Seikkailu pohjoisessa OSA II

Jos viime viikko matkusteltiin pikkukylistä vielä pienempiin kyliin, niin tällä viikolla oli tarkoitus suunnata hieman suurempiin kyliin. Ensimmäinen etappi oli kaunis Port Douglasin kaupunki, johon molemmat ihastuttiin ensisilmäyksellä. Port Douglas on lähempänä päiväntasaajaa kuin Fizi tai Tahiti, joten se on erittäin suosittu rikkaiden ihmisten rantalomakohde ja hintataso sen mukainen. Ihana paikka, mutta jos asumaan pitäisi/saisi jäädä, niin kyllä me molemmat valittaisiin silloin Cairns, johon Port Douglasin jälkeen suunnattiin. Kaupunki täynnä kahviloita, ravintoloita ja jos jonkinmoista kuppilaa. Löydettiin jopa muutama paikka jossa backpackerit saa ilmaista ruokaa iltasella... Kaupungin vielä kruunas keskeisellä paikalla oleva laguuni, jonka laitamilla mekin yksi lauantai päivä hengattiin auringosta nauttien ja kirjoja lueskellen. Voiko enää parempaan tapaan viettää päiväänsä? Itseasiassa kyllä voi, ja seuraavaksi onkin muutama esimerkki näistä tavoista, ne ei vaan valitettavasti ole yhtä halpoja kuin tuo laguunin rannalla loikoilu.


Riutalle retkelle – Finding Nemo

Port Douglasista lähdettiin jälleen käymään Valliriutalla, tällä kertaa ei tosin sukeltamaan menty vaan päätettiin ihastella koralleja ja kaloja snorklailemalla. Jos Whitsundaylla ajateltiin, että ompas kaunista, niin näillä leveysasteilla oli uskomattoman paljon hienompaa. Oli olo kuin uisit suuressa akvaariossa, joka puolella oli värikkäitä kaloja isoja ja pieniä. Suurin kala mikä nähtiin oli lähes kaksi metrinen barrakuuda, ihan mieletön. Itseasiassa nähtiin niitä ihan parveksi asti, taisi siinä kymmenkunta kalaa olla. Viime reissulla jäi Nemo näkemättä, joten tällä kertaa meillä oli tavoitteena löytää klovnikaloja, ja tavoite toteutui. Suosikkikaloja ehdottomasti. Hyvänä kakkosena oli kummallisen näköinen trumpettikala, se muuten sitten muistuttaa ihan trumpettia, siitäpä nimi. Nähtiin me myös jälleen Maori Wrasse, jollaisesta ollaan jo aikaisemminkin kerrottu, tosin tämä kaveri ei tahtonut tulla silitetyksi vaan päättäväisesti se uiskenteli meistä poispäin. Ja Joni näki myös HAIN, kyseessä reilun metrin mittainen riuttahai, mutta onneksi senkin suunta oli meistä poispäin. Paljon siis nähtiin, riutalla elääkin 1500 erilaista kalaa, 4000 erinmoista nilviäistä, 400 sienilajia ja 300 korallilajiketta, joten näkemistä riittää. Valitettavasti ei vaan yhtään valtavan kokoista kilpikonnaa nähty ja valaskausikin oli juuri viikko sitten loppunut, eikä yhtään mattimyöhästä enää näillä vesillä uiskennellut. Olis se ollutkin hienoa päästä uimaan valaiden sekaan. Tiesittekö muuten, että Suuri Valliriutta ei ole yhtenäistä riuttaa vaan se koostuu n. 2800 yksittäisestä riutasta. Me ollaan nyt käyty kahdella riutanpalasella, joten muutaman kerran pitää vielä merelle lähteä, jos jokaisella tahtoo vierailla.


