikolla saimme kokeamusta byrokratiasta joka paihittaa jopa Suomen papereiden sekaamisen. Australia on iso maa, joten auton hankinta on melkeimpa valttamatonta jos haluaa kokea sen suuruuden ja nahda paikat joihin ei ole muuta kuljetusta. Olimme suunnitelleet auton hankkimista jo ennen matkaa ja hiukan ajatusta kypsyteltyamme paatimme ryhtya toimeen.

Viikko sitten maanantaina Redcliffen paikallinen suomalaisyhteiso kokoontui joka kuukautiselle tapaamiselleen merenrannalle. Oli hiukan kummallista tavata paljon suomalaisia kun kolmeen viikkoon ei ollut kovin montaa nakynyt. Tuli kylla heti kotoinen ja hyvin suomalainen olo. Muutenkin suomalaisuus nakyy nyt kun asumme suomalaisessa talossa; on syoty karjalanpiirakoita munavoilla, puhuttu suomea ja saunottu alakerran saunassa. Rannassa sitten tutustuttiin paikallisiin suomalaisiin ja erityisesti 50 vuotta maassa asuneeseen Paavoon joka heti autonostohankkeista kuultuaan tarjoutui lahtemaan kanssamme autokaupoille. Tottakai suostuimme ja han kutsui meidat kotiinsa vierailulle seuraavaksi paivaksi ja samalla voisimme kiertaa laheiset autokaupat. Tiistaina siis alkoi varsinainen autonmetsastys. Kiersimme monia paikkoja kysellen halpoja mutta hyvakuntoisia autoja. (Voitte kuvitella, etta sellaisia ei aivan heti loydykaan.) Kun mitaan oikeanlaista ei loytynyt kaytiin valilla kahvittelemassa. Edellisella viikolla olimme pistaneet merkille jo yhden 93 Ford Falconin joka sopi meidan hintahaarukkaamme ja naytti ihan hyvakuntoiselta, joten paatimme lahtea viela sita katsomaan. Paikalle saavuttaessa pihan portit olivat kiinni ja mainoskyltissa myyjan numero. Soitettuamme ja kerrottuamme kiinnostuksemme pihalla olevaan autoon, karautti myyja paikalle vartissa. Siina sitten kauppaa hierottiin ja autoa syynattiin. Kayntiin se ei lahtenyt koska akku oli tyhjentynyt, joten sovimme palaavamme parin tunnin paasta kun myyja olisi vaihtanut uuden akun ja hoitanut muut hommansa. Palattuamme tehtiin lisaa kauppoja ja tuumattiin, etta tassa voisi nyt olla meille sopiva auto. Tosin hieman turhankin iso 6 sylinterinen 4 litrainen moottori. Lopulta sitten koeajettiin ja tasainen oli kyyti. Paatimme ostaa siita itsellemme auton ja sovimme tulevamme seuraavana aamuna rahojen kanssa paikalle.

Auton ostoon sisaltyy loputon maara paperityota ja niiden kanssa paasimme askartelemaan keskiviikkoaamuna. Auton papereihin kuuluu todistus tiekelpoisuudesta, todistus siita, etta se ei ole varastettu tai velallinen (pankin), rekisterointitodistus seka lukematon maara muita papereita, joiden tarkoitusta emme tarkemmin tieda. Ostaakseen auton Queenslandista (tai jostain muusta osavaltiosta) tulee todistaa asuvansa kyseisessa paikassa. Tahan tarkoitukseen tarvitaan joko todistus vuokranmaksusta tai sitten virallinen lomake siita, etta asustaa jonkun nurkissa. Joten, aamulla kun olimme selvitelleet kaikki autoon liittyvat paperit ja latoneet 2000 dollaria poytaan, lahdimme myyjan kanssa rekisterointitoimistoon. Siella piti esittaa kolme henkilollisyystodistusta, passi, luottokortti seka pankkikortti (jostain syysta toditeeksi ei kelvannut Suomen eika myoskaan kansainvalinen ajokortti). Lisaksi tama virallinen paperi siita, etta asumme Helin sedan vaimon serkun luona. Hanen piti viela se todistaa ja allekirjoittaa tama virallinen paperi. Mutta, koska Anneli oli sina paivana poissa eika nain ollen voinut todistusta kirjoittaa, jouduimme poistumaan ja luovuttamaan auton takaisin myyjalle. Jalleen ladottiin 2000 taalaa poytaan, talla kertaa olimme saajapuolella. Sovimme (jalleen kerran) myyjan kanssa tapaamisen seuraavaksi aamuksi, jolloin olisimme saaneet puuttuvan todistuksen kuntoon.

