Miljoona, miljoona, miljoona skootteria

Olipa hienoa saapua Vietnamiin, silla samantien meista tuli miljoonareja. Nostettiin automaatista reteesti 4 miljoonaa, mika oli automaatin maksimisumma. Valitettavasti myos kaikissa hinnoissa on kolmesta neljaan nollaan numeron perassa, joten katotaan nyt kauanko meidan miljoonat riittaa...

Ensimmainen kohteemme Vietnamissa oli maan suurin kaupunki Saigon tai virallisemmin Ho Chi Minh City. Tykastyttiin kaupunkiin sen verran paljon, etta viivyttiin siella nelja yota ennenkuin jatkettiin matkaa rannikolle. Saigon on todella viihtyisa ja siisti kaupunki, jossa on paljon hyvinhoidettuja puistoja. Ydin keskustasta loytyy loistohotelleja, trendikahviloita, merkkiputiikkeja ja hienostohotelleja. Onneksi lahelta keskustaa loytyy myos enemman meidan kukkarolle soveltuva muutaman korttelin kasittava ns. backpackeralue, joka on taynna katukahviloita, matkamuistomyymaloita ja vierivieressa olevia pienia hostelleja ja vierasmajoja. Erityisesti majapaikkoja loytaa kortteleiden sisalla olevien pikkukujien varrelta. Se onkin sellainen sokkelo, etta siella saa olla tarkkana, ettei paase eksymaan. Meidankin valitsema yopaikka sijaitsi tallaisen n. metrin levyisen kujan paadyssa ja kolomme sisaankaynti oli varsinkin ensimmaisina paivina toisinaan hukassa.

Saigonissa asuu reilu 7 miljoonaa ihmista ja suurin piirtein jokainen omistaa skootterin. Autoa taalla nimittain harva omistaa. Valilla vaan tuntui, etta kaikki skootterin omistajat olivat lahteneet liikenteeseen samaan aikaan kuin mekin. Liikenne oli siis kaoottista, kun sadat skootterikuskit ovat risteyksessa yhta aikaa. Teiden ylitykset ovat erittain mielenkiintoista puuhaa, silla tyhjaa valia saat odottaa aamunkoittoon. Se on vaan mentava sinne sekaan, kaveltava rauhallisesti pysahtymatta tien ylitse ja toivoa samalla, etta kaikki vaistavat. Ja ainakin viela ollaan hengissa, joten se kai tarkoittaa sita, etta hyvin ollaan teiden ylityksissa onnistuttu.

Paikallinen ruoka eika takalainen lansimainenkaan ruoka ei ole varsinkaan Jonin makuhermoja kutkuttanut. Mun ruokatilaukset ovat onnistuneet vahan paremmin, mutta en nyt hurraa huutoja ruuan puolesta lahtis huutelemaan itsekaan. Parhaat sapuskat ollaan loydetty Lotteria-nimisesta hampparipaikasta (paikallinen makkari). Useammin kuin kerran ollaan poikettu hakemassa erittain maistuva tuplajuustopurilainen ensinalkaan. :) Illallisia meidan ei muuten tarvinnut Saigonissa syoda kahdestaan, silla ja Phnom Penhissa tutustuimme englantilaiseen Arraniin ja kanadalaiseen Laureniin, joiden kanssa juttelimme muutamana iltana lahes aamuun asti ja jatkoimme perinnetta nyt Saigonissa, kun satuimme tannekin samaan aikaan. Maailmaa parantaessamme taisi useampi Saigon green -olutkin valua kurkusta alas. Nyt tiemme valitettavasti erosivat, mutta toivottavasti joskus jossain taas tavataan.

Ja Vietnamissa kun ollaan, niin tokihan sita pitaa tutustua Vietnamin sotahistoriaan. Kavimme sotamuseossa, joka oli kylla erittain antiamerikkalainen, todella tarkkaan kerrottiin kaikki amerikkalaisten tekemat sotarikokset, mutta vastapuolen tekemisista ei mitaan. Museossa oli myos kuva Helsingin vietnaminsodan vastaisesta mielensoituksesta ja mielenosoitusta mainosta juliste. Oli aika yllattava loyto. Teimme myos puolen paivan retken laheisille Cu Chi -tunneleille. Se on vietnamilaisten sodan aikana rakentama tunneliverkosto, jolla on mittaa yli 200 kilometria. Oli se aika hurjaa kompia kumarassa maanalla pimeissa tunneleissa. Tunneliverkosto piilotettuine sisaankaynteineen mahdollisti vietnamilaisten sissejen ilmestya ja kadota amerikkalaisten silmien edesta. Vietkong sisseilla ei ollut yhta paljon aseita, kun Saigonin hallitusta tukevilla amerikkalaisilla sotilailla, mutta karmeita ansoja he osasivat rakentaa viidakkoon piikeilla, koukuilla ja terotetuilla bambukepeilla. Pahaa teki jalleen. Toisaalta sellaisilla ansoilla pystyy vahingoittamaan vain yhta ihmista kerrallaan, amerikkalaiset ruiskuttivat myrkkykemikaaleja ja napalmipommeja koko alueen paalle tuhoten valtavan viidakkoalueen. Ja nama kemikaalit vaikuttavat yha alueella asuviin ihmisiin. Eli kumpi sitten on pahempaa? Kierroksen paatteeksi meilla oli mahdollisuus kokeilla AK47-aseella ampumista, joten ostettiin Arrenin ja Laurenin kanssa neljaan pekkaan kymmenisen luotia. Pojat taisivat maalitauluun osuakkin, mun ja Laurenin tahtailysta en ole ihan varma. No, ompahan tullut nyt sellaistakin kokeiltua.

Vastapainoksi kaikelle talle sotahistorialle yksi paiva me vietettiin vesihuvipuistossa. Todettiin kylla Jonin kanssa, etta me taidetaan olla 10-15 vuotta liian vanhoja kaikkiin niihin liukumakiin, sen verran tehokkaasti itseamme niissa telottiin ja sen verran pelonsekaisin tuntemuksin niihin mentiin. Kaikki kaytiin kuitenkin laskemassa ainakin kahdesti! Hauskaa siis oli.

Saigonissa ollessamme myos aikataulutimme loppureissumme ja ostimme matkustusliput kotosuomeen saakka. Saigonista Hanoihin meilla on bussiliput, jotka mahdollistavat pysahtymaan matkan varrella muutamaan otteeseen. Hanoista Hong Kongiin lennetaan, Hong Kongissa vietetaan viikko ja sitten lennetaan Lontoon kautta Helsinkiin. Naiden suunnitelmien mukaan meidan siis pitaisi saapua 5.5.2010 Suomen kamaralle. Eli alkakaahan varautua henkisesti useita tunteja kestavaan matkavalokuvien katselusessioon.