Tiputus taivaalta

Vuoden päivät minä olen höpöttänyt laskuvarjohypystä ja vähitellen Jonikin innostui asiasta. Muutaman kerran ollaan oltu jo menossa, mutta hinnat on hirvittänyt, mutta nyt löydettiin hyvä tarjous, joten ei muutakuin rahat tiskiin ja hyppäämään oltais oltu menossa samantien, mutta valitettavasti siltä päivältä oli hypyt jo hypitty. Laskuvarjohyppy siis siirtyi seuraavaksi päiväksi, no olipa jotain mitä odottaa... Valitettavasti hyppyaamuna vain herättiin vesisateeseen, tiekkö milloin viimeks vettä satanu saati edes pilviä näkynyt taivaalla. Ennen hyppyä ehti pilviverho hieman rakoilla, mutta valitettavasti ne silti hieman rajoitti maisemien katselua. Eipä tainut kumpaakaan edes hirvittää hyppääminen, ainoastaan lentokoneessa oli turvoton olo siihen asti, että sut oli köytetty siihen henkilöön jonka selässä se laskuvarjo oli. Tandem-hyppy kun oli kyseessä, niin ihan yksin ei tarvinnut hypätä. Niin vaan tultiin molemmat alas lentokoneesta hieman suorempaa reittiä, 14 000 jalasta eli n. 4,3 kilometristä. Vapaata pudotusta kesti minuutin verran ja voin kertoa se on aivan tajuttoman upeaa. Ja äiteille ja iseille tiedoksi, että valitettavasti emme aio jättää ensimmäistä hyppyä viimeiseksi, vaan suunnittelemme jo kovasti seuraavaa kertaa. Joni itseasiassa ihastui hyppäämiseen niin paljon, että haaveilee laskuvarjohyppykursista ja luvasta hypätä ihan ominpäin. Ja jos joku ei usko, että me todellakin hypättiin vapaaehtoisesti, niin mun hypystä on olemassa videomateriaalia.




Jotain kurjaakin paratiisissa tosin oli, jouduimme nimittäin jo kolmannen kerran varkauden uhriksi. Ruokakassimme oltiin pengottu Cairnsin leikkarin keittiössä läpikotoisin, mutta mukaan oli tällä kertaa kelvannut vain litran limukkapullo. Epäillään, että joko asialla oli janoinen muksu tai sitten jollain lauantai-illan juomingeissa oli loppunut lantrinki kesken. Ensimmäisen kerran, kun meidän ruokia varastettiin, niin silloin vietiin samantien koko kassi. Tämä tapahtui Ayr:ssä meidän pitkäaikaisimmalla leikkarilla ja todennäköisesti syyllisenä oli ranskalainen pariskunta, joka samaisena aamuna jatkoi matkaansa. Valitettavasti oltiin vain juuri edellisenä päivänä tehty koko viikon ruokaostokset, joten menytys oli aikamoinen. Onneksi omistajapariskunta lupasi meille seuraavalle viikolle ilmaisen vuokran lohdutukseksi. Loppupeleissä taidettiin jopa muutama kymppi jäädä voiton puolelle. Ja näiden kertojen välissä ollessamme Cooktownissa kaksikin kertaa omaisuutemme joutui vääriin käsiin. Ensin joku pölli toisen kylmäkallemme pakkasesta ja sitten joku joi kylmässä olleen jääteemme, jätti vain tyhjän pullon jäljelle.

Näistäkin huolimatta meillä oli uskomattoman hieno loma. Päätettiin vielä Pohjois-Queenslandin reissumme samoihin paikkoihin, kuin joista se aloitettiin. Viimeinen yö viettettiin Paronella Parkissa ja kun ilmaiseksi päästään nyt alueelle, niin osallistuttiin vielä iltakierroksellekin. On se vaan upea paikka. Ja seuraavana päivänä käytiin uimassa Mission Beachin paratiisirannalla, ennenkuin ajettiin auto parkkiin Inghamiin ja kannettiin muuttokuorma autosta uuteen asuntoomme. Loppuviikosta olisi tarkoitus jatkua taas työn raskaan raataminen. Lisää asunnosta ja töistä seuraavassa blogissa.

PS. Jiwin eli rakkaan autoomme matkamittariin pyörähti komean miehiset lukemat, kun 400 000 km paukahti rikki Mission Beachillä.