Toiveikkaana lahdimme seuraavana aamuna ostamaan autoamme uudelleen. Johan olimme edellispaivana tunnin ajan sen omistaneet. Hetken odoteltuamme karauttaa myyja paikalle ja ilmoittaa, etta automme moottori oli edellisiltana keittanyt yli ja oli nyt korjaamolla. Tama oli kuulemma tapahtunut melkein heti kun olimme edellispaivana hypanneet pois kyydista. Ensimmainen ajatus oli, etta hitto mika saka kun ei jaanyt meidan kasiin, mutta myyjan selittelyt kavivat aina vain epamaaraisemmiksi ja auto kuulemma olisi korjaamolla monta viikkoa eika hanella ollut meille mitaan muutakaan autoa myytavaksi. Kaikesta paistoi lapi, ettei kyseyinen englantilaisherrasmies halunnut romuaan enaa meille myyda. Tietenkin otti paahan oikein kovasti kun jo kerran olimme auton ostaneet. Paatimme, etta kyseinen auto ei ollut meita varten ja hieman tunteita jaahdyteltyamme otimme auton lainaan ja lahdimme kiertamaan kauppoja uudelleen.

Muutamaa autoa koeajettiin ja paljon taas kierrettiin ja lopulta eksyimme pihalle, jossa oli myynnissa kalliimman puoleisia maastureita ja henkiloautoja. Olimme jo paattaneet lahtea muualle kun toimistosta syoksyi myyja kysymaan tarvitsemmeko apua. Kerroin, etta etsimme halpaa 2-3 tonnin autoa, ei taida taalta loytya? Mutta kuinka ollakaan oli han juuri edellispaivana vaihtanut 91 Honda Accordin. Auto naytti heti todella lupaavalta, ei ollenkaan silta kuin kaikki Fordin ruoskat joita olimme katselleet. Lisaksi auto oli valmiiksi rekisterissa. Kun olimme kiinnostuneita soitti myyja samantien mekaanikolle joka tarkasti auton ja vaihtoi muutaman osan. Kavimme viela koeajolla ja paatimme ostaa siita hyvakuntoisen Hondan. Kavimme viela myyjan pyynnosta rekisterointitoimistossa kyselemassa voisimmeko saada asiakasnumeron auton ostoa varten. No, emme tietenkaan silla meilta odotetusti puuttui jos jonkin moista paperia.

Seuraavana paivana myyja tuli hakemaan meidat ja auto odotti pihassa pestyna, paremmat renkaat alla. Talla kertaa menimme myyjan vaimon kanssa yhdessa rekisterointitoimistoon ja pienen ihmettelyn ja papereiden siirtelyn jalkeen selvisimme paperisodasta voittajina. Auto on tarkoituksiimme aivan loistava 2 litarainen, automaatti, ilmastointi, vahakulutuksinen (8,5l/100km), kaikin puolin siisti. Hinnaksi tuli varaosien, renkaiden, toiden ja paperiensiirtelymaksujen jalkeen 2200 dollaria (1100 euroa). Tuollaisella summalla ei Suomesta saa yhtaan mitaan, jota voisi autoksi kutsua.


Kylla vaan oli hienoa lahtea ajamaan omaa autoa ja kerrankin tuntui, etta onni suosii rohkeaa (ja pitkapinnaista). Nyt kun olimme onnellisia autonomistajia oli vuorossa viela yksi virallinen osuus ennen koeajelua Gold Coastille, autovakuutus. Kaikeksi ihmetykseksi se sujui ilman sen suurempaa draamaa ja saimme Hondamme vakuutettua pahan varalle. Sitten otimme suunnaksi kultarannikon, joka sijaitsee noin 80 km Brisbanesta etelaan. Pahaksi onneksi olimme Brisbanen kohdalla hieman neljan jalkeen, joten juutuimme ruuhkaan vajaaksi tunniksi. Siita eteenpain matka sujui joutuisasti kun kaytossa oli kolmesta neljaan kaistaa. Kun sitten perille paastiin oli kello kuitenkin jo niin paljon, etta ei huvittanut enaa samana paivana ajaa takaisin, paatimme jaada yoksi Surfers Paradiseen. Loysimme upean hotellin ja saimme viimeisen vapaan huoneen; olohuone, keittio, iso parveke uima-altaalle pain, makuuhuone king size vuoteella, kylpyamme... Pitkan ja paikoin ahdistavan viikon jalkeen alkoi tuntua silta, etta elama jalleen hymyilee. Nautimme lampimasta illasta uima-altaalla ja erittain kuumassa porealtaassa (taytyi olla kuumaa koska Heliakin hirvitti). Yritimme myos koeajaa hotellin hoyryhuonetta, jota saunaksikin vaitettiin, mutta huone oli jaakylma, eika seinassa olevasta napista tapahtunut mitaan. Nappia painamalla "saunan" oli tarkoitus lammeta kymmenessa minuutissa. Taysin tyhja arpa. Asia meita kuitenkin lahinna hymyilytti. Seuraava aamu aloitettiin urheilullisesti pelaamalla tennista hotellin kentalla paljain jaloin (ei ollut mukana kuin varvastossut). Yhden eran tennismestaruus ratkesi Helin eduksi lukemin 6-4. Pirtean aamun jalkeen paasimme nauttimaan kultarannikon 20 kilometria kasittavista rannoista. Eipa voi muuta sanoa kuin, etta meressa uimisesta ei voi saada tarpeekseen. Vesi on alyttoman lamminta ja ilma viela lampimampaa. Aalloilla ratsastellessa menee halposti tuntikin yhteen soittoon vedessa. Ja nyt kun meilla on auto, niin hommasimme tanaan bodyboardin, joka on surfilautaa pienempi ja tarkoitettu vatsallaan lautailuun. Ei malta odottaa, etta paasee sita testaamaan.

Suunnitelmissa on jatkaa kohta matkaa. Ainoa kysymys on mihin tassa voi jatkaa silla pohjoisessa on pahimmat tulvat miesmuistiin ja etelassa riehuu metsapaloja (bushfire), jotka ovat vaatineet jo useita ihmishenkia. Pohjoisesta on uutisoitu muunmuassa tapahtuma, jossa Cairnsissa ollut reppureissaaja kertoi krokotiilin uiskennelleen hotellinsa aulassa. Tanaan on uutisoitu krokotiilin syoneen yhden ihmisen. Talla hetkella me olemme taysin turvallisella alueella, mutta jos johonkin aiotaan lahtea on vaistamatta suunnattava joko pohjoiseen tai etelaan silla lannessa ei ole muuta kuin aavikkoa. Taman hetkisena suunnitelmana on lahtea kohti Etela-Australiaa.

Lopuksi viela hiukan Australiatietoutta. Tarun mukaan kapteeni James Cook kysyi eraalta alkuasukkaalta, mika tuo omituinen loikkiva otus on. "Kenguru", hanelle vastattiin. Cook valitti taman tiedon oikopaata koko muulle maailmalle. Vasta paljon myohemmin saatiin selville, etta sana kangaroo tarkoitti alkuasukkaiden kielessa "En tieda".