Takaisin itarannikolle

Darwinista ja Kakadusta lahdettyamme, mietimme eramaataipaleen aikana muutamankin kerran, etta miksi ihmeessa lahdimme pois paratiisista ja tulimme tanne aavikon viileyteen. Varsinkin aamuisin joutui aivan karaisemaan itsensa, etta tarkeni tulla pois makuupussin lammosta. Onneksi kuitenkin rannikolle paasyamme Townsvillen kaupunki nayttaytyi meille kauniina ja aurinkoisena. Vietimme kaupungissa 4 paivaa, silla ihastuimme siihen molemmat. Se oli jotain aivan muuta kuin aavikon kurjat kaupungit, tosin Joni tykkasi Mount Isan kaivoskaupungista. Townsvillen upeilla hiekkarannoilla saimme kylla ottaa aurinkoa lahes keskenamme, silla paikallisten mielesta nyt on talvi, vaikka lampoa on lahes 30 astetta ja merivesikin oli +25. Emme kuitenkaan pelkastaan lohonneet, vaan rannalla ollessamme soittelimme kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin paikkoihin, saadaksemme toita. Normaalisti tahan aikaan sadonkorjuu on parhaillaan menossa, mutta tana vuonna on ollut liian kylmaa ja kolkkoa, ja sen takia kausi on myohastynyt. Toiden saanti ei siis todellakaan ole kovin helppoa. Lopulta saimme Ayr nimisesta kaupungista tiedon, etta toita voisi olla yhdella maissifarmilla ensi viikosta lahtien. Suuntasimme siis sinne. Olikin aivan mahtavaa, kun saimme oman huoneen paikallisesta hostellista ja sai tuoda rinkat pois autosta ja laittaa vaatteet vaatekaappiin. Ylellisyytta. Nyt sitten vain odotellaan toiden alkua ja toivotaan, etta ne todellakin alkaa ensi viikolla.
Viime aikoina kun on valilla ollut myos huonoa tuuria matkan varrella. Kakadussa olessamme yksi telttakeppi katkesi ja sita sitten aavikolla ollessamme tuskallisesti yritettiin korjata jeesus-teipilla, jonka loysin sattumalta Ulurusta yhden huoltoaseman pihalta. Onneksi teltan ostokuitti loytyi auton katkoista, joten paatimme parjata teltanromulla tanne rannikolle asti, etta paasemme vaihtamaan teltan uuteen. Townsvillesta loytyi oikea kauppa BigW, mutta valitettavasti heilla ei ollut tata kyseista telttaa jaljella, emmeka halunneet vaihtaa sita pienempaan malliin. Mukava infotiskin nainen soitteli Cairsiin ja Airlie Beachille ja varasi meidan nimelle Airlie Beachin viimeisen teltan. Ainoa ongelma oli vain se, etta sinne on matkaa 250 km ja nyt jaimmekin tahan lahistolle toita odottamaan. Menimme siis seuraavana paivana uudestaan kauppaa, ja kysyimme voisiko millaan tata telttaa lahettaa Townsvilleen. Infossa oli eri nainen toissa ja asiakaspalvelu huomattavasti heikompaa tasoa. Ensimmaisena han ilmoitti, etta meidan pitaa itse soittaa Airlie Beachin BigW:n ja jarjestaa itse teltan siirto. Seuraavaksi hanen mukaansa infotiskin puhelimella ei pysty soittamaan ulos liikkesta, joten han ei sita pysty tekemaan. Loppujen lopuksi han soitti jollekin pomolle, joka ehka talla viikolla soittaa ja tilaa teltan heille ja teltan saapuessa soittaa meille. Voi olla, etta sita puhelua saadaan odottaa...

Ei tama kuitenkaan ole ollut ainoa kasittamaton asiakaspalvelutilanne, vaikka yleensa ollaan saatu erittain hyvaa palvelua. Chartes Towerissa olessamme paatimme menna kaymaan paikallisessa kirjavaihdossa. Vaihtokirjoja oli mukava 3 kappaletta ja meille arvioitiin niiden hinnaksi 6$. Valitsimme siis hyllysta kaksi kirjaa, joiden myyntihinta oli yhteensa 6$, mutta kun olimme lahdossa, tama vanha nainen alkoi sekoilemaan ja pyytamaan 6$. Tilanne oli ihan uskomaton. Lopulta kysyin, etta jos emme anna vaihtokirjoja ollenkaan, niin mita meidan pitaa maksaa. Vastaus oli 6$, mika on ihan jarkevaa. Sitten kysyin, etta mita meidan pitaa maksaa, jos annamme nama kolme kirjaa vaihdossa teille. Ja vastaus oli 6$. Nainen oli siina vaiheessa jo niin sekaisin, etta ei voinut muutakuin lahtea pois vain omat kirjat mukana. Onneksi tama nainen ei ollut paikan oikea pitaja, vaan ainoastaan sijaisena oikean pitajan ollessa sairaalassa. Toivottavasti oikea pitaja paranee pian.

Teltta ei ole muuten ollut ainao asia, joka viime viikojen aikana on hajonnut. Kaasupullostamme loppui kaasu (onneksi vasta aavikko-osuuden lopussa), joten kokkailut omalla keittimella loppuivat siihen. Eika pullon tayttaminen onnistu, koska pullo on vuodella 1990 ja ruotsalaista mallia. Uuden ostaminen taas on vahan turhan arvokasta, koska todennakoisesti emme sita enaa tarvitse kovinkaan paljoa. Lisaksi matkan varrella huomasimme, etta didgeriduumme suusosassa oleva vaha oli sulanut muodottomaksi auringossa. Onneksi yhdella leirinta-alueen karavaanareista loytyi auttavainen mies, joka muokkasi vahan takaisin muotoonsa. Niinhan se on, etta yleensa kaikki jarjestyy, vaikka meinasi silla viikolla valilla usko loppua, kun tuntui etta kaikki hajoaa. Onneksi autoon ei tullut mitaan vikaa.


Ja onneksi matkan varrelta on muutama erittain upea kokemus jaanyt mieliin. Matarankassa ollessamme kavimme katsomassa (ilmaisen) esityksen barramundien ruokinnasta. Aivan uskomattoman kokoisia kaloja ja ne tosiaan soivat taman miehen kadesta. Ihan mieletonta. Ja mies jopa nappasi yhden kaloista kiinni ja nosti sen ilmaan meidan ihmeteltavaksemme. Laitoin tuohon videon siita. Helppoa kalastamista. Toinen elainmaailmaan liittyva kokemus oli Townsvillessa, kun menimme katsomaan ammattilaisten rodeokisaa. Osa harista oli ihan hulluja, mutta niin taytyy olla myos ratsastajien ja erityisesti rodeoclownsien, jotka kiinnittavat haran huomioon itseensa ratsajan tiputtua. Kaykaa katsomassa PBR sivuilta http://www.pbrnow.com/.