Kaukana, kaukana... Ayrista

Vihdoista viimein päästiin lähtemään pois Ayrista, emmekä jää kyseistä kylää kovinkaan paljoa kaipaamaan. Parasta siellä oli kaikki uudet ystävät, mutta suurin osa heistäkin on jatkanut matkaa muualle töiden loppumisen jälkeen. Kylän yleinen uima-allas ei sitten ikinä meidän siellä olo aikana ehtinyt avautua, avasivat sen kai nyt syyskuun alussa, kun me lähdimme sieltä pois. No, onhan se ihan selkeää, että jos näin talviaikana on lämmintä vain vaivaiset 30 astetta, niin kuka nyt uimaan tahtoisikaan mennä? Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin tosin oli mahdollisuus pelata ilmaiseksi pokeria kylän kapakoissa. Valitettavan harvoin vaan jaksettiin mennä pelailemaan. Helin paras suoritus oli neljäs sija. (pelaamassa oli noin 50-60 henkeä). Oli se törkeän hienoa päästä finaalipöytää, valitettavasti palkinnot sai vain kolme parasta... Voittaja sai jopa 100 dollaria.

Ja kiitokset paketista, saatiin se kauan kaipaamamme juustohöylä ja purkinavaaja. Paikalliset purkinavaajat kun ovat sellaisia elämää suurempia hökötyksiä, jotka yleensä eivät edes toimi ilman hikeä ja kyyneleitä. Paketin mukana tuli myös valtava pussillinen salmiakkia, yritin syödä mahdollisimman säästeliäästi ja siitä huolimatta sain sen tuhottua kolmessa päivässä. Suomalaistuttaville toki siitä tarjottiin reilummin, mutta niinkuin Eeva sanoi, ei kannata muille tarjota ne vaan sylkee hyvät karkit pois. Siitäkin huolimatta annoin pussin kiertää työpaikan pakkaamon porukalle ja vain yksi sylkäsi karkin pois suustaan, mutta eipä kukaan pyytänyt lisää.

Viime aikoina ei ole paljoa tarvinnut englantia käyttää, kun Ayrissa tuli suomalaispariskunnan Eevan ja Villen kanssa rupateltua pitkät pätkät monena iltana. Viimeisenä Ayr päivänä tavattiin suomalaismies mäkkärillä ja nyt asutaan suomalaispariskunnan Eilan ja Hannun luona Inghammin lähellä. Tarkoitus oli tulla vain pyörähtämään kylässä, mutta kun Eila esitteli meille vierashuoneen, jonka parisänkyyn oli pedattu valkoisilla lakanoilla meille peti, niin tottakai me jäimme yökylää. Ja todennäköisesti vietetään nyt täällä samantien muutama päivä, perjantai illaksi on luvattu sauna, joten ainakin siihen asti tahdotaan olla. Edelliskerran ollaan oltu saunassa Hunter Valleyssa, joskus puoli vuotta sitten, joten odotetaan erittäin innolla, että päästään taas kokemaan tämä suomalaisten pyhä toimitus.

Matkalla tänne pysähdyttiin jälleen kerran ihmettelemään eläimiä eläinpuistoon. Tämän kertainen paikka oli Billabong Sanctuary, parikymmentä kilometriä Townsvillestä etelään. Hyvin osasivat rahastaa sisäänpääsyssä, mutta onneksi backpacker-kortilla saatiin sentään muutama dollari alennusta. Hieman petyttiin paikan kenguru ja wallabi tarjontaan, vain muutamia loikki vapaana eikä niitäkään kiinnostanut tulla paijattavaksi, vaikka meillä oli syötävääkin tarjolla. Parasta antia tässä puistossa antoivat krokotiilit, jotka tähän asti ovat olleet niitä tylsimpiä tuijoiteltavia. Olihan se komeaa kateltavaa kun sellainen 4-5 metrinen dinosaurusten aikainen peto hyppää vedestä ilmaan nappaamaan lihakimpaleen. Empä tahtois joutua niiden leukojen väliin, eikä varmaan tahdo kukaan muukaan, sen verran valkoiseksi valahti toinen rangereistä, kun krokotiili sai kiinni kepistä, josta lihakimpale roikkui ja pääsi nykäsemään siitä sen verran terävästi, että meinas koko ihminen lentää kepin mukana altaaseen. Oli vähän turhan läheltä piti -tilanne. Krokotiilien jälkeen päästiin ihailemaan huomattavasti vaarattomimpia eläimiä, kun saatiin syliimme halailtavaksi vompatti. Kyseinen karvaturri kyllä painoi 25 kiloa, että ihan kevyimmästä päästi se ei ollut, suloinen se silti osasi olla.





Nyt kun työt on loppu, ei tiliotteessa enää olekaan säännöllisesti mitään + merkillä varustettua summaa vaan taitaa kaikki tapahtumat olla meno puolella, mutta jospa tässä kuussa olis kuitenkin tulossa yksi rahalähetys Australian valtiolta. Australian taloudellinen vuosi kun vaihtui kesä-heinäkuun vaiheessa ja jos tienannut alle 6000 dollaria edellisvuoden aikana, niinkuin me ollaan tienattu, pitäisi saada kaikki veromaksut takaisin. Meillä vaan kesti muutama kuukausi, että ensinnä saatiin edes kaikilta farmeilta joilla ollaan työskennelty kaikki tarvittavat tiedot itsellemme. Vihdoista viimein sitten eilen suunnattiin nettiin tekemään e-tax ohjelmalla veronpalautushakemus valtiolle. Taisteltiin ohjelman kanssa 2 tuntia, miljoona kysymystä ja aivan uskomattoman hankala käyttää muutenkin. Saatiin kyllä mun hakemus vihdoin viimein täytettyä, mutta sen jälkeen ohjelma ei antanutkaan meidän jatkaa eikä lähettää hakemusta, koska se ei osannut tunnistaa meitä. Hermot meinas mennä, joten päätettiin käydä kysymässä neuvoa paikallisesta verotoimistosta. Virkailija kertoi heti ensi töikseen, että jos kukaan työnantajamme ei ole lähettänyt meistä tietoja netin välityksellä verovirastolle, ei ohjelma pysty meitä tunnistamaan. Ei siis ole turhan helpoksi tehty, sillä kukaan ei tässä maassa käytä nettiä! En jaksa uskoa, että kukaan saa tehtyä veronpalautustaan netin välityksellä. Onneksi virkailijalla oli antaa meille paperiversio täytettäväksi. Sivuja oli vain neljä ja täyttämiseen meni maksimissaan vartti. Tuntui aivan liian helpolta, toivottavasti se myös oli niin helppoa ja muutaman viikon päästä rahat ilmestyy tilillemme.