Seikkailu pohjoisessa OSA I

Eilan ja Hannun luona tuli vietettyä sitten yö poikineen ja samalla päästiin tutustumaan hieman lähiseutuun, farmin naapureihin sekä farmareiden sukulaisiin ja tuttaviin. Kävimme katsastamassa läheisen Wallaman Falls vesiputouksen, joka on Australian korkein laatuaan. Komeahan se olikin, 305 metrin pudotus alhaalla olevaan altaaseen, joka sekin on 20 metrin syvyinen. Vesiputouksia tässä osassa Australiaa riittääkin ja vaikka ne komeita ovatkin niin tulevalla matkallamme pohjoisemmaksi saamme niistä vielä todellista mieliharmia. Perjantai-iltana farmilla on aina “Happy Hour”, jolloin naapurit kokoontuvat syömään ja juomaan ja näin talvisin myös sauna lämpiää. Saunaa olikin jo odotettu ja ensimmäisistä löylyistä puoleen vuoteen sitten nautittiinkin pitkän kaavan kautta. Oli hauskaa tavata “kylänmiehiä” ja nauttia illan viiletessä muutama olut. Kielenä oli englanti vaikka toki suomeksikin välillä höpötettiin kun osa naapureistakin on suomalaisia. Yksi sukulaisista joita tavatiin oli Hannun siskon mies, sisilialaista syntyperää oleva Joe, joka heti kättelyssä tarjosi meille töitä ystävänsä vesimelonifarmilta. Tietenkin olimme kiinnostuneita ja olipa Joella tarjota meille myös asunto vuokralle töiden ajaksi. Järjestely sopi meille paremmin kuin hyvin, joten otimme työn vastaan ja asuntoakin kävimme katsomassa. Työt alkavat kahden viikon kuluttua ja kestävät noin kuukauden. Meille jäi nyt hyvin aikaa tutustua ensin Pohjois-Queenslandiin ja pitää vielä hiukan lomaa.

Matkamme pohjoiseen alkoi vierailulla tulevalla työpaikallamme ja kaikki vaikutti siltäkin osin hyvältä. Farmari oli rennon oloinen ja kertoili, että työ on rankkaa ja, että työ on rankkaa. Luultavasti se on ihan mukavaa. Ainakin saamme nukkua OIKEASSA sängyssä ja meillä on KATTO päämme päällä. Niin ja ennenkaikkea meillä on oma SOHVA, jolle voi rojahtaa töiden jälkeen. Kaikille muille ehkä itseestään selvyyksiä, mutta meille luksusta. Kyllä se matkailu opettaa ja avartaa mieltä.

Ensimmäinen pit stop oli Mission Beach, joka ei hääppöinen kyläpahanen ollut, mutta ranta oli todella upea. Oikea trooppinen paratiisiranta hienoine hiekkoineen ja korkeine palmuineen. Tykkäsimme siis rannasta, mutta emme jääneet yöksi sillä hinnat oli asetettu asteikolle “rikas turisti”, mikä sekin lienee kun paikka oli pullollaan backpackereitä. Ajoimme siis hiukan lisää ja jatkoimme matkan yhteen hienoimmista kohteista, Paronella Parkiin, joka on 1930-luvulla rakennettu teemapuisto, jonne pystytimme telttamme. Puisto oli niin vaikuttava, samoin kuin tarina sen taustalla, että koitan tiivistää sen tähän blogiin. Koko Paronella Parkin takana on yksi mies unelmineen, espanjalainen José Paronella. Hänen suurin unelmansa oli rakentaa itselleen linna, ei todellakaan unelma pienimmästä päästä, mutta Josépa rakensi puistoonsa kaksi linnaa. Puiston alueella on myös komea vesiputous, joka on suurin syy miksi hän valitsi puistolleen juuri sen paikan kuin valitsi. Putouksen voiman hän valjasti tuottamaan sähköä puistolleen ja tämä oli 1930-luvulla kun viereinen Mena Creekin kylä sai sähkön vasta 1950-luvun lopulla. Kaveri oli todellinen visionääri, joka onnistui siinä missä moni olisi jo alkuunsa lyönyt hanskansa santaan. Rahat unelmalleen hän hankki raivaamalla metsäisiä maita sokeriruokofarmeiksi ja myymällä ne uusille tilallisille. Paikan hän osti lopulta käteisellä ja toteutti kaikesta työstä itse 70-80 prosenttia. Paikka on alkuloistonsa jälkeen kärsinyt niin valtavista tulvista kuin sykloneistakin ja se on myös palanut 1979. Uusien omistajien ostettua puiston 1993 on siitä jälleen tullut suosittu turistinähtävyys, mutta tällä kertaa sen viehätys piilee siinä mitä se joskus on ollut. Paikka on kuin suoraan Indiana Jonesista, viidakon valtaansa ottamia raunioita ja romantiikkaa.


