Vesimeloneja jäämme kaipaamaan

Tämä oli sitten viimeinen työviikko. Aika tyhjillään pellot alkoivat olemaankin, välillä käveltiin pitkiä matkoja ilman mitään poimittavaa. Onneksi tällä viikolla ei ole ollut niin kuuma kuin aikaisemmilla viikoilla, taivas on toisinaan ollut jopa pilvessä ja alkuviikosta satoi vettä yhden aamun ajan. Vesisade oli erittäin virkistävää, sillä sen jälkeen oli niin paljon helpompi hengittää. Täällä kun on riehunnut pölymyrsky koko meidän Inghamissa olo ajan. Uutisissa kerrottiin, että itärannikon yllä leijailli pahimmillaan noin 40 miljoonaa tonnia pölyä. Toisinaan ei edes erottanut lähistöllä olevia vuoria harmaasta taivaasta. Ja koska tässä maassa pidetään aina ikkunoita auki, voitte uskoa, että pöydänpintojen pesu on ollut jokapäiväistä. Lähes kaikki tapaamistani paikallista naisista ovat reilusti sanoneet, että eivät aio edes yrittää siivota ennenkuin tämä pöly on kokonaan kadonnut.

Joni jo tossa edellisessä blogissa, kehui meidän pomomme maasta taivaisiin ja ei voi muuta kuin olla samaa mieltä. Pomo perheineen ja ystäväperheensä kanssa vei meidät uudestaan harrastamaan vesiurheilua. Me Jonin kanssa tahdottiin taas toki kokeilla kaikkea mahdollista, tällä kertaa saksalaiset työtoverimme tyytyväivät vain katselijan rooliin. Vesisuksilla ei kaaduttu kumpikaan kertaakaan, joten ensimmäisen välineen jälkeen oli vielä hiuksetkin kuivina. Nyt kokeiltiin jopa hioa hieman tekniikkaakin ja Jonilla lähti sujumaan oikein mallikkaasti. Mun meno tais muutamia pieniä hetkiä lukuunottamatta olla yhä lähinnä perässä roikkumista. Mutta polvilaudoilla pääsin sitten oikein loistamaan ja tein muutaman todella komean tempunkin, mm. pyörähdin menemään takaperin ja tein 360 asteen käännöksiä. Lopuksi päätettiin pitää vielä kunnolla hauskaa, joten mentiin molemmat yhtäaikaa tämän pyöreän kumilautan päälle, tarkoituksena siis yrittää tiputtaa toinen kyydistä. Meno oli aluksi aika maltillista, joten nostin peukalon ylös vauhdin lisäämisen merkiksi. Joni kertoi jälkeenpäin että oli nähnyt, kuinka veneessä olevat pojat olivat katsoneet merkittävästi toisiaan ja sen jälkeen molempien naamalle oli levennyt iso hymy. Ja sitten vauhtia tulikin oikein reippaasti lisää, siihen lisäksi vielä terävä käännös, niin voitte arvata miten meille kävi. Molemmat lennettiin kunnon kaaressa muutamalla pyörähdyksellä veteen. Sitten vaan kivuttiin uudestaan kyytiin ja taisteltiin kyydissä pysymisen kanssa seuraavaan ilmalentoon saakka. Ehdottomasti hauskin vekotin ikinä! Joni kuvaili yhtä ilmalentoaan sanoin: jäykkä jöpökkä suorinvartaloin kerien. Siitä voitte päätellä aika paljon. Ihme kyllä suurempaa lihaskipua ei ilmennyt seuraavina päivinä, ehkä meidän kroppa on vieläkin shokissa.




Saimme vinkin, että radio kannattaa avata sunnuntai iltaisin viiden tienoilla, kun eräs maanlaajuinen radioasema lähettää suomiuutisia suloisella suomen kielellä. Juontajan suomen lukutaidoissa olisi kyllä hieman parantamisen varaa, mutta äijä kyllä osaa paikata virheitään loistavasti ja heittää huvittavia välikommentteja lukemisiinsa uutisiin. Ohjelmalle saa nauraa välillä aika mojovastikin. Valitettavasti meillä ei ole radiota muutakuin autossa, joten aukun tyhjenemisen pelossa koko ohjelmaa ei olla vielä koskaan kuunneltu. En kyllä tiiä riittäiskö huumorintaju edes koko ohjelman kuuntelemiseen, ohjelma kun on ainakin musiikkitarjonnan puolesta suunnattu huomattavasti vanhemmalle ikäpolvelle. Tuoreinta musiikkia on ollut Essi Vuorelan esittämä Naimisiin kappale. Tiedättehän tämän “me mennään naimisiin ensiviikon lauantaina...” Ja uskomattomin kappale valinta on tähän mennessä ollut Daika daika duu niminen kappale, jossa neekeripoika palloilee viidakossa. Silloin ei tienyt kyllä itkeäkö vai nauraa.

Australian valtio muuten tykkää suomalaisista - ainakin saksalaisia enemmän. Joni tarvitsi tehosterokotuksen ja koska sellaista lääkärissä käyntiä me ei pystytä veloittamaan vakuutusyhtiöltä, tahdottiin toki päästä mahdollisimman halvalla. Ilman Medicare-korttia (australian vastine kela-kortille) oltaisiin jouduttu maksaa lähes tuplahinta, joten reippaina marssittiin selvittämään saataisiinko me tälläinen kortti. Ja sehän onnistui yllättävän helposti ja ilmaiseksi. Ainoastaan se, että se yleensä pitäisi hakea kolmen ensimmäisen maassaolo kuukauden aikana, tuotti virkailijalle muutaman ylimääräisen puhelinsoiton. Suositeltiin seuraavana päivänä saksalaisille työtovereillemme kortin hankkimista, mutta heilleppä sanottiinkin ei oota. Virkailija oli vain katsonut koneelta, että suomalaisille tämä kortti kyllä myönnetään, mutta ei saksalaisille. Reilua touhua.

Reilua touhua ei ole myöskään paikallisissa ruokamarketeissa. Australiassa on kaksi suurta ketjua, joiden ruokakaupat löytyvät jokaisesta kaupungista, Coles ja Woolworths. Suomen Citymarket ja Prisma toisin sanoen. Vielä ei olla kummankaan liikkeen kanta-asiakaskorttia hankittu, mutta pääsääntöisesti ollaan suosittu Colesia. Molemmilla liikkeillä on myös omat tuotemerkit, jotka ovat yleensä halvempia kuin muiden tuotteet, vähän niinkuin suomessa Pirkka. Coles on vaan mennyt tässäkin asteen verran pidemmälle ja pistänyt hyllyilleen kaksi omaa tuotemerkkiä You´ll love Coles ja Smart Buy. Tuotteet ovat täsmälleen samanlaisia, ainoastaan Smart Buy:n tuotteet on pakattu valkoiseen pahviin tai pakettiin ja päällä lukee vain tuotteen nimi ja You´ll love Coles:n tuotepaketit taas täynnä tekstiä ja kuvia. Niin ja on niissä toinenkin ero, nimittäin hinta. You´ll love Coles on välillä ihan törkeän paljon kalliinpi, eikä siinä ole mitään muuta eroa kuin se etiketti. Silti hölmöjen aussejen ruokakärrystä yleensä löytyy se kalliinpi vaihtoehto. Täällä muuten tottuu liian hyvää ruokakaupoissa, sillä myyjä pakkaa ostoksesi. Tulee olemaan kulttuurishokki, kun palataan takaisin Suomeen.

Ja useisiin kyselyihin vastatakseni, Suomeen paluupäivä ei ole vieläkään tiedossa. Tällä hetkellä eteenpäin tiedetään sen verran, että enää kaksi yötä vietetään omassa asunnossa ja sen jälkeen palataan tien päälle. Eli tavaroiden pakkaus on tämän viikonlopun ohjelmana. Ja tänä iltana nautitaan vielä pomon perheen ystävällisyydestä, sillä he kutsuivat koko työporukan grillibileisiin luoksensa. Mahtavaa väkeä.