Ympyrä sulkeutuu

Oli sitten hilkulla, ettei tama blogi olisi jaanyt julkaisematta. Tassa toissailtana meidan surkeaksi hankinnaksi osoittautunut Dell-kannettava sanoi sopimuksensa irti ja paatti jumiutua 'beyond the point of repair' niinkuin saimme oppia asiantuntijoilta. Emolevy kuoli pois, mutta onneksi taas oli kontakteja ja Paavon tuttu on tietokonehemmo ja han sai pelastettua kaikki tiedostomme kovalevylta. Ja kun sanon, etta kuoli, niin kirjaimellisesti nain tapahtui. Koneessa ei ollut henkea enaan edes boottaamiseen. Ja jos joku ei ymmarra mita se tarkoittaa niin ei se mitaan. Virheilmoitus oli: ****MANUFACTURING MODE: [67]**** ja siina kaikki. Siita eteenpain ei paassyt edes BIOSiin, etta olisi ollut edes jotain mahdollisuuksia pelastaa tilanne. Ilmeisesti tama vika on yleinen tassa surkeassa Dell mallissa, mutta muutama asiantuntija joilta asiaa kavimme kysymassa ei ollut ikuna kuullutkaan moisesta. No, koneen jaannokset koitamme myyda jollekin joka tarvitsee samaiseen malliin varaosia, silla kaikki muut osat ovat viela hyvia. Kovalevyn saimme kuitenkiin mukaan ja voimme kayttaa sita kuvien varastoimiseen, silla Paavon tutulla tietokonehemmolla oli pistaa meille mukaan caddy johon kovalevyn saimme kiinni.

Hieman otti paahan kun kone veti jumiin, mutta nyt kun kaikki tiedostot ovat tallella ja taman blogitekstinkin sain ulos koneesta, ettei tarvinnut kirjoittaa sita uudestaan niin vahan helpottaa. Tama on nyt sitten viimeinen teksti varmaan moneen aikaan missa on viela äät ja ööt. Tasta eteenpain mennaan taas ilman. Aloitetaan siis siita mihin edellisessa jaatiin eli Ingamista lahdon tunnelmiin. Enjoy.

Inghamista lähtö oli kokemus sinänsä. Eipä ole aikaisemmin tullut vastaan tilannetta, jossa työnantaja kyynelehtii kun työntekijät lähtevät. No, eipä tuo työpaikka mikään kovin tavallinen ollutkaan. Kertakaikkiaan hieno kokemus. Oli surku pakata kaikki kamat jälleen auton kyytiin ja jättää hyvästit Abbott Streetille. Bye bye oma sohva. Tuntui, että autossa oli enemmän kamaa kuin Inghamiin tullessa ja kaikki takapenkillä olevat vapaat kolot pakkasimme täyteen vesimeloneja. Suunnaksi otimme etelän ja kohteena oli jälleen Teräväisen Paavon talo, josta automatkamme n. kahdeksan kuukautta sitten aloitimme. Vielä ennen lähtöä kun palautimme avaimet vuokraemännälle niin tapasimme hänellä kyläilemässä olevan australiansuomalaisen naisen. Hän paikalliseen tyyliin antoi vanhempiensa osoitteen ja sanoi, että käykäähän kyläilemässä. Täällä pitää kyllä paikkansa, että kaikki suomesta kotoisin olevat ovat kuin sukulaisia paikallisille suomensukuisille.

Ensimmäinen yöpaikka löytyi tutusta Ayrin kaupungista samalta leikkarilta missä asustimme siellä ollessamme. Meidän telttapaikkammekin oli vielä vapaana. Syy Ayrissä vierailemiseen ei ollut kaupungin viehätys, eikä hohdokas yöelämä vaan Eeva ja Ville jotka vielä raatoivat kyseisessä kaupungissa hunajamelonifarmilla. Koko iltahan siinä meni höpistessä, mutta lopulta oli pakko heidänkin päästä nukkumaan, jotta jaksoivat aamulla lähteä töihin. Meillä ei tosin mikään kiire ole sillä olemme jälleen ansaitulla lomalla.