Paronella Parkista matka jatkui edelleen kohti pohjoista. Matkanvarrelle osui jälleen vesiputouksia, oikein kolme kappaletta peräjälkeen. Toinen toistaan komeempia olivat Ellinjaa, Zillie sekä Millaa Millaa putoukset. Viimeksi mainitulla putouksella tosin saimme maistaa sitä edellämainittua mielipahaa. Millaa Millaa putouksella nimittäin pääsi putouksen alle uimaan ja tietenkin sinne oli mentävä. No kaksi kertaa sinne uitiin ja se toinen oli selvästikin liikaa, sillä putouksen läpi uidessa löin käteni kiveen ja kappas, vihkisormus oli kadoksissa. Se on nyt todella hyvässä tallessa putouksen pohjassa. Harmittaa kyllä niin vietävästi. Toki niitä saa uusia kaupasta, mutta ei sitä samaa. Hö! Oli putous kyllä komea kun sitä pääsi ihan sen alapuolelta ihailemaan. Jos ei mitään tee niin ei mitään satukaan. Se on ollut mottona ennenkin ja pätee taas. Matka sen kun jatkuu ja seuraavina ihmettelyn kohteina oli iso viikunapuu (voi kuulostaa hölmöltä mennä katsomaan isoa puuta, mutta katsokaa nyt itse kuvasta), teeplantaasi, juustotehdas ja pari kahviplantaasia sekä viinitila, joka tekee kaikki viininsä hedelmistä. Jacques Coffee plantaasilla oli mielenkiintoinen idea laittaa seinälle maailmankartta jonne kaikki vieraat voivat laittaa nuppineulan kotipaikkansa kohdalle. Muutama neula Suomessa jo oli pystyssä, mutta olin sentään ensimmäinen tamperelainen ja Heli ensimmäinen kokkolalainen. Jippii! Coffee Worksissä maisteltiin paljon erilaisia kaffi- ja teelaatuja sekä maukkaita kahviliköörejä ja tietenkin suklaita. Nam! Viinitilalla maisteltiin läpi koko arsenaali, joka käsitti läjän viinejä, portviinejä sekä kermaliköörejä, kaikki paikallisista hedelmistä valmistettuja. Opittiin, että viinejä, erittäin hyviä viinejä, voi valmistaa myös jaboticabasta, bush cherrystä, lycheestä (mitä nekin lienee?), passionhedelmistä ja mangosta. Yummy!


Seuraava etappi ulottui aina pohjoisimmaksi mitä tavallisella henkilöautolla koillisrannikolla pääsee. Cooktown. Historiallinen pikkukylä, joka on perustettu paikalle, johon kapteeni James Cook (suomalaisittain Kokin Jussi) rantautui Endeavour -alustaan korjaamaan muutamaksi kuukaudeksi 1770. Itse kylä ei suuria tunteita herättänyt. Ensimmäisenä silmiin osuivat Drive In -viinakauppa sekä ANZAC Memorial -puisto ja muistomerkki, jollaiset löytyvät jok´ikisestä kylästä tästä maasta. Voisin alkaa paasata australialaisten ylpeällä suhtautumisella maailmansotiin ja oikeastaan kaikkiin maailman kahakoihin, missä vain ausseja on ollut koohottamassa sekä heidän tietämykseensä kyseisistä sodista, mutta en aio kyllästyttää teitä nyt aussien kovin amerikkalaisella naiviudella ja heidän puutteellisella historiantietämyksellään. Ajauduin hieman sivuun aiheesta, joten palataampa hieman taaksepäin. Cooktown. Kiersimme kaupungin, vierailimme James Cook Museossa (jossa ei kerrottu mitään James Cookista (KVG)), kiipesimme Mt Cookin (431 m) huipulle (matkalla näimme kolme käärmettä) sekä söimme kalliit, mutta maukkaat pizzat. Siinä kaikki mitä Cooktownista irtosi. Tosin jos olet kalamiehiä niin Cooktown on paikka jonne mennä.

Matka jatkuu. Seuraavat kohteet Daintree ja Cape Tribulation. Daintree. Joki sekä jokiristeilyt ovat paikan matkailuvaltit. Risteily olikin hieno ja näimmepä matkalla Fat Albertin. Fat Albert on 5,2 metriä pitkä, lihava krokotiili. Melkoinen näky kun se joentörmälle kiipesi aurinkoa ottamaan. Cape Tribulation. Paikka, missä sademetsä ja Valliriutta kohtaavat. Upeat rannat ja no, sademetsää, jossa kävellessä Heli melkein astui käärmeen päälle. Käärmeparka selvisi onneksi hengissä ja luikerteli piiloon. Lähes ranteen vahvuinen musta letku oli kyseessä, ei mitään käsitystä mitä lajiketta, mutta jos käärme pelästyi niin pelästyi Helikin kun käärme luikerteli jaloista ja hipaisi Helin kantapäätä. Yyäääähh! Tarkoitus oli mennä snorlailemaan riutalle, joka on vain n. 30 metriä rannasta, jonne pystytimme telttamme, mutta vaikka respan täti sanoi, että ranta on turvallinen uida niin viereisellä rannalla on krokovaroitukset. Joten ei menty snorklailemaan. Uimassa tosin käytiin. Heli kävi hierotuttamssa rääkätyn kehonsa, tyyrissä “paremmille ihmisille” tarkotetussa hienostopaikassa ja nautti olostaan, kuten minäkin, minä tosin olutta juoden ja tätä blogitekstiä hahmotellen. Aurinkoisen ja rentoutuneen vaimon sain hieronnasta takaisin eikä tarvinnut edes kädestä vääntää kun tarjosin session päälle vielä coktailit. Aaah!