Ennen pysähdystä Nambourissa, suomalaispariskunnan luona katsastimme matkanvarrella olevia kaupunkeja. Rockhamptonissa lounastimme ja vietimme yhden iltapäivän isoja härkiä bongaillen. Rockhampton on Austaralian pihvikarjapääkaupunki ja kaupungin lähes jokaisen liikkeen katolla on erilaisia härkiä. Kyseistä kaupunkia ei kauheasti ole kehuttu, mutta viihdyimme siellä ihan hyvin ja saimme syödäksemme ja oluttakin sai, joten ei valittamista. Lisäksi ilmainen eläintarha sekä kansallispuutarhat antoivat kaupungista positiivisen vaikutelman. Seuraava kohde olikin nimensä puolesta erikoinen. Kylä nimeltä: 1770. Nimen lisäksi paikassa ei mitään mainitsemin arvoista ollutkaan. Sieltä olisi päässyt läheiselle Lady Musgrave saarelle yöpymään pientä korvausta vastaan, mutta olemme jo kahdesti riutalla vierailleet, joten jätimme sen väliin. Samaten päätimme jättää suunnitellun toisen laskuvarjohypyn tällä erää tekemättä, sillä sää ei suosinut, taivas oli paksussa pilvessä ja tuulikin oli kohtuu voimakas. Aiemmista kirjoituksista tuttulla kaverilla, Kokin Jussilla on kaupungin nimen kanssa jälleen sormensa pelissä. Kylä on paikalla joka on ensimmäinen paikka Queenslandissä mihin kyseinen herrasmies Endeavour aluksensa kanssa rantautui Herran vuonna 1770. Bundabergissä vierailimme myös vain pikaisesti. Rommikaupunki. Hervey Bay puolestaan oli oikein mukava kaupunki, joka on portti maailman suurimmalle hiekkasaarelle Fraser Islandille. Jätimme menemättä tällekin saarelle, mutta sen sijaan varasimme paikkamme valasristeilyltä. Viimeisimmät hetket olivat käsillä jos valaita halusi päästä ihmettelemään, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Risteily oli hyvin kaksijakoinen, toisaalta näimme useita valaita, mutta toisaalta menetimme juuri sen parhaimman shown kun valaat innostuivat hyppimään korkealle ilmaan. Kapteenimme tuhrasi liikaa aikaa ja myöhästyimme pahemman kerran esityksestä. Näimme hyppivät valaat vain kaukaa ja kun pääsimme paikalle oli loppuhuiskutusten aika ja näimme vain valaiden heiluttavan eviään veden pinnalla.

Hervey Baysta jäi jokatapauksessa hyvä mielikuva ja YHA jossa yövyimme oli todella hyvä. Tosin siellä pesivät Magpiet (=lintu) olivat aivan hulluja. Ne päättivät ottaa minut (Joni) vihansa kohteeksi ja hyökkäsivät kimppuun aina uudestaan ja uudestaan. Yhdellä syöksyllä tämä sekolintu sitten sai rääpäistyä nenänvarteni auki. Syvä haava siihen tuli, mutta on jo paranemassa näin muutaman päivän jälkeen. Hervey Baystä suuntasimme vieraisille saamaamme suomalaispariskunnan osoitteeseen. Siellä meidät otettiin avosylin vastaan ja yksi yö siellä kului rattoisasti rupatellen. Lupasivat jopa tulla vastavierailulle Suomeen ensi kesänä. Täytyy tosin vain itse ehtiä Suomeen ennen sitä. Pariskunnan poika piipahti myös käymässä kun olimme siellä ja kuinkas sattuikaan, että hän oli automekaanikko. No, siinähän tuli puheeksi meidän kulkupelimme ja Jiwwi pääsi jälleen ronkittavaksi. Meidän Hondamme nimi tosiaan on Jiwwi ja se on nainen. Se on nainen koska jos se ei halua käydä niin se ei käy ja se voi muuttaa mieltään hyvinkin nopeasti. Lisäksi sille pitää olla hellä, jotta se toimisi paremmin. Jokatapauksessa, Jiwwi tykkäsi kun pääsi taas avaamaan konepeltinsä uudelle miehelle. Se oikein kehräsi tyytyväisyydestä kun vuotava öljytulppa tiivstettiin ja kulunut jäähdyttimenletkun pää uusittiin ja lopuksi vielä moottori pestiin. Ja jos muistellaan ajassa taaksepäin niin Jiwwillä on riittänyt miehiä enenmmänkin. Laskujemme mukaan 10 kuukauden aikana Jiwwin konepellin alle on päässyt ronkkimaan jo ainakin 18 eri miestä. Hyvä tahti, mutta esimerkkiä ei välttämättä kannata ottaa.

Olettekos muuten kuulleet koskaan kaupungista nimeltä kuntosalipiirakka? Ei mekään oltu, mutta täältä sellainenkin ihme löytyi; Gympie. Nambourin suurin nähtävyys muuten on iso ananas. Aivan mieletön! Sinne pääsi jopa sisälle ja ananaksen päällä on näköalatasanne. Parhautta.


Lopulta pääsimme Paavon ja Tuulan hoteisiin tänne Deception Bayhin Redcliffen naapuriin. Muutama päivä täällä lepäillään ja vaihdetaan kuulumisia ja sitten jätämme Jiwwin tänne hoitoon ja otamme suunnaksi Uuden-Seelannin. Liput on nyt ostettu Brisbanesta Aucklandiin, Cristchurchsitä Sydneyhin sekä Sydneystä Brisbaneen. Viisi viikkoa pitäisi saada kulumaan etelä- ja pohjoissaarella. Ja tietysti rahat pitäisi saada riittämään. No, katsotaan sanoi lääkäri. Huomenaamulla lähdetään.

Niin, meinas kokonaan unohtua. Meidan toisen vuoden viisumihakemukset hyvaksyttiin, joten meilla on nyt viisumi Australiaan vuoteen 2011 